Rumba kävi kylässä

Rumba 6 kk.

Rumba-airis kyläili meillä viikonloppuna. Polkka oli omalla reissullansa, eikä päässyt tällä kertaa tapaamaan karvaista sukulaistyttöä. Maissi sen sijaan odotti vierasta omalla innokkaalla tyylillä. Kaksikolla meni ulkona oikein hyvin, Make jopa innostui leikittämään partakollegaa. Sisällä kuului pientä murinaa. Make parkkeerasi keittiöön pöydän alle ja hallinnoi sieltä talon elämää. Rumban ensimmäinen visiitti Maissin reviirille sujui kuitenkin kaiken kaikkiaan paremmin kuin olin osannut odottaa.

Yhteinen kuopankaivuu, ainakin Rumban mielestä.

Puolivuotias Rumba on oikein kiva koira, mutta taitaisi kaivata pientä tottistelua tai muuta yhdessä tekemisen kulttuuria. Suloinen Rumpali tottelee kiltisti, mutta vain silloin kun näköpiirissä ei ole muutakaan kiinnostavaa... Ei muuta kuin hiljalleen vaatimustasoa ylemmäs ja treenailuja muuallakin kuin neljän seinän sisällä, niin hyvä siitä tulee.

Polkka olisi varmasti halunnut osallistua näihin hepulilaukkoihin!

Partakaksikko.

Viikko Budapestissä

Reissun ainoa mäyräkoira löytyi kakkaroskiksen kyljestä.

Oltiin tosiaan elokuun alkupuolella reilu viikko Budapestissä. Matkan päätarkoituksena oli Sziget-festivaali, Euroopan suurin kulttuurifestari. Viikossa ennätti paljon muutakin, kuten hengailla ympäriinsä, käydä kylpylässä ja syödä hyvin. Tykkään Budapestistä tosi paljon, se on jotenkin sopivan rosoinen vaikka kaikki asiat toimivatkin edes joten kuten.

Koirakulttuuri on samanlainen kuin muualla Keski-Euroopassa eli koirat juoksevat irrallaan. En lakkaa ihmettelemästä, miten joku uskaltaa päästää kaupungin keskustassa koiran viipottamaan itsekseen. Toisaalta en myöskään ole nähnyt koskaan koiran jäävän auton alle. Ehkä liian vikkelät karsiutuvat jo varhaisessa vaiheessa? Edellisiin reissuihin verrattuna pienten fifien lukumäärä oli kasvanut ja löysinpä yhden fifitarvikeliikkeenkin.

Skotin pentu vai joku sekoitus?

Festivaalialueelle sai viedä koiria. Yleisesti ottaen koiran vieminen festareille on minusta aivan kuolleena syntynyt idea, mutta Szigestissä asia on ehkä vähän toisin. Festivaalialue on muutaman kilometrin mittainen saari, jonne lavat sijoittuvat. Koiria näkyi hiljaisemmilla lavoilla, kuten teatteria ja sirkusta katsomassa. Lasinsirpaileita alueella ei ole, koska kaikki juoma myydään muovipulloissa ja -tuopeissa. Koiria enemmän ihmettelin eräänä iltana aika myöhään nähtyä viritystä: lapsi mukana talutushihnassa, onneksi sentään kuulosuojaimet päässä!

Kelpie?

Onnistuin bongaamaan yhden parivaljakon unkarin viszloja, jotka ovat minusta aivan äärimmäisen kauniita koiria. Sinä päivänä kun sisuunnun tarpeeksi tähän tottiksen ja agilityn vääntämiseen, ostan viszlan tai weimarinseisojan ja haulikon. Vaikka sitä haulikkopuolta täytyy ehkä vielä vähän harkita...

Hieno reissu, mutta oli mukava palata kotiin koirien luokse. Ilman koiria arkeen palaaminen tökkisi tosi paljon, nyt jo melkein kaipasin yhteisiä metsälenkkejä. Sitä paitsi arki maistuu paljon paremmalta, kun välillä pääsee sitä hetkeksi karkuun. En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät raaski antaa koiraansa kenellekään hoitoon. Olen joko todella onnekas hyvien hoitopaikkojen suhteen tai sitten vähän tunteeton. Veikkaan kuitenkin tuota ensimmäistä.

Maissi

Maissi (Oppes Myosotis) 9 vuotta.

Näyttää ihan lelukoiralta!

Make oli meidän reissun aikana ensin Papun kanssa Vaasan saaristossa mökkeilemässä Ann-Marin ja Mikan hoidossa ja siirtyi noin reissun puolivälissä viettämään citykoiran elämää Tampereelle Jannen ja Marjon hoteisiin. Make oli pärjännyt mainiosti ja käyttäytynyt kuten arvonsa tuntevan mäyriäisen kuuluukin. Kellontarkka Maissi oli löytänyt heti oman lokeronsa kyläpaikan rytmistä ja vaatinut lenkit ja ruoat tiettyyn aikaan. Sellainen se on, aavistuksen neuroottinen.

Tässä koirien hoitopaikassa on se etu, että koirat kotiutuvat studiokuvien kanssa. Ihan mielettömän hienot kuvat Maissista, kiitos Janne! Kuvat aukeavat vähän isommiksi kun niitä klikkaa.

Mikä peto!

Kuvat: Janne Kaakinen

FI MVA Malozi Lalamika

Leuhka koira?

Sillä välin kun me vietimme aikaa Budapestissä, oli Polkka täysihoidossa Päivillä. Hoitopakettiin kuului esimerkiksi leikkiseuraa kellon ympäri, pesu ja vanhan karvan nyppiminen niskasta sekä valioituminen. Kyllä - Polkka palasi kotiin Suomen muotovaliona. Kolmas ja viimeinen sertti oli tullut Valkeakoskella lauantaina, jossa Polkka oli toiseksi paras narttu häviten vain Fanny-mummolleen. Polkka onkin talouden ainoa muotovalio ja selvää missiainesta.

Muuten Poksun viikko oli kulunut yleisen riehumisen ja kavereiden leikittämisen merkeissä. Viikon parasta antia olivat Päivin rhodepentu Niro ja Niron kyläilemässä ollut veli Milton. Pennuthan ovat Polkan puoliveliä. Hyvin oli mennyt leikit yhteen - tai siis Poksu oli maannut koppakuoriaisena maassa ja pennut olivat saaneet mellastaa sen kimpussa mielin määrin. Ehkä Poksu halusi olla hyvä isosisko?

Polkka ja Milton.

Polkka oli jatkanut hoitopaikassa varastelulinjaansa ja onnistunut pöllimään kuukaudeksi tarkoitetun boksin denta stixejä. Kilttinä tyttönä sotasaalis oli puolitettu Musca-äidin kanssa. Mahtaa kaksikolla olla nyt kiiltävät hampaat! Toinen saalis oli koko koiraporukalle hankittu satsi nappuloita. Voi Polkka, mihin me tuon kleptomanian kanssa joudutaan? Varastelu kun ei ulotu pelkkään ruokaan, heinäkuussa elukka onnistui nyysimään hillosokeripussin...

Meininki katossa!

Kiitokset vielä Päiville Polkan hoitamisesta! Kiitos myös Ann-Marille Papun ja Jannelle ja Marjolle Maissin hoitamisesta. Aika hajasijoitettu lauma tällä kertaa! Ilman teidän apuanne jengi olisi joutunut koirahoitolaan. Vaikkei sekään olisi mikään katastrofi ollut, on kotihoitopaikka kuitenkin aina kivempi.

Kuvat: Päivi Sormunen

Rhodesiankoirat eivät pidä vedestä?

Biitsillä Leon kanssa.

Olen tainnut olla vähän laiska blogin kanssa. Reissu, remontti, lomaltapaluu, siinä se. Päivitettävää olisi kyllä. Miltei kaksi viikkoa sitten käytiin moikkaamassa Leon jengiä. Alkujärkytyksestä (johtui ehkä tuplana liikkuneista russelimummoista) toivuttuaan Poksu sai jalat alleen ja piti hauskaa Leon kanssa. Käytiin alkuun uittamassa koiria ihanalla hiekkarannalla. Polkka riehaantui vedestä heti alkuun ja ryntäsi uimaan. Hetken innostamisen jälkeen myös Leo loikki veteen heitettyjen koirannappuloiden perään.

Jos kamera ei kastunut koirien aiheuttamista roiskeista, meinasi se pudota järveen kun törmäsin veden alla olleeseen kiveen. Pyllähdin kivelle istumaan, kamera pysyi kuin ihmeen kaupalla pinnan yläpuolella. Siinä sitä olisi ollut kotivakuutukselle raportoitavaa, ollaanhan tässä jo ainakin vuosi selvitty ilman vahinkoja. Ellen oli kohtelias, eikä ottanut kuvaa vaikka hänelläkin oli kamera kädessä. Kuvattavan ilme olisi ainakin ollut näkemisen arvoinen.



Uimareissun jälkeen syötiin Cecilian tekemää salaattia ja Ellen antoi ystävällisesti kuivat housut lainaksi. Me taidetaan olla Poksun kanssa vähän sellaisia nolojen tilanteiden naisia. Pokemonille nimittäin sattui (jälleen kerran) sellainen pieni arviointivirhe, että keittiön sivupöydällä turpoamassa ollut kuivamuona katosi parempiin suihin. Enää ei taida olla kyläpaikkaa, jossa koira ei olisi onnistunut varastamaan jotakin syömisen arvoista.

Hepulilaukat uinnin jälkeen.

Aina näitä heppajuttuja, sanoo Poksu.

Uimareissua edeltävänä iltana oltiin metsälenkillä Tuija-kasvattajan ja Milkan kanssa. Ja minä mokasin, siis todellakin mokasin kun en ottanut kameraa mukaan! Ajattelin, etten jaksa aina raahata järkkäriä kaulassa (pitäisi ostaa joku kätevä pikkukamera toiseksi) ja se harmitti koko reissun ajan. Räyhänhenki-Maissi oli nimittäin mukana ja ihastui ihanaan Milkaan. Maissi kierteli liehittelemässä Milsua, joka ei välittänyt tappijalasta mitään. Kolmikolla oli tosi hauskaa painellessaan pitkin pusikoita. Sillä välin me kerättiin Tuijan kanssa mustikoita. Kyllä vain! Tein henkilökohtaisen ennätyksen, melkein pakastepussillinen. Kotiin päästyä marjanpoimijoita odotti pannukakku. Mainio kesäilta sekin.

Roikale

Polkka 3 kuukautta.

Polkka 2 vuotta.

Polkka 2 vuotta!

Päivänsankarin hyvä ryhti.

Polkka täytti tänään kaksi vuotta. Miten aika voikin mennä niin nopeaan, onko siitä jo pian kaksi vuotta kun Poksu muutti meille? Nykyisin meillä käyvät ystävät toteavat "on se kyllä rauhoittunut tosi paljon" ja totta se onkin. Enää ei mennä seinä-katto-lattiaa, vaan sisällä otetaan tosi rauhallisesti.

Ennen varustauduin meille saapuviin (ei-koirallisiin) vieraisiin tekemällä kahden tunnin metsälenkin, että Polkka olisi kunnolla. Nykyisin se on tarpeetonta, Poksu käy tsekkaamassa vieraat ja menee omalle sohvalleen. Paitsi tietenkin silloin, kun vieraat ovat erityisen ihania. Silloin yritetään kiivetä syliin halailemaan.

Kakkuresepti:

1 pkt Best-in Kotoisa kanapata
koirankeksejä
Froliceja ja muita herkkuja

Välillä tuntuu siltä, että Polkka on rauhoittunut vähän liikaakin. Agility-treeneissä on aivan turha kuvitella, että koira suostuisi hiomaan rataa moneen kertaan. Yksi hyvä suoritus ja sen jälkeen Poksu on mielestään valmis. Yleensä voidaan vielä neuvotella toisesta radasta, mutta sen jälkeen apina täytyy laittaa autoon keräämään motivaatiota. Sama tottiksen kanssa, omistajan täytyy muistaa lopettaa harjoitus onnistumiseen. "Menin jo kerran maahan, miksi toistaisin samaa asiaa monta kertaa?", kysyy Poksu. Tämän koiran kanssa todellakin tarvitaan mielikuvitusta.

Rento päivänsankari.