Sänkipeltojen aika!

Jihuu, sänkipellot ovat taas täällä! En odota loppukesää, mutta kun loppusuoralla oleva kesä on tosiasia, saapuvat sänkipellot ilahduttamaan meitä. Köpsöttelyn sijaan täällä on vedetty viime aikoina melkoisia sänkkäriralleja. Polkan lisäksi myös Maissi 12v. on ollut ihan irti. Ensin juostaan ikääntynyt mäykkyruho läkähdyksiin ja sitten aletaan kaivella myyriä heinäkasoista. Joo-o, on se joskus saanut saalistakin!

Polkka ei voi käsittää heinäkasoissa kaivelua, tietenkään. Vaikka kerran se sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan - otti kopin Maissin hengettömäksi ravistamasta myyrästä ja nielaisi sen. Tämä kaikki tapahtui ehkä sekunnin sadasosassa. Tai ainakaan en ehtinyt sanoa yhtään mitään, ennen kuin koko upea liikesarja oli suoritettu loppuun. Mutta mikäs siinä, oikeastaan. Luomua parhaimmillaan!

Tänään sain muuten vihdoinkin aikaiseksi käydä Kennelrehun autolla. Koirat ovat syöneet nappulaa melkein koko kesän ja siitäpä vasta on ollutkin huono omatunto. Tajuan kyllä, miten älytöntä huono omatunto kyseisestä asiasta on. Nyt on taas jauhelihaa, kalkkunaa ja lohta kuppeihin.

Onko täällä keski-ikäistytty?

Sanna kävi viime viikolla kyläilemässä koirien ja pienen ihmistaimen kanssa. Ennen mentiin pitkin metsäpolkuja, nyt mukavasti metsäautotiellä, koska lastenrattaat. Jotain muutakin oli muuttunut. Aiemmin ihan hullua riehurallia tavatessaan vetäneet Polkka ja Boris tyytyivät sivistyneeseen päiväkävelyyn. Okei, ehkä yhdet puskalaukat, mutta se on aika vähän se. Eikä ennen myös Fabiona tunnettu Boris ollut tippaakaan kiinnostunut Polkan persauksesta. Voiko sterilointi vaikuttaa asiaan? Vai ovatko 5-vuotiaat rhodet vihdoin kasvaneet rauhallisiksi ja sivistyneiksi aikuisiksi?

Niin tai näin, mutta olihan tämä nyt vähän hämmentävää. Onko meillä muka aikuiset koirat?

Sen ainoan puskarallin jälkeen.

Tältä se meno nykyään näyttää.

WDS - turistina

Täydellistä porkkanakakkua koiranäyttelyssä.

Koirien maailmanvoittajanäyttely järjestettiin viime viikolla Helsingissä. Kun kuulin ensimmäisen kerran, että näyttely on 2014 Helsingissä, huudahdin spontaanisti että no ihan vastahan se oli Suomessa. Minun vastahan se oli -vuosi oli tarkemmin ottaen 1998. Sinä vuonna Papu tuli meille. Joko aika menee kamalalla vauhdilla, tai sitten olen jo sen verran vanha, että vuodet vain sekoavat päässäni. Ehkä molempia.

En edes miettinyt Polkan ilmoittamista (ja Maissin turkkihan on pilattu ajelemalla koneella), mutta turistiksi lähdin tietenkin. Suvi lähti matkaseuraksi, mikäs sen parempaa. Aamujunalla Helsinkiin ja illalla takaisin. Oli tosi hauska päivä, vaikka rhodejen kehässä sijoitukset menivät suurille ja mahdollisimman tummille. Makuasioitahan nämä, mutta on se vähän surkeaa kun vehnänvärisen arvostelussa valitetaan väristä.

Ei edes jaksettu katsoa 200 rhodesiankoiran arvostelua, vaan livahdettiin välillä katkarapuleivälle ja ostoksille. Ostoslistallani oli puruluita. Palasin kotiin kaksi pussia pinkeänä puruluita, kuivattua keuhkoa, erilaisia nameja, märkäruokaa, nappulanäytepusseja, pakasteruokaa (ilmaisnäytteitä, sitä kiusausta ei voinut vastustaa), Maissille uusi kong ja äidin koiralle tassupyyhe. Oikeasti kalliit takki- ja pantakarikot pystyin välttelemään. Koriste-esineiden perään en ole koskaan ollut, niitä siellä olisi kyllä riittänyt.

