1.5.2014

Kroatiassa

Oikea laivakoira.
Terveisiä Kroatiasta! Reissattiin perheen ihmisjäsenten voimin puolitoista viikkoa Splitissä ja ihanilla lähisaarilla. Ja toden totta, Kroatia on kaiken hypetyksen arvoinen - ystävällinen, kaunis, siisti ja kuitenkin omaleimainen. Sää ei ollut kesäisin mahdollinen, mutta haluttiin mennä varsinaisen turistikauden ulkopuolella. Esimerkiksi Hvarin saarella on kesällä 12 000 turistia. Ei haluttu sellaiseen rysään.

Matka meni oikein hyvin, mutta pieni vinkki kaikille mahdollista lasta suunnitteleville: nauttikaa hyvät ihmiset reissuistanne ennen natiaista. Voin nimittäin kertoa, että ainakaan 1-vuotiaan kanssa matkustaminen ei ole maailman rentouttavin homma. Mutta kuten jo todettu, kaikki meni hyvin ja loma oli onnistunut. Vähän vaan erilainen kuin ennen.

Terassikoira.

Maisemia Hvarin saarella.



Kroatian koirakulttuuri oli eteläeurooppalainen. Koirat juoksivat pääsääntöisesti irrallaan, mutta sylissä kanniskeltiin söpökoiraosastoa ja lyhyessä narussa kuljetettiin tappelukoiraosastoa. Jälkimmäistä näki muuten aika paljon ja vielä molemmista päistä typistettynä. Rehellisesti sanottuna ihan kamalan näköisiä elukoita.

Iltaisin ihmiset lähtivät terassille syömään ja koirat juoksentelivat ja leikkivät keskenään. Varsinkin Hvar-saarella laivakoirien (enimmäkseen noutajia ja hauskan näköisiä pikkusekoituksia) elämä näytti tosi leppoisalta. Samaisella saarella myös illallistettiin kalaravintolassa ahneen beaglen seurassa. Asiaa ei tainnut auttaa se, että Vinski nakkeli koiralle kaikenlaista syötävää...

Bracin saarella bongattiin viisikuinen rhodepentu, joka laittoi hyvät rallit pystyyn russelin kanssa.




Polkka lomaili matkan ajan Jaanan, Genen ja Deanin luona. Kyllä, samaisen Genen jonka kanssa teki viime kesänä pennutkin! Kotiin palasi iloinen, mutta väsynyt daami, joka nukkui muutaman päivän ennen kuin tokeni normaaliin rytmiin. Pojat olivat tainneet pitää naisen kiireisenä. Iso kiitos Jaanalle, että otit Polkan hoitoon ja mahdollistit meidän reissun.

Maissi puolestaan vietti kaupunkilomasen Turussa Sohvin luona. Kuvista päätellen myös Maken loma oli onnistunut - sisälsihän se uintia, kuopankaivuuta, rapsutusta ja kaupunkihajuja. Kiitos Sohville maastonakin hyvästä hoidosta.


Kotona.

Ei kommentteja: