Ei näin

Minkäs pieni rhodesialainen sille mahtaa, että omistaja on urpo?

Tiistaina kävi pieni arviointivirhe. Hieroja ja treenikenttä sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan ja aika on toisinaan kortilla. Päätin yhdistää nämä kaksi. Ei hyvä. Tunnin hieronnan jälkeen sitä on ihminen aika pihalla. Ja autossa viilenevässä illassa odottanut koira luimussa. Päästään kentälle ja siellä treenaajakollega kertoo, että ottaisi rhodesiankoiran muttei jaksa sitä ikuista takittamista. Minä sitten siihen, ettei näitä nyt ihan aina tarvii takittaa. Alkaa sataa ja koira näyttää katkaravulta. Nöyrryn ja haen sille sadetakin autosta.

Treeni meni vähän miten sattuu. Rhodesianpoikanen on esimerkiksi unohtanut sen, mitä tarkoittaa paikallaistumisessa kuultu käsky "sivulle". Siellä se istua tönöttäisi varmaan edelleen, ellen olisi käskyn yhteydessä elehtinyt sille raivoisan kutsuvasti.

Lisäksi pieni rhodesialainen ei edelleenkään halua ottaa noutokapulaa kitusiinsa. Sain edellisellä kerralla neuvon laittaa tunnarikapula väkisin sen suuhun, pyytää irti ja palkata. Näitä sarjoissa että alkaa kapula pysyä kitusissa. Tehtiin kolmen sarja kentällä ja kolmannen kerran koiralla oli jo hampaat niin tiukasti purtuna, ettei meinannut koko luukku aueta. Onneksi tajusin, että tällä systeemillä mennään korkeintaan takapakkia ja lopetin harjoittelun.

Koska kaikkien ei kannata tehdä samoja virheitä, otin konsultaatiopuhelun Päiville ja päätettiin, että jatketaan noutotreeniä patukalla tai jollain muulla koiran mielestä kivemmalla. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun koulutusohjaajan yleispätevät neuvot eivät sovi meille.

Minua tökkii nyt jostain syystä muutenkin tuo tottiksen tekeminen tai ehkä ennemminkin viime viikkoiset treenit, jotka eivät oikein suju, emmekä saa mitään kunnollisia neuvojakaan. Siksi päätin jättää treenit nyt vähäksi aikaa tauolle ja aloitetaan ensi viikolla rallytokon alkeen Koirakoulu Silkkitassussa. Odotan treenejä tosi innolla - jospa saataisiin sitä kaivattua vauhtia ja iloa tekemiseen!