Näyttelystä jäi vähän sellainen perusmessariolo. Ei se sen kummempi ollut, paitsi koiria oli tietenkin enemmän. Yllätyksekseni kehän vihdoin viimein loputtua Feanor´s -tyypit kaivelivat laukuistaan kaikkia ihania herkkuja ja oli piknikin aika. Kutsu tuoda ruokia oli mennyt minulta ihan ohi (vannon!). Tarjolla oli ainakin ihanaa sipulipiirakkaa ja porkkanakakkua.

Ja muuten mitä ostoksiin tulee, niin takit ja vaikkapa aktivointilelut irtosivat kyseisenä viikonloppuna edullisemmin Peten koiratarvikkeen ja Musti&Mirrin nettikaupoista. Molemmat julistivat viikonlopun kunniaksi -20 % alennuksen kaikista tarvikkeista ja sepä hakkasi ns. messutarjoukset esimerkiksi Rukan ja Hurtan uusista mallistoista. Molemmilla on hauskoja uusia takkeja, se myönnettäköön. Onneksi meillä Polkan garderobi tursuaa jo valmiiksi...

Kesähuveja

Täällä on vietetty ihania mukavia kiireettömiä laiskoja päiviä. Uutisten mukaan helteet ovat kestäneet nyt kuukauden ja olemme nauttineet niistä joka solullamme. Ainakin minä ja koirat. Ollaan oltu käytännössä kaikki päivät omalla pihalla ja käyty illalla joko uimassa (Polkka osaa edelleen käyttää uimatikkaita, molempiin suuntiin) tai vähän kävelemässä. Yritettiin myös agi-treenata tällä viikolla, mutta ei kovin hyvällä menestyksellä... Jos joku muistaa koira kuoli toko-kokeeseen -postauksen muutaman vuoden takaa, niin tämän viikon agi-treenit oli vähän sen toisinto. Mutta oli oikeasti ihan tukalan kuuma.

Tällä viikolla koirat ovat kuluttaneet aikaansa syömällä viinimarjoja suoraan pensaista. Ja elleivät syö, rohmuaa Vinski minun poimimia marjoja ja käy tarjoilemassa koirille. Koirilla on myös sujuva vesipalvelu, mutta toisinaan pikkuämpäristä tarjoiltu vesitilkka saattaakin ihan hups vaan loiskahtaa terassilla aurinkoa palvovan koiran niskaan...

Niin ja tällä viikolla Polkka vihdoin hoksasi, että kahluualtaasta voi käydä juomassa. Maissi onkin viilentänyt itseään koko helteiden ajan kyseisessä altaassa.

Ei täällä muuta.

Hau hau, miten ihania koiria!

Vinski ja Dean.

Tehtiin viime viikolla lomareissu Vaasa-Hailuoto-Oulu-Liimattala -akselilla. Mietin jopa hetken aikaa koirien (tai toisen koiran) ottamista mukaan kun nyt kerrankin tehtiin lomareissu kotimaassa, mutta hylkäsin ajatuksen liian vaivalloisena. Ja oikeastaan hyvä niin, koko viikon paahtoi niin kamala helle, että matkustaminen olisi ollut koirille tukalaa ja hankalaa, niitä ei olisi voinut jättää yksin autoon sekunniksikaan.

Luin joskus lemmikkieläinpalstalta keskustelua siitä, miten jotkut eivät voi olla päivääkään erossa koiristaan ja suunnittelevat kaikki matkansa niin, että koirat voi ottaa mukaan. Kunnioitusta teille kaikille, sillä vaikka koiriani paljon rakastankin, vietän mielelläni toisinaan hetken aikaa ilman niitä. Tällä kertaa Polkka oli Jaanan hoivissa Genen ja Deanin ilona ja Maissi uudessa hoitopaikassa Kikan ja Jussin luona.

Polkka ei katsonut edes perään, kun jätin sen Jaanan pihaan. Retkotti vaan pitkin pituuttaan riehuttuaan ensin poikien kanssa. Hakiessa se onneksi käveli suosiolla autolle. Muuten olisi saattanut tulla vähän huonon koiranomistajan fiilis... Maissi oli päässyt uimaan hoitopaikassaan joka päivä ja ollut luonnollisesti asiasta erityisen innoissaan.

Tältä se näytti hoitoon viedessä ja sieltä hakiessa.

Koiramiehenä tunnettu Vinski lievitti hauhaun kaipuutaan (joskus vähän hävettää se koiran nähdessä isoon ääneen huudettu hauhau, etenkin Helsingissä ratikassa...) silittämällä lampaita, ponia (nämäkin ovat luonnollisesti hauhau) ja sukulaisten koiria. Erityisen ihana oli 1-vuotias mopsi, jota sai halailla ihan mielin määrin.

Jälleennäkeminen omien koirien kanssa sunnuntai-iltana oli riemukas. Ja meluisa.

Hertta ja Minnie saavat koiramieheltä toimintaohjeita.

Viinimarjoja Minnien kanssa.

Kutsukaamme sitä mukavuudenhaluiseksi

Täällä on vietetty koko viikko laiskoja  raukeita kesäpäiviä. Keskiviikkona jätin suosiolla agi-treenit väliin, kun varjossa oli lämmintä +26 astetta. Olisi ollut ajanhukkaa mennä hiillostamaan koiraa aurinkoiselle hiekkakuopan pohjalle. Lähdettiin sen sijaan koko porukalla uimaan. Olen vähän sitä mieltä, että jos treeneissä on pakkasraja, pitäisi myös olla helleraja.

Polkka on viettänyt viikon terassilla löhöten ja satunnaisesti varjoon siirtyen. Jossain vaiheessa se keksi kiivetä aurinkotuoliin ja on siitä lähtien retkottanut tuolissa. Kiipeäminen näyttää hankalalta, mutta tuoliin on pakko päästä. On jotenkin huvittavaa tehdä hiki päässä pihatöitä, kun joku onnellinen porsas kuorsaa parhaassa löhötuolissa...

Maissi puolestaan on keksinyt vilvoittaa itseään lapsen kahluualtaassa. Mikäpä siinä, koiran ilmestyminen altaaseen herättää aina suurta innostusta uimapaikan varsinaisessa omistajassa. Mäyräkoiralle jopa tarjoillaan ämpärillä vettä, jos oikein hyvin käy.

Helteinen viikonloppu koiraleirillä

Pakkasin perjantaina koirat ja kamalan tavara-arsenaalin (kahden koiran roinat vastaa hyvin yhden pikkulapsen vaatimaa tavaramäärää) autoon ja huristin Virroille Feanors-koirien leirille. Polkka on Feanors B-pentujen mutsi ja olin muutenkin lupautunut opastamaan pentusia omistajineen agilityn maailmaan.

Hauskaa oli! Vaikka viikonlopun aikana mietin kyllä muutaman kerran, että tämä on juuri sitä, mihin kannattaa vapaa viikonloppu tuhlata, kun on valvonut koko viikon hampaita tekevän lapsen kanssa. Päivät helteessä koulutuskentällä, illalla vähän liian pitkään valvomista ja sitten vielä koiraleireille yleensä aika tuntematon kuntopiiri (kerrankin ihmisetkin joutuivat kunnolla likoon), jonka jäljiltä onnuin menemään monta päivää ihan vain siksi, että olin niin saakelin jumissa.

Mutta kuten sanottu, oli tosi mukavaa kouluttaa motivoituneita koirakoita. Kentän laidalla oli ihan mahtava fiilis ja kaikki seurasivat toisten suorituksia innolla. Koirat toimivat tosi hyvin. Ensikertalaiset olivat käsittämättömän rohkeita, suurin osa meni esimerkiksi pussiin ihan tuosta vaan. Teimme viikonlopun päätteeksi neljän esteen rataa. En olisi ikinä uskonut, että päätämme viikonlopun moiseen suoritukseen. Terveisiä vaan kaikille leiriläisille, olitte mahtavia!

Polkka pääsi treenaamaan molempina päivinä sen verran, mitä noin +25 helteessä jaksoi. Sehän ei ole ihan kauhean paljon se. Myös leiriläiseksi ilmoittautunut Maissi-mäyräkoira suoritti nakkiagilityä ja sepä herätti vähän hilpeyttä. Muutenkin Maissi pärjäsi leiriläisenä oikein hyvin ja tuli juttuun huonekaverimme Gene-rhoden kanssa. Mutta Gene onkin herrasmies, joka otti yhden kimeän räsähdyksen persauksen haistelusta ja päätti sen jälkeen siirtyä jallittamaan potentiaalisempia narttuja.

Agilitykentällä seisomisen lisäksi ennätettiin lenkkeillä, