18.2.2012

Onko koira kotona?


Hämeenlinnan historiallisessa museossa avautui tällä viikolla Onko koira kotona? -niminen valokuvanäyttely vanhoista koiravalokuvista. Kulttuurikoirat Papu ja Ruuti osallistuivat luonnollisesti näyttelyn avajaisiin. Tutkapari kuunteli tarkkaavaisesti Kennelliiton puheenjohtajan tervehdyksen, kaverikoirien esittelyn ja katsasti koiratanssiesityksen. Tanssiesityksen aikana Ruuti tuli vähän levottomaksi ja olisi halunnut mukaan hyvään meininkiin! Muuten puolivuotias penturoikale edusti todella salonkikelpoisesti. Papu oli tilaisuudessa kuin kotonaan ja keräsi paljon huomiota ja ihailua korkeasta iästään.


Toimiston tutkapari edustustehtävissä.

Papua saa silittää.

Aiheeseen sopivat tarjoilut.

Kotiin lähtijöitä ilahdutettiin vielä herkkupussilla!

Näyttelyn valokuvat olivat mielenkiintoisia ja syksyyn asti esillä oleva näyttely on mainio pysähdyspaikka vaikka kesälomareissulle! Museo sijaitsee vieläpä Hämeen linnan kupeessa ja sen ympäristöstä löytyy hyvä puisto jaloitteluun. Näyttelyyn on juhlavuoden kunniaksi vapaa pääsy koko vuoden ja kuulemma hyväkäytöksisen koiran saa ottaa mukaan tutustumaan näyttelyyn. Miten ihailtavaa koiramyönteisyyttä, pisteet tästä Historialliselle museolle!

3 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Ilmaisjakelupostista toistaiseksi kieltäytyneenä olin jäänyt täysin tietämättömäksi tästäkin must gousta!

Olen melko vakuuttunut siitä, että olen törmännyt toimistokoiriisi Arx -talolla. Pitääkö tämä paikkansa vai sekotanko nyt johonkin ihan toiseen? :)

Alunperin tarkoituksenani oli kommentoida teidän mahtavaa pesulinjastoa. Vastaavien ratkaisujen rakentaminen on täälläkin edessä ennemmin tai myöhemmin, joten mielenkiintoista tutustua jo olemassaoleviin ratkaisuihin ja vertailumalleihin!

Riik kirjoitti...

Kyllä Jenna, ARX-talon toimistokoiriahan nuo ovat! Tai siis Ruuti vasta opettelee toimistokoirailun saloja, olet siis saattanut törmätä Papuun ja harvemmin paikalla edustavaan Maissiin? Ja ehkä mekin ollaan sitten tavattu?

Itse yritin aikanaan kaivella kuvia ja ideoita pesulinjastoista, mutten löytänyt juuri mitään. Tämä systeemi on siis ihan "omasta päästä" ideoitu :).

Jenna kirjoitti...

Joo, Papu ja Maissi kuulostaa tutulta! Ollaan mekin tavattu ohimennen, mutta yllättäen nuo kaksi ovat jääneet selkeämmin mieleeni. ;) Olen asioinut työpaikallasi milloin ketäkin tapaamassa työn merkeissä. Viimeksi taisin liikkua rakennuksessa lainaamassa studiotiloja kuvausprojektille.
Työpaikkasi on kyllä täydellinen kaikkinensa -työ kulttuurin parissa ja vielä toimistokoiria! Ei varmaan ole sen parempaa olemassakaan. :)

Jossakin taannoin ilmestyneessä Koiramme -lehdessä oli juttua "koirakäytännöllisiksi" rakennetuista taloista ja huoneista ja erilaisia materiaali -ym vinkkejä. Täytyykin kaivaa vielä se esiin ja ruveta oikeasti suunnitteluhommiin, että tietää sitten (ennemmin tai myöhemmin) mitä tahtoo!

Lisäsin teidät muuten blogilinkkeihini, kun onnistuitte herättämään mielenkiintoni. Plussaa tietysti samalla seudulla vaikuttamisesta! :)