Kesän ensimmäiset päivät

Ihana, ihana kesä!

Kesä on täällä. Lauantaista lähtien on ollut ihan kesäkelit, aurinkoista ja lämmintä. Tykkään! Koirat periaatteessa tykkäävät kanssa, ne retkottavat pitkin pituuttaan terassilla ja kun tulee liian kuuma, siirtyvät hetkeksi varjoon. Mutta eivät ne todellakaan jaksa mitään tehdä - iltalenkki ysin aikaan illalla ei sekään ole ollut mikään hullu menestys. Mutta retkottakoon sitten pihalla, ehtiihän tässä. Sitä vaan tässä mietin, että keskiviikkona pitäisi aloittaa kesän agility-treenikausi.

Jos lenkkeily ei ole innostanut, niin porukka on kuitenkin viihtynyt omassa pihassa. Vinski sai sunnuntaina oman uima-altaan (sellainen pastellinvärinen muovihirvitys että silmiin sattuu, mutta kyllä se asiansa ajaa) ja se on herättänyt koirissa kysymyksiä. Molemmat käyttävät allasta kätevästi ulkovesikuppina, mutta hulluna uimarina tunnettu Maissi miettii ihan selvästi, voisiko altaassa uida. Vinskin lelut ovat kiellettyjen listalla ja ehkä siksi lapsen uima-allaskin on herättänyt epäluuloa.

Tänään nostin kuumuutta läähättävän maastonakin altaaseen vilvoittelemaan. Se käveli hämmentyneenä kierroksen ympäri, Vinski tarjosi vesihuikan hiekkalapiolla ja sen jälkeen äkkiä pois altaasta. Mutta ehkä se siitä vielä kesän aikana?

Yleisesti ottaen viime päivien näkymät ovat olleet tällaisia:

Rhodesiankoira kivipedillä!?

Kriisit yhdistävät?

Pitkästä aikaa vierekkäin.

Kriiseillä on yhdistävä vaikutus, sanotaan. Ehkä ne yhdistävät myös koiria? Tiedä tuota, mutta Polkka ja Maissi on yllätetty vierekkäin nukkumasta useamman kerran. Joku blogia pidempään lukenut ehkä muistaa, että näillä kahdella on aavistuksen myrskyisä menneisyys saman lauman jäseninä. Mukavaa kun ovat lähentyneet, mutta en minä niihin voi luottaa. Enää koskaan.

Maissi on ollut vähän hämmentynyt ja ehkä aavistuksen allapäin. Polkkaan Papun poismeno ei ole vaikuttanut millään tavalla. Ehkä elukka laskee saavansa nyt yhden poissaolevankin ruoat? Yksi pieni hassu asia on tapahtunut - Maissi on ottanut Papun roolin iltaherkun kerjääjänä. Koirat saavat hetki iltaruoan jälkeen puruluut ja aiemmin oli selkeästi Papun tehtävä hoitaa herkut koko porukalle. Nyt Maissi on perinyt ylimmän kerjäläisen tehtävät.

Kuinka moni mäyräkoira on saanut muistokukat?

 Papun parhaan ihmisystävän tuomat muistokukat lakastuivat jo, mutta uurna löytyy edelleen pihavarastosta. Olin ajatellut laittaa kimpun haudalle, mutta koko haudankaivuuhomma on ollut vielä vähän turhan raskas ajatus. Muutenkin koiravainaa tulee esille yllättävän usein. Kävin eläinlääkärissä takeltelevassa uurnanhaussa. Ai nimi? Koiran nimi on Papu. Tai siis oli Papu. Minun nimeni on... No mutta ne ovat siellät tottuneet sekopäisiin sureviin koiranomistajiin.

Facebook ja blogi ovat hyviä tiedotuskanavia, mutta olen silti vastannut muutaman kerran kysymykseen, mitä Papulle kuuluu. Ei oikeastaan mitään. Enää. Se on koirien taivaassa. Tai siis kuollut.

Mutta kyllä tämä tästä. Nyt muistot saattavat jopa naurattaa, eivätkä tuo enää kyyneliä silmiin.

Papu rakas.

Bibi&Bim - taas uusi koirapeti

Tuntuu, että olen tämän tästä koirapetiostoksilla. Kivannäköisen hyvälaatuisen pedin löytäminen näyttää olevan mahdoton tehtävä. Joko päällinen kulahtaa aivan kamalan näköiseksi tai sitten peti menee hetkessä littanaksi. Ovatko pedit meillä jotenkin normaalia kovemmalla kulutuksella? En oikein usko.

