Ei juuri mitään

Puhuiko joku muutoksista?

Täällä ei ole tapahtunut mitään. Ei kerrassaan mitään. Aamupäivisin koirat ottavat aurinkoa sisällä ja iltapäivällä tehdään lenkki metsässä tai jäällä. On niin paljon kivempaa, kätevämpää ja turvallisempaa juoksuttaa jengi vapaana kuin tehdä remmilenkkejä. Viimeisellä tosi liukkaalla kelillä tajusin, ettei omien koirien hallitseminen riitä. Yhdestä pihasta paukkasi jalkoihin rähisemään kaksi valkoista pikkukoiraa ja kaksi russelia. Ihme, etten kaatunut siinä rytäkässä. Inhottava muutenkin hirttää omat koirat remmeissään ihan vaan siksi, että nilkoissa napsii ärhäköitä pihakarkulaisia.

Kahden edellisen juoksun perusteella Polkan juoksun alkamista odotettiin helmikuun puolivälin tienoilla. Ei näkynyt, eikä näy tai kuulu vieläkään. Koira on nuuskinut kaikki keltaiset läikät ja merkkaillut yli kuukauden päivät, eli luulisi juoksun sieltä tulevan. Mutta eihän juoksu tietenkään tule ajallaan sen ainoan kerran, kun sitä odottaa tulevaksi.

Polkka lainaa toista koirapetiä Eliselle.

Koirat ovat saaneet viime viikkoina vauvasiedätystä lähipiirin beibibuumin ansiosta. Papun synttäreillä eteisen lattiaa koristi kolme turvakaukaloa! Kaikki koirat ovat tosi kiinnostuneita vauvavieraista. Papu ja Polkka tutkivat ihmistoukkia kohteliaan sivistyneesti, mutta Maissi menee onnesta sekaisin. Se paukuttaa hännällä kopan kylkeen ja yrittää nuolla vauvaparan naamaa. Make Makkaraa yhtään paremmin tuntevat tietävät, että nuoleminen on aika intensiivistä. Meidän tapauksessa lapsen ensimmäiset sanat voivatkin olla "Maissi ei".