Papu täytti eilen vuosia, aivan käsittämättömät 16 vuotta! Merkkipäivää juhlistettiin Cesar-kakulla. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että muu juhlaväki joutui tyytymään puuroon ja loheen (sentään M&M:n pröystäilyloheen, eikä Kennelrehun halpikseen). Ehkä se lämmitti vahingoniloisen mummelin mieltä vielä enemmän.
En tiedä olenko realisti vai pessimisti, mutta mummon viimeisiä synttäreitä on vietetty jo monta kertaa. Olen kuulemma sanonut nuohoojallekin kahtena peräkkäisenä vuonna, että "vanhaa koiraa ei varmaan ole enää ensi kerralla kun tulet". Ja tällä kertaa en edes sanonut, kun muistin kyseisen keskustelun edelliseltä kerralta.
Papu on ikäisekseen pirteässä kunnossa, mutta eihän vanhuus ole tietenkään tullut yksin. Koiralla on ihan selkeitä dementian oireita, eikä se jaksa enää pidättää työpäivän mittaa (onneksi tällä hetkellä ei tarvitsekaan). Ei se enää lenkkeile, käpsyttelee vaan omassa pihassa tai lähimmillä tienvieruksilla. Tämän vuoden puolella koiran takapää on heikentynyt selvästi ja se on vähän sellainen lopun alun merkki.
Tässä vaiheessa elämää täytyy olla iloinen jokaisesta yhteisestä päivästä. Koskaan kun ei voi tietää...
4 kommenttia:
Onnea Papulle! <3 Tulee niin oma jo pois mennyt vanhus mieleen.
Itse tein vaikean päätöksen viime elokuussa kun 15,5 vuotias sefun/kultsun mix urokseni selvästi menetti välillä takapäänsä kontrollin ja oikeasti kaatui sen takia, muuten koira oli pirteä kuin mikä eikä kuonokaan ollut juurikaan harmaa. Aloin miettimään asiaa siltä kantilta että onko oikein pitkittää vanhan koiran elämää kun se elämä ei oikein ole enää koiramaista. Koiran kivutkin ovat niin vaikea todeta. Koirallani oli tulehduskipulääkitys nivelrikkoon mutta tuntui että se ei enää tehonnut. Jotenkin alkoi tuntumaan siltä että tämä koirani on nähnyt jo pitkän koiran elämän enkä halunnut sen kärsivän enää enempää, vanhuuden vaivoja oli jo aivan tarpeeksi.
Paljon onnea suloiselle Papulle <3
- terkuin 13 vuotiaan mäyriksen emäntä
Onnea Papu! Mahtava luku iässä! Noin monessa vuodessa onkin muistoja loppuelämäksi, kun aika koittaa kaverin lähteä taivasmaille.
Mun eka koira lopetettiin 17v9kk ikäisenä. Sen isä oli karkkari Mäykky ja emä kk saksanseisoja. Siinä oli koirassa luonnetta ja toista samanlaista ei tule ikinä. Jälkikäteen kuvia on rankka katsoa, ilman itkua ei selviä kuvista (eikä tästä kirjoittamisesta) vaikka aikaa poismenosta kohta 4vuotta.
Toivottavasti nuohooja vielä sut näkis elinvoimaisena :)
Synttärionnittelut Papulle! :) Vanhat koirat on ihania. Hannillekin tuli dementiaoireita loppuvaiheessa, mutta virkeä se noin muuten oli. Lenkkeili mielellään (jos ei ollut huono keli) ja ruokahalu säilyi loppuun asti :)
Lähetä kommentti