18.2.2013

Harmaita talvipäiviä

Lenkillä talvisodan hengessä.
Muutama viime viikko on ollut aivan käsittämättömän harmaata - en edes muista, koska olisin nähnyt viimeksi auringon! Jäällä lenkkeillessä olen miettinyt, että jos ottaisi kuvan Maissista ilman kaulapantaa, voisi kuvaa luulla mustavalkoiseksi. Polkka kirjavine takkeineen on lenkin ainoa väriläiskä.

Lauhat päivät ovat nostaneet jään pinnalle vettä. Kelkkareiteillä on ihan hyvä kävellä, mutta muualla upottaa. Tänään lenkkeiltiin meidän vakiopaikassa metsäautotiellä ja meinattiin saada slaagi koko porukka, kun tielle ilmestyi neljä panssarivaunua! Onneksi niiden edellä ajoi jonkun sortin varoitusauto, niin ennätettiin hypätä penkan puolelle. En olisi uskonut, että niin kömpelön näköiset ajoneuvot liikkuvat sutjakkaasti. Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että olen itse vain niin kovin hidas...

Koirat eivät pelänneet panssarivaunuja ollenkaan. Ne tunkivat kiinnostuneina penkan reunalle seuraamaan tankkien aiheuttamaa spektaakkelia.Panssarivaunujen mentyä päästin koirat irti ja ne lähtivät kaahottamaan minkä tassuista lähti. Kai niistä oli vaan hauskaa, kun kerrankin lenkillä tapahtui jotakin jännittävää?

Maailman harmain talvipäivä.

Ei kommentteja: