Lauantaiaamun leikkihetki

Polkka on yllättänyt meidät kaikki muutamaan otteeseen alkamalla ihan yhtäkkiä leikittää lattialla konttaavaa Vinskiä. Yleisesti ottaen kaikki koirat tässä talossa odottavat lapsen luovutusikää, eivätkä siis ole mitenkään mahdottoman innostuneita tuosta pienestä kirkuvasta vähän väkivaltaisesta olennosta, joka vie kaiken ajan ja huomion.

Ehkä Vinski alkaa päästä hiljalleen suosioon, syöttäähän pikkumies jatkuvasti koirille muroja ja ruisleipää?

Kesätukka

Mikä on varma kevään merkki? Mäyräkoiramummojen talviturkin katoaminen tietenkin.

Molemmat mummot saivat sunnuntaina kesätukan ja trimmauspöydälle jäi karvojen mukana useampi ikävuosi per mummokoira. Kuvassa vasemmalla oleva Maissi täyttää kesällä 12 ja oikealla oleva Papu täytti juuri 16. Molemmat vetävät hepulilaukkaa kuin pahaiset koiranpennut.

Papu oli talvella jotenkin tosi väsynyt ja pelkäsimme sen viimeisten päivien olevan lähellä. Kevätauringon paistaessa teräsmummo on kuitenkin piristynyt. Jospa se jaksaisi kanssamme syksyyn.

Aikainen kevät ja takatalvi

Nahka käristyy taas!

 

Viime viikolla oli ihan kevät. Lämmintä oli parhaimmillaan +10 ja auringossa meidän terassilla varmasti enemmänkin. Jopa Polkka ryömi synkistä koloistaan keräämään aurinkoenergiaa (sitä voi onneksi tehdä myös omalta sohvalta käsin, jolloin ei tarvitse vaivautua poistumaan talosta). Istutin terassille narsisseja ja päästiin koko porukka kevätulkoilun makuun. No rapaista oli joo, mutta se vaihe nyt vaan on pakko kestää joka kevät. Ja syksy. Ja tänä vuonna myös melkein koko talvi...

Mutta sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä ja lopputulos on, että tällä hetkellä täällä on enemmän lunta kuin koko talvena yhteensä! Juuri kun olin kuvitellut kevään olevan täällä. Pieni ystävämme Pokemon oli aivan järkyttynyt lumesta ja pakkasesta. Ja ennen kaikkea siitä, että on joutunut mukaan lumitöihin. Koira on edelleen siinä moodissa, että lenkki riittää ulkoiluksi ja sen jälkeen voi maata sohvalla loppupäivän. Pihalle joutuminen vielä uudestaan on sille vähän niin kuin pakotettaisiin töihin kesken kesäloman.

Tai katsokaa nyt näitä kuvia. Moni koira antaisi toisen takatassunsa vapaasta ulkoilusta omalla pihalla... No ehkä meilläkin tätä mahdollisuutta aletaan taas arvostaa, kun kevätaurinko löytää tiensä takaisin taivaalle.

Prse homeessa

Masentaa.

Ellen tietäisi koirani menevän juoksun jälkeen totaalisen veltoksi, ajattelisin sen tekevän hidasta kuolemaa. Elukka on ollut viime viikot aivan järkyttävän laiska. Lenkille lähtiessä sitä täytyy huutaa eteisestä ja kirjaimellisesti kenkäistä ovesta ulos (ei, älkää soittako eläinsuojeluun, pudotan sen rappusilta hellästi). Lenkillä se kävelee eteenpäin. Tai no korkeintaan ravaa. Ja nyt ei lasketa paskakasalle juoksemista, silloin elukka kyllä laittaa tassua toisen eteen. Kevät on sitruunantuoksuista aikaa, jos joku nyt ymmärtää, mitä tarkoitan?

Sen lisäksi että koira kuluttaa aikaansa velttona maaten, se yrittää piiloutua.

Viime viikolla laiskiaiselle sattui henkilökohtainen katastrofi - se putosi keskellä yötä sohvaltaan. Heräsimme miehen kanssa kamalaan rysäykseen ja säikähdimme tietenkin, että joku oli murtautunut taloon. Mutta koira oli hiljaa. Tarkempi tutkiminen osoitti, että se oli rojahtanut sohvalta puiseen lelukoriinsa, joka oli haljennut. Mahtoi sattua. Elukka nukkui loppuyön mielenosoituksellisesti lattialla, mikä ei todellakaan ole normaalia.

Viikonloppuna se putosi nojatuolistaan, mutta se ei haitannut. Unia pystyy nimittäin jatkamaan, vaikka roikkuisi puoliksi lattiallakin. Kuva kertoo tästä(kin) hienosta hetkestä enemmän kuin tuhat sanaa.

En edes muista, koska olisimme viimeksi päässeet treeneihin. Ensin koiralla oli juoksu, sitten mies on ollut työmatkoillansa ja lopulta olin itse kipeänä. Ensi viikolla olisi vihdoin tarkoitus päästä treenaamaan. Mietin, että tuollaista maailman laiskinta rotkoa on aivan turha kuskata minnekään agility-hallille, mutta sitten kävin koirien kanssa yhtenä päivänä lähitreeniksellä tekemässä vähän tottista. Polkka teki hommia ihan yli-innokkaasti ja olisi tehnyt paljon enemmänkin, kuin olin ajatellut. Se vihulainen pääsee kyllä välillä yllättämään!

Olen tietenkin potenut myös huonoa omaatuntoa koirani apaattisuudesta. Onhan koirien nykyelämä suorastaan masentavaa entiseen verrattuna. Ennen ne juoksivat joka päivä vapaana, nyt hädin tuskin viikonloppuisin. Ennen treenattiin paljon, tämän hetken treenauskunnon ja -innon voi lukea tuosta ylempää. Enkä jaksa nykyään minkään sortin perseilyä koirilta, pinna tuntuu olevan sen verran äärimmilleen venytetty.

Toisaalta itsensä ruoskiminen on (koiran velttouden osalta) turhaa. Aina se on mennyt sekaisin juoksun jälkeen. Ja tämähän on nyt viimeinen kerta, pian kutsuu leikkauspöytä! En jaksa juoksuja, valeraskauksia ja jatkuvaa apaattisuutta. Luulisi sen nyt olevan koirallekin parempaa elämää päästä eroon hormonimyrskyistä.

Päiväretkellä Fiskarsissa

Ihan uusissa lenkkimaastoissa.

Käytiin torstaina Pasin talviloman (joo, katsokaa tuon kuvan lumitilannetta!) kunniaksi Fiskarsissa. Suunnitelmissa oli päiväretki jonnekin kivaan paikkaan, jossa koirat voisivat odotella autossa ja niitä voisi kätevästi lenkittää päivän mittaan. Papu meni kylään Tarun ja lasten luokse, ettei vanhan tarvinnut odotella koko päivää autossa. 

Käytiin Fiskarsin lisäksi myös Billnäsissä. Hienoja lenkkimaastoja kyllä molemmissa paikoissa! Selasin myöhemmin Dogia Dogihakua ja huomasin, että Billnäsin Ravintola Ruukinpatruuna oli nimetty siellä koiraystävälliseksi paikaksi ja koirille on tulossa oma menukin. Hauska idea tuo Dogihaku, mutta tosikkona olen sitä mieltä, että meidän kahden aikuisen ja vauvan ruokaseurueesta nyt olisi puuttunutkin vielä kaksi koiraa. Siinä sitä olisi ollut ruokarauhaa kerrakseen...

Hauska päivä ja vähän vaihtelua meille kaikille, myös koirille. Papu oli ollut hoitopaikassaan tosi reipas ja oikein lenkkeillytkin useampaan otteeseen! Kotona se kävelee ehkä 100 metriä, lyö maihin ja hihnan löystyttyä vetää täyttä laukkaa kotiin...

Melkein koko päivä autossa - tosi rankkaa.