Mutsi hei, elukka on MUN uudessa prinsessapedissä!
Meillä on eletty tällä viikolla koirien suurta petikriisiä. Kaikki alkoi siitä, kun Papu repi pussinsa (yritin etsiä pussiaiheista postausta, mutta en löytänyt. Kyseessä oli siis ns. pussilakanalla vuorattu koiranpatja, jonka sisällä Papu nukkui vaikka miten kauan) hajalle. Kyllästyin vanusilppuun ja siirsin pussin vaatehuoneeseen odottamaan fiksaamista. Yhden koirapedin väheneminen sai aikaan kriisin. Papu ei ollut tyytyväinen mihinkään petipaikkaan ja hyppyytti koko muuta laumaa ylös milloin miltäkin pediltä (Polkka ja Maissi siirtyvät, kun Harmaa Eminenssi käskee).
Keksin omasta mielestäni toimivan väliaikaisratkaisun laittamalla yhden koirapedin lasikuistin lattialla olevan puutarhakalusteiden pehmustekasan päälle. Papu ilahtui silmin nähden - hänen arvolleen sopiva prinsessapeti, enää herne puuttui patjan alta. Yllättäen myös muut keksivät uudenkarhean nukkumismahdollisuuden ja siihen on jonotettu ahkerasti.

Saakelin elukka, olen hyvin tyytymätön.
Papu painosti Polkkaa luopumaan nukkumapaikasta ehkä tunnin, puolitoistakin. Lopulta Harmaa Eminenssi tyytyi kohtaalonsa ja lampsi suurieleisesti koirahuoneeseen nukkumaan. Tämä halveksittu nukkumapaikka koostuu isosta Marimekon koirapedistä ja varta vasten mummokoiralle hankitusta pehmoisesta pikkupedistä. Mutta se ei ole mitään pussiin tai prinsessan tyynykasaan verrattuna! Ehkä otan otteluvoiton ompelukoneesta ja korjaan mummokoiran pussin käyttökuntoon...
3 kommenttia:
melkoisia drama queeneja talossa :D
voi paappan-parka! taas sillä on noin rankkaa :D
Käy kyllä vanha koira sääliksi, että sitä kehdataan kiusata tällä tavalla!
Lähetä kommentti