|
Jyväskylän satamassa. |
Oltiin viime viikolla koko porukka (miinus Polkka, joka pudotettiin matkalla Tampereelle hoitoon) parin päivän reissussa Jyväskylässä. Kaupunkia ei meinaa siksi samaksi tunnistaa, josta muutin seitsemän vuotta sitten pois. Ero uneliaaseen Hämeenlinnaan on aika valtava! Majoituttiin sataman kupeessa olevassa Sokos Hotel Paviljongissa, joka olikin positiivinen yllätys kyseisen ketjun hotelliksi. Sijainti oli koirien kannalta mainio, hotelli on aivan sataman kupeessa ja mäykyt pääsivät kävelylenkin lisäksi myös uimaan. Yksityiskohtana mainittakoon vielä, että hotellin ravintolasta sai puu-uunissa paistettua pizzaa.
|
Mummokoiraa ei esteet pitele. |
Pasin tehdessä töitä me käveltiin koirien kanssa satamassa ja tuhlailtiin Vinskin kanssa kaupungilla. Aikani pohdittuani päädyin törkeästi jättämään koirat kaupunkireissun ajaksi hotellihuoneen vessaan. Huoneessa oli kalliin näköinen nojatuoli, jota mummokoira halusi itsepintaisesti pedata. En saanut tuoliin pinottua sellaista tavarakasaa, mikä olisi pientä mäyräkoiraa pidellyt. Päättäväisesti se hyppäsi tuolia vasten ja huitoi tavarat alas. Tai kiipesi pinon päälle. Toisaalta vessa taisi olla hellekelillä huoneen viilein paikka...
|
Hotellijengi. |
Kotimatkalla haettiin Tampereelta afrikkalainen, jota eivät hölkkälenkit olleet kiinnostaneet. Miksi olisivat - kai se on ihan järkeenkäypää, että afrikkalainen koirarotu menettää toimintakykynsä kun mittari nousee yli kahdenkymmenen asteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti