Mikä piraija!

Täältä tullaan neulanterävien pentuhampaiden kanssa.

Hupsis, unohtui aivan päivittää toukokuinen visiitti vanhempieni luokse Jyväskylään. Mäykyt menivät viikonloppukylään Antille ja Polkka pääsi tapaamaan uutta melkein-sukulaistyttöä Rumbaa. Mäykyt pääsevät nokitusten pienen airiksen kanssa jossain välissä, mutta ei haluttu järkyttää 12 viikkoa vanhaa pentua koko jengillä. Sitä paitsi Papu ei pidä pennuista, eikä Maissi oikein muista koirista. Katastrofin ainekset siis kasassa.

Käytiin oikein lenkilläkin!

Polkka koki pika-aikuistumisen pennun nähdessään! Ei puhettakaan mistään leikkimisestä tai muusta normaalista hulluttelusta, Polkka oli rauhallinen aikuinen. Mulkoili typerää pennunhajuista elukkaa ja vietti aikaansa ihmisten kanssa. Poksu hei, miten tässä nyt näin kävi?

Ei hitto täällä saa hetken rauhaa.

Täältä tullaan!

Seuraavana päivänä lenkin jälkeen Poksu ei enää voinut vastustaa pennun leikkiinkutsua, vaan sortui pihavillittelyyn. Tosi nätisti se osasi leikkiä 6 kg painavan pentusen kanssa. Kun tultiin ulkoa sisälle, muttui Poksu taas viileäksi aikuiseksi. Koirat olisivat varmasti tutustuneet paremminkin, jos olisivat olleet pidempään yhdessä. Harmi vaan meillä on vanhempieni kanssa muutama sata kilometriä välimatkaa, muuten olisi mukava seurata Rumbaa ja auttaa sen kouluttamisessa. Onneksi kesäkuussa treffataan taas ja nyt olisi tarkoitus ottaa myös mäykyt matkaan. Hmm.

Okei, jos ihan vähän sitten.

Rumba vaikutti tosi kivalta ja reippaalta pennulta. Jopa siinä määrin reippaalta, ettei se välittänyt mitään Polkan murinoista, vaan suuntasi suoraan haistelemaan isoa kaveria. Ehkä elämä tuo tullessaan pientä varovaisuutta, joka olisi toisissa tilanteissa ihan hyvä juttu.

Poksu heitti samalla reissulla talviturkkinsa.

Tokon kisaura korkattu!

Ihan tarkkana!

Tänään oli se päivä, kun korkattiin meidän kisaura tottelevaisuuskokeissa. Mietin koko viikon vaihtoehtoa olla vaan menemättä. Polkka on edelleen tosi valeraskaana ja helle siihen päälle ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Eihän sinne ole mikään pakko mennä... Esitin tämän vaihtoehdon varovasti Suville treenaillessa. Suvi oli sitä mieltä, että ei kun menen. Soitin livahtamispuhelun Päiville ja vastaus oli vielä painokkaampi kokeeseen vaan. No eihän siinä sitten!

Lopputulos oli aika tavalla odotettu. Koira teki muutaman liikkeen aivan hyvin ja ryytyi sen jälkeen seuraamispätkiin kuumalla kentällä. Liikkeet olivat erilaisessa suoritusjärjestyksessä kuin yleensä, seuraamiset eivät olleet peräkkäin ja paikkamakuu vasta viimeisenä. Meidän suoritusvuoromme oli kolmantena, mistä olin tosi iloinen.

Piina on jo ohi ja kilpailukirjaa hakemaan.

Liikkeet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 6 (vaati kaksi käskyä ja loppupuolella ötökät koituivat kohtaloksi - Polkka nousi istumaan ja napsi niitä)
Seuraaminen kytkettynä 7 (vähän laama)
Seuraaminen taluttimetta 6,5 (vähän enemmän laama)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 (pisteet lähtivät juuri seuraamisesta)
Luoksetulo 9,5 (istui aavistuksen vinoon)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 (meni saakeli maahan)
Estehyppy 9,5 (istui juuri ennen käskyä)
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 139,5 pistettä eli 3.palkinto.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että ilman ötököitä paikkamakuussa ja seisomaanjäännin nollausta meillä olisi ollut saumat ykköstulokseen. Ainahan voi jossitella. Ilmoitin Polkan kokeeseen vailla mitään tietoa tällaisesta valeraskauspöllystä ja koko viimeisen kuukauden treenaaminen on ollut yhtä tuskaa. Miten motivoidun ohjaamaan koiraa, joka ei juuri tällä hetkellä halua motivoitua? Hammasta purren on tehty lyhyttä ja iloista treenipätkää ja tähän nyt pystyttiin. Toisaalta harmittaa kun tietää mitä koira osaa ja miten iloisesti se yleensä tekee. Tavoitteena oli tällä kertaa saada tulos ja se onnistui. Ei kun leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä!

Poksu ei jännitä kisapaikalla...

... todellakaan.

Tuomarimme Riitta Räsänen on kuulemma tiukan tädin maineessa, mutta minulla jäi tuomaroinnista tosi hyvä fiilis. Tuomari oli ystävällinen ja linja jämäkkä. Pisteitä ei ehkä jaeltu lahjaksi, mutta ei kai pitäisikään? Meille todettiin heti ensimmäisen seuraamispätkän jälkeen, ettei tänään taida olla tämän koiran päivä. Selitin miksei, helpotti varmaan omaa paniikkia totaalisesta laamasuorituksesta. Tuomari toivotti vielä lopuksi kilpailukirjoja jakaessaan Polkalle pikaista mammaloman unohtamista. Niinpä!

Kuvat (ja henkinen tuki kisapaikalla): Suvi Aalto.

Piknikillä eikun näyttelyssä

Ystävykset rivitalossaan.

Oltiin tänään koiranäytelmöimässä Toijalassa Suvin ja Daran kanssa. Minä esitin Polkan ensimmäistä kertaa itse ja se vähän jännitti. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka kehässä on tuomarin lisäksi koiria näpelöimässä myös harjoitusarvostelija. Polkka ei valeraskaushuuruissaan jaksanut liikkua yhtään hyvin ja varmaan hellekin vaikutti asiaan. Olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka sama tuomari saneli Polkasta vähän erilaisen arvostelun kuukausi takaperin. Etukulmauksetkin olivat kadonneet jonnekin... Mutta sellaisia koiranäyttelyt ovat!

Arvostelu meni näin: Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvät mittasuhteet. Voimakkaat posket, hyvä ilme. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä rinnan syvyys, hyvä takaosa. Saisi liikkua pidemmällä askeleella ja vapautuneemmin. Tuloksena ERI1, SA, PN3, VASERT.

Pikniktunnelmaa.

Tuomari ja harjoitusarvostelija huomasivat Polkan päässä olevan pyörteen, pienen kruunun ja ihmettelivät kovasti sitä. Sanoin, että se on kruunu ja Polkka on prinsessa. En ole aivan varma riittikö kaksikon huumorintaju kyseiseen tulkintaan ja lisäsin varmuuden vuoksi, ettei se ole mitenkään tavatonta rhodeilla.

Ulkonäyttelyt on tosi mukavia (paitsi Tuomarinkartano, jossa on aina ihan pska keli) meluisiin ja ahtaisiin sisähalleihin verrattuna! Leiriydyttiin puun alle kevythäkkien ja retkietuolien kanssa. Arvostelun jälkeen syötiin eväitä vielä ennen kotimatkaa. Koirillakin näytti olevan mukavaa auringossa paistatellessa.

Suvi ja Dara.

Poksu ihan kaikkensa antaneena.

Laama laiskuri

Jengi odotteli kotiin palaajaa.

Palasin viime yönä viikon verran kestäneeltä työmatkalta Köpiksestä. Kotiinpaluu ei ollut paras mahdollinen, sää oli ihan syksyinen, piha järkyttävässä remonttikaaoksessa ja tarkempi syynääminen osoitti Polkan olevan entistä pahemmin valeraskaana ja lihoneen. Vähemmän liikuntaa ja enemmän herkkuja, luulisin. Meno on varmaan näyttänyt enimmäkseen tältä:

Mies, joka ei kauheasti pidä koirista.

Poksu oli siis ollut viikon verran ilman mitään erikoista aktiviteettia, ruoka vaan eteen ja pakolliset lenkit. Olin salaa toivonut sen vaikuttaneen koiran työskentelyintoon, se kun ei ole ollut nyt valeraskauden aikaan paras mahdollinen. Lähdettiin tänään Suvin ja Teemun kanssa Tuulokseen treenaamaan. Polkka mekkaloi autossa omaa vuoroa odottaessaan, mutta ei todellakaan työskentelyinnosta vaan silkasta ketutuksesta. Oman vuoron koitettua autosta asteli laama. Laama, jonka seuraaminen sattui silmiin ja jonka ainoa jäävä liike oli liikkeestä seisomaan jääminen (hurraa, se on sentään oppinut sen!). Koira autoon takaisin ja motivoituneemmat koirat kehiin.

Ensin vähän leikkiä.

Seuraava treenipätkä suunniteltiin iloiseksi ja vauhdikkaaksi (ensimmäinen suunnitelma oli ollut ketjuttaa liikkeitä ja kokeilla aavistus koiran kestävyyttä). Leikin Polkan kanssa alkuun hetken ja se leikki ihan hyvin, vaikka ajattelin ettei se hormonihuuruissaan ainakaan suostu leikkimään. Tehtiin lelulla liikkeestä maahanmenoa ja sen jälkeen vielä muutama seuraamispätkä. Koira oli aivan kuin eri elukka aiempaan verrattuna. Mutta mitä tarkemmin ajatellen tapahtui treenien välissä? Vastaus: ohjaaja tsemppasi ja laittoi kunnolla itsensä likoon! Koira ei nyt vaan toimi tässä tilassa ilman kunnollista innostamista, alkulämmittelyä ja motivointia. Koskahan ohjaaja muistaisi sen?

Luoksetulossa oli vauhtia - kunnes joku ihana haju vei apinan huomion.

Sekavilla ajatuksilla siis mennään kohti ensimmäistä tottelevaisuuskoetta. Viikon treenitauko ei tehnyt mitenkään hyvää ja liikkeiden ketjuttaminen on edelleen suuri mysteeri. Eihän se nyt kauhean hyvää lupaa, ettei ketjuttamista voi tehdä edes treeneissä. Valeraskaus ja sen aiheuttama laamailu oli nyt viimeinen juttu, mitä tähän ekaan kokeeseen menemiseen kaivattiin. Ilman sitä paketti olisi pysynyt kasassa, nyt en ole ollenkaan niin varma.

Kuvassa se sentään näyttää reippaalta!

Kiitos Suville kuvista ja treeniseurasta ja terapoinnista ja kaikesta. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Kukkaiskoiria

Kaikkea sitä koira Frolicin eteen tekeekin!

Sunnuntaiaamun tavoitteena oli kuvata Polkka kukkaseppeleen kanssa. Ei kun seppele kasaan ja koiralle kaulaan. Polkka oli idean mielekkyydestä vähän eri mieltä, näytti vaan hapanta naamaa ja tuijotti ihan muualle. Mikä muukaan kuin Frolic pelasti tilanteen, eikä kuolajojot onneksi näy ihan joka kuvassa...

Neiti kesäheinä.

Joo hei ihan näin paljon kiinnostaa tää homma!

Pienet hikarit sen sijaan tekevät mitä tahansa koirankarkin eteen...

Sunnuntaitottista

Seuraa!

Treenattiin sunnuntaina Suvin, Teemun ja Sannan kanssa. Sää oli vähän turhan lämmin ja siksi pidin Poksun treenin aika lyhyenä. Vaikka jos jotain olen viime aikoina oppinut niin juuri sen, että treeni pidetään lyhyenä. Epäilen Polkan kenttähaahuilun syypääksi tunnin mittaiset eri koirakerhojen tokotreenit. Kentällä törötetään tunti ja vain osa siitä työskennellään. Polkka on oppinut hienon kenttähengailukulttuurin. Väliaikoina nenä on kiinni maassa ja sitä on haasteellista saada irti silloinkaan, kun pitäisi tehdä töitä! Toimii huomattavasti paremmin niin, että lyhyt treeni ja koira autoon. Uudelleen koira kentälle ja uusi treenipala ja taas autoon. Pysyy jotenkin motivaatio ja keskittyminen kohdallaan, meillä molemmilla.

Seiso!

Tehtiin vähän seuraamista, ihan lyhyitä pätkiä sillä metodilla, millä olen alkanut rakentaa koko hommaa uusiksi. Toimi ihan hyvin. Jääviä tehtiin liikkeestä peruuttaen. Pysähtyy seisomaan hyvin, mutta maahanmenossa etupää menee alas ja sen jälkeen ajatus pysähtyy. Voi Poksu!

Luoksetulossa ehtii myös hymyillä kameralle.

Tehtiin luoksetulo vauhdilla ja sen jälkeen vielä estehyppy. Molemmat meni kerrasta oikein, eli mitä niitä hinkkaamaan sen enempää. Otin vielä pienen tauon jälkeen Polkan häirittyyn paikkamakuuseen. Teemu treenasi Siniä aika lähellä ja kävin palkkaamassa Polkkaa siinä välillä. Ei noussut, vaikka Sini teki luoksetuloa ja noutoa. Olin tosi ylpeä pienen punaisen keskittymiskyvystä!

Suvi treenasi Daran kanssa vielä haun rullailmaisua kun kaikki koirat olivat tehneet tottiksensa. Haku tuntuu kanssa hauskalta harrastukselta, tosin huvittaisi kokeilla myös maastojuoksua ja mejäkin on ollut tauolla viime keväästä asti. Työ haittaa selkeästi tätä koiraharrastusta - kaikkea ei millään ehdi!

Ihan kuin koiranohjaaja olisi aavistuksen vinossa...

Riemu onnistuneesta suorituksesta.

Boriksen tiivis perusasento.

Daran ihanaa tekemisen riemua.

Lenkillä ihan vaan jolkoteltiin.

Kiitos treeniseurasta asianosaisille. Erityiskiitos Suville taas kerran treeniavusta - saa vähän potkua itsekseen puurtamiseen!

Perjantailaukat Leon kanssa

Siitä se ralli sitten lähti.

Käytiin tänään vapaapäivän kunniaksi leikkimässä Leon kanssa. Sää oli kesäisen lämmin, ehkä jopa vähän liian kuuma kunnolliselle riehumiselle. Koirat juoksivat vain muutamat spurtit ja olivat muuten aika rauhallisia. Mutta hauskaa niillä oli taas! Kyllä toinen rhode vaan ymmärtää tosi hyvin sitä ralli- ja taklausleikkiä.

Apuaa, Leo iskee!

Kuuma!

Mutta hei, mitäs kummaa tuolla on?

Lenkkipolku kulki lammaslaitumen ohi. Leo nuuski lampaita kokeneen maalaiskoiran tavoin, mutta Polkkaa taas vähän jännitti. Etenkin se yksi lammas, joka tuli ihan aidan viereen polkemaan jalkaa! Tömistelevä lammas todettiin pitkällisen pohtimisen ja haistelun jälkeen ihan vaarattomaksi kaveriksi.

Uteliaita tyyppejä!

Ei se ihan koiralta näytä, miettii Poksu.

Mutta kaikkein söpöin juttu oli vielä näkemättä - nimittäin muutaman päivän ikäinen varsa. Oi ihanuus! Jos pienet koiranpennut on suloisia, niin on varsatkin. Varsoista ei onneksi tule samanlainen pentukuume kuin koiranpennuista, oma hevonen olisi jo niin liikaa tähän konkurssiin, hih. Kiitos Ellenille ja Leolle elämyskierroksesta!