22.8.2012

Hurtta Motivation viilennystakki

Persauksista nafti, muuten vähän reilu.

Harkitsin kaksi kesää Hurtan viilennystakin hankkimista, elokuun alussa sain vihdoin aikaiseksi Musti&Mirrin nettikaupan muikean alennuksen innoittamana. Normaalihinnalta noin 60 € maksavalle takille jäi hintaa 19 €. Takin idea on pitää koira viileänä kesäkuumalla vaikkapa treenivuoroa odotellessa, olematta kuitenkaan märkä koiran ihoa vasten. Takki kastellaan kylmällä vedellä, puristetaan kuivaksi ja laitetaan koiran päälle. Viilentävä vaikutus perustuu siihen, että takista haihtuu vettä.

Ainakaan minun näppivoimillani takkia ei saanut väännettyä niin kuivaksi, etteikö helmasta putoilisi vesipisaroita. Toisaalta takkia käytetään ulkona, eihän se niin haittaa. Polkka kummasteli viileää viritystä ja nuoli huolestuneena rhodehappoa (lue: vesipisaroita) etujaloistaan. Mutta toden totta: märäksi kasteltu takki ei jättänyt koiran turkkia yhtään märäksi! 60 cm kokoinen takki oli persauksista vähän lyhyt, mutta muuten reilu. En jaksanut alkaa vaihtamaan, seuraava koko olisi varmasti ollut kauttaaltaan liian iso.

Varsinainen käyttötestaus eli kesäkuuman agility-treenit taitaa siirtyä ensi kesälle. Sen verran syksyiseltä sääennuste näyttää. Kohta saa varmaan kaivaa fleecetakin aamuvarhaisen lenkkejä varten.

Hurtalta näyttää muuten tulleen kaksi rhodeystävällisen näköistä tuotetta syksyn markkinoille, lämpötakki ja soft shell -pusakka. Voi, miten tuo pinkki lämpötakki kävisikin Polkalle hyvin! Kodinhoitohuoneen koirahylly tosin pullistelee entisistäkin hankinnoista, täytyy vallata lisää tilaa koirakamppeille, jos meinaa vielä hankkia jotakin... Ai niin, mutta eihän me todellakaan tarvita enää yhtään koirantakkia lisää!


Yäk, tästähän tippuu rhodehappoa!

6 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Milka sanoi, että voi ihan hyvin olla Polkan kanssa "siskoksia" eli tykkäis pinkista takista myös.... :)

Riik kirjoitti...

Älähän Tuija yllytä! Mutta eiks ollutkin ihana se takki...?

Niina, Nuutti ja Pulla kirjoitti...

Meidän Pulla tarvitsee ehdottomasti pinkin talvitakin (vaikka vannoin jo viime talvena, etten osta enää yhtään takkia 10-vuotiaalle koiralle, joka jää viimeiseksi nartuksemme :D). Kiitos vaan vinkistä!

Riik kirjoitti...

No mutta tuo takki on tosi hyvän näköinen! Itse ajattelin pysyä vahvana, ainakin toistaiseksi...

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana tuo lämpötakki, taidan jossakin mutkassa ostaa sen Unnalle, vai pitäsköhän molemmille ostaa omat? :) Saanalla noita takkeja riittää, mut kyllä yksi vielä tonne kaappiin mahtuu..

Riik kirjoitti...

Voi ei, onko kaikki rhodeihmiset samanlaisia koirantakkiholisteja? :D