Tällä kertaa hankin kuistille Musti&Mirrin Bibi&Bim -sarjan mustan Nippon-patjan. Pedit tulivat markkinoille loppuvuodesta ja ne on toteutettu yhteistyössä Ivana Helsingin kanssa. Tykkään kyllä kuoseista tosi paljon, mutta pedin ohuelta tuntuva päällikangas vähän arveluttaa. Saa siis nähdä, olenko syksyllä taas koiranpetikaupoilla?

Edellinen koirapeti ehti olla kuistilla tasan puoli vuotta. Olin marraskuussa ihan innoissani hienosta mustasta graafisesta kuosista. Nyt puoli vuotta myöhemmin peti on kauttaaltaan harmaa ja maailman nukkavieruimman näköinen. Ei se ole todellakaan mikään kodin paraatipaikan koirapeti. Vaikka sana paraatipaikka tuntuu vähän huvittavalta, kun miettii meidän eteisen peruskaaosta...

Patja on edelleen pullean muhkea, ehkä yritän saada aikaiseksi ommella siihen uuden päällisen? Näitä muuten näyttää olevan edelleen myynnissä. En voi käsittää, miten kaksi kertaa pesty ja puoli vuotta palvellut peti voi näyttää tältä:

Ja joo, tiedän että pitäisi lopettaa koirapedin ulkonäön miettiminen ja hankkia joku sellaista kovaa ja kestävää kangasta oleva sänky. Jostain rautakaupasta vaikka.

Kroatiassa

Oikea laivakoira.

Terveisiä Kroatiasta! Reissattiin perheen ihmisjäsenten voimin puolitoista viikkoa Splitissä ja ihanilla lähisaarilla. Ja toden totta, Kroatia on kaiken hypetyksen arvoinen - ystävällinen, kaunis, siisti ja kuitenkin omaleimainen. Sää ei ollut kesäisin mahdollinen, mutta haluttiin mennä varsinaisen turistikauden ulkopuolella. Esimerkiksi Hvarin saarella on kesällä 12 000 turistia. Ei haluttu sellaiseen rysään.

Matka meni oikein hyvin, mutta pieni vinkki kaikille mahdollista lasta suunnitteleville: nauttikaa hyvät ihmiset reissuistanne ennen natiaista. Voin nimittäin kertoa, että ainakaan 1-vuotiaan kanssa matkustaminen ei ole maailman rentouttavin homma. Mutta kuten jo todettu, kaikki meni hyvin ja loma oli onnistunut. Vähän vaan erilainen kuin ennen.

Terassikoira.

Maisemia Hvarin saarella.

Kroatian koirakulttuuri oli eteläeurooppalainen. Koirat juoksivat pääsääntöisesti irrallaan, mutta sylissä kanniskeltiin söpökoiraosastoa ja lyhyessä narussa kuljetettiin tappelukoiraosastoa. Jälkimmäistä näki muuten aika paljon ja vielä molemmista päistä typistettynä. Rehellisesti sanottuna ihan kamalan näköisiä elukoita.

Iltaisin ihmiset lähtivät terassille syömään ja koirat juoksentelivat ja leikkivät keskenään. Varsinkin Hvar-saarella laivakoirien (enimmäkseen noutajia ja hauskan näköisiä pikkusekoituksia) elämä näytti tosi leppoisalta. Samaisella saarella myös illallistettiin kalaravintolassa ahneen beaglen seurassa. Asiaa ei tainnut auttaa se, että Vinski nakkeli koiralle kaikenlaista syötävää...

Bracin saarella bongattiin viisikuinen rhodepentu, joka laittoi hyvät rallit pystyyn russelin kanssa.

 

Polkka lomaili matkan ajan Jaanan, Genen ja Deanin luona. Kyllä, samaisen Genen jonka kanssa teki viime kesänä pennutkin! Kotiin palasi iloinen, mutta väsynyt daami, joka nukkui muutaman päivän ennen kuin tokeni normaaliin rytmiin. Pojat olivat tainneet pitää naisen kiireisenä. Iso kiitos Jaanalle, että otit Polkan hoitoon ja mahdollistit meidän reissun.

Maissi puolestaan vietti kaupunkilomasen Turussa Sohvin luona. Kuvista päätellen myös Maken loma oli onnistunut - sisälsihän se uintia, kuopankaivuuta, rapsutusta ja kaupunkihajuja. Kiitos Sohville maastonakin hyvästä hoidosta.

Kotona.

Papu on poissa

Oppes Coppelia 24.2.1998-15.4.2014

Papu lähti eilen koirien taivaaseen. Suru on musertava, vaikka tiedän tehneeni oikein. 16-vuotias koira hiipui koko alkuvuoden ajan ja olimme jo pitkään menossa kohti väistämätöntä. Silti se sattuu. Oli kamalaa soittaa eläinlääkärille ja katsoa sen jälkeen koiraa silmiin. Kyllä, lähdemme viimeiselle matkalle.

Ehdimme kokea Papun kanssa monenlaista. Asua kuudessa eri osoitteessa, elää opiskelijaelämää, seurustella ja erota, saada työpaikan, muuttaa toiselle paikkakunnalle, mennä naimisiin ja saada lapsen. Ja olihan Papulla kaksi koirakaveriakin, joista se ei tosin rehellisyyden nimissä tainnut kauheasti välittää. Mutta ei Papu tehnyt siitä numeroa, sillä se oli aina korrekti. Tuli toimeen kaikkien koirien ja lasten kanssa ja oli joka tilanteessa kuin kotonaan. Sehän oli miltei kaikkialla irti (kunnes menetti kuulonsa) ja pysytteli ihan lähellä minua. Yhden kerran villissä nuoruudessaan Papu lähti jäniksen perään, muttei tehnyt sitä sen koommin.

Nuoruusvuosinaan Papu harrasti monenlaista. Näyttelyissä se palkittiin sertillä, tottelevaisuuskokeessa ykköstuloksella ja mejä-kokeissa jälkivalion arvolla. Se teki aina kaiken samalla keskittyneellä ilmeellä "joo joo, tiedän että tää on sulle tärkeää". Papu teki myös monen vuoden työuran toimistokoirana työpaikallani. Kaikki rakastivat sitä, jopa talon siivooja, joka toi Papulle joulu- ja pääsiäislahjan. Koskaan se ei tunkenut kenenkään luokse ja jos joku ei koirasta pitänyt, makasi se vähän sivummalla.

Papu oli tosi terve koira. Sen selästä löytyi nuorena kalkkeutumia, jotka oireilivat kahteen otteeseen. Eläinlääkäri neuvoi varautumaan pahimpaan. Kunpa olisin silloin tiennyt, että koira kuolee vanhuuteen 16-vuotiaana. En olisi murehtinut niin paljon. Mutta eihän elämästä koskaan tiedä. Selkä oli aivan oireeton viimeiset 14 vuotta.

Kerran Papulla oli nenäpunkkeja ja toisen kerran vikaa maksa-arvoissa. Muuten se ei tainnut käydä eläinlääkärissä kuin rokotuksilla ja steriloitavana.

Kesähuvi: pelastaa nappuloita vedestä.

Papu lempipaikallaan, sylissä.

Papu ja Vinski.

.

Kuinkahan kauan etsin katseellani tuota harmaata koirannaamaa?

 Tiedän, että suru helpottaa hiljalleen. Jonakin päivänä yhteiset muistot hymyilyttävät. Tänään ne saavat vielä kyyneleet silmiin. Ja varmasti vielä huomennakin. Lepää rauhassa, rakas pieni ystävä. En voi sanoin kuvailla, miten suuri merkitys sinulla oli elämääni!

Kevätretki kosiomiesten luo

Kenellä olikaan hulluimman näköinen koira...?

 Tehtiin tänään Polkan ja Vinskin kanssa mainio kevätretki Boriksen ja Igorin (tietenkin myös Sannan, Johanneksen ja ihanan pienen Saimin) tiluksille Forssaan.

Polkalla on ollut viime aikoina niin tylsää, että se on yrittänyt jopa leikkiä Papu-mäyräkoiran kanssa, siksipä oli aika järjestää afrikkalaiselle jotakin aktiviteettia. Ja sitähän saatiin. Hyvät peltorallit, joiden jälkeen koira poisti itsestään loput virrat ulvomalla autossa koko sen pari tuntia, mitä me ihmiset kahviteltiin sisätiloissa.

Polkan kevätmasennus on menneen talven lumia ja elukka on taas oma itsensä. Vaikka onhan se nykyisin jotenkin niin aikuinen - juoksee lenkillä muutaman spurtin ja tyytyy muuten hölkkäämään.

Tänään oli kuitenkin kiittäminen Borista ja Igoria. En nimittäin muista, koska koirani olisi viimeksi nukkunut koko illan näin raatona. Otetaanpa pian uusiksi, sillä raatokoira on mukava koira.

Lauantaiaamun leikkihetki

Polkka on yllättänyt meidät kaikki muutamaan otteeseen alkamalla ihan yhtäkkiä leikittää lattialla konttaavaa Vinskiä. Yleisesti ottaen kaikki koirat tässä talossa odottavat lapsen luovutusikää, eivätkä siis ole mitenkään mahdottoman innostuneita tuosta pienestä kirkuvasta vähän väkivaltaisesta olennosta, joka vie kaiken ajan ja huomion.

Ehkä Vinski alkaa päästä hiljalleen suosioon, syöttäähän pikkumies jatkuvasti koirille muroja ja ruisleipää?