8.9.2010

Rally-tokoa ja vähän tavallistakin

Vauhti pukee mua, sanoo Polkka.

Me ollaan innostuttu rally-tokosta. Aloitettiin kuuden kerran peruskurssi koirakoulu Silkkitassussa ja takana on nyt kaksi treenikertaa. Tänään päästiin jo tekemään kahta erilaista rataa - ja se oli hauskaa se!

Lajin ideana on tehdä tottelevaisuutta iloisesti ja ei-niin-pilkuntarkasti. Suoritus koostuu radasta vähän agilityn tapaan. Ja siitä se hauskuus tuleekin, liikkeet ovat vauhdikkaita käännöksiä, pujotteluita, istumisia ja maahanmenoja ja radalla saa ja pitääkin jutella koiralle. Hauskaa! Lisää tietoa ja tulostettavat liikekyltit löytyvät tästä. Ja video mölliluokan kisaradasta tästä ja avoimen luokan radasta tästä.

Meillä suurimpia haasteita on tällä hetkellä saada koira siirtymään sivulta eteen istumaan ja tehdä kaikki erilaiset käännökset niin, ettei Polkka kosketa minua. Siitä nimittäin lähtee pisteitä pois. Kuten myös hihnan kiristymisestä. Yksi haaste on älytä puhua koiralle. Polkka katsoo minua ihan kummissaan, kun höpötän sille radan aikana.

Tiistaina käytiin tämän tottisjakson viimeisissä treeneissä. Tehtiin kaikki alokasluokan liikkeet, tosin osittain helpotettuina ja makupalan kanssa, mutta kuitenkin. Polkka teki koko ajan tosi hyvin ja oikein keskittyi. Hienoa, koska kaksi edellistä kertaa menikin pelleilyn merkeissä. Ehkä tästä vielä jotain tuloksiakin saadaan aikaan, sitten joskus.

Mahtavaa molemmissa treeni-illoissa oli myös se, kun kotiin tullessa Polkka painalsi vesikupin kautta omaan sänkyyn nukkumaan. Eikä noussut ylös koko iltana. Ihanaa saada apinasta kunnolla virta pois.

Ei kommentteja: