10.3.2013

Tuulta ja aurinkoa

Polkan erikoisuus: puskahepulit.
Tämä viikko on tarjonnut aurinkoisia, mutta hurjan tuulisia kevättalven päiviä.Ollaan lenkkeilty muutamaa päivää lukuun ottamatta jäällä. Jäällä oleva lumi kantaa koiria ja ne voivat rallattaa missä haluavat. Etenkin Maissi juoksee omilla tutkimusretkillään pitkin kaislikoita. Polkka pysyttelee lähempänä minua tai kauemmas erehtyessään tulee täyttä laukkaa katsomaan, että kaikki on hyvin. Sellainen se on aina ollut - jos nukkuisimme makuuhuoneen ovi auki, se kävisi monta kertaa yössä katsomassa että olen kunnossa. On ärsyttävää, mutta myös vähän liikuttavaa herätä koiran viiksien hipaisuun naamalla (Polkan paremmin tuntevat tietävät, että sen naamaa koristaa hurjan pitkät hiiriviikset). Pasin unen valvominen ei vaadi mitään tarkastuskierroksia.

Torstaina kävimme juoksemassa ja iltapäiväteellä Leon luona. Tuulisen lenkin jälkeen teetä juodessa mietimme Cecilian kanssa, miten Polkka onkaan aikuistunut. Nykyisin se käy keittiön lattialle nukkumaan, kun me ihmiset istumme pöytään. Joskus se ratsasi kaiken syötäväksi kelpaavan kaikkialta ja veti sen jälkeen Leon kanssa laukkaa ympäri taloa. Vaikka pennut ovatkin ihania, onni on aikuinen koira!

Ilonpitoa Leon kanssa.
Koirat ovat kotosalla ollessaan keskittyneet bongaamaan auringonläikkiä. Liikehdintä alkaa heti aamulla kun avaan verhot - missä on paras läikkä ja kuka siirtäisi koirapedin siihen kohtaan. Ellei kukaan avulias siirrä, porukka huokaisee ja kolahtaa paljaalle lattialle nukkumaan. Yleensä olen niin kiva, että jaksan siirrellä petejä, ainakin muutaman kerran. Eipä näinä rauhallisina päivinä ole juuri muutakaan tekemistä ollut.

Nyt kun vaan lumet sulaisivat nopeaan, niin päästäisiin terassille ottamaan aurinkoa. Viime kesänä valmistunut terassi olisi aivan omiaan meidän laiskoja aamuja varten. Jos vaikka tulevana kesänä ei sataisi ihan koko aikaa, niin terassille voisi olla jotain käyttöä. Viime kesänä siinä taidettiin istua kokonaiset kaksi kertaa...

Koko orkesteri sohvalla.

Peti just siinä parhaassa läikässä.

Aurinko tekee raukeaksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ihanat aurinkokuvat!

/s