 |
| Pienet laukat piristää. |
Tällä viikolla on ollut ihania syyspäiviä. Oikeastaan ei edes uskoisi olevan syyskuu, ellei katsoisi kalenteriin. Onneksi olen voinut hylätä kalenterin miltei kokonaan viime kuukausina. En todellakaan tiedä, monesko päivä on menossa. Välillä pitää miettiä viikonpäivääkin. Mutta väliäkös tuolla.
Läheiset pellot on puitu ja koirat päässeet juoksemaan sänkkärilenkkejä. Eivät ne tosin kauheasti juokse, jolkottelevat syöden pupunpapanoita ja heinänkorsia. Polkka ajoi tänään takaa jostain pellon reunaan ilmestynyttä kissaa. Ei onneksi saanut kiinni. Aiemmin tällä viikolla oli aika lähellä, ettei saanut oravaa kiinni - hihnassa ollessaan! Itsetuhoinen orava päätti ylittää tien aivan meidän edestä. Ihme ja kumma minulla on kaikki sormet edelleen tallella, vaikka Polkan hihna oli kädessä monella mutkalla.
 |
| Ei uskoisi, että koira on synnyttänyt kahdeksan viikkoa sitten! |
Polkka on kulkenut koko viikon mukana, en ole uskaltanut jättää sitä yksin. Eilen kaupunkiin lähtiessä koira makasi raatona terassilla ottamassa aurinkoa, eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen mukaan. Jouduin oikein varta vasten käskemään sen autoon. Voiko tämä edes olla eroahdistusta, eikö koiran pitäisi silloin hermostua lähtemisestä ja tunkea väkisin mukaan? Ei hemmetti näistä eläimistä ota selvää. Voisiko joku kehittää laitteen, jolla pääsisi pienen punaisen koiran pään sisälle?
 |
| Pakollinen tiimikuva. |
Sänkipelto on muuten siitä hyvä lenkkipaikka, että vaunut voi jättää parkkiin ja kävellä koirien kanssa rinksan. Ainakin jos vauvalla on yhtä hyvät unenlahjat kuin Vinskillä ja herääminen on hyvin epätodennäköistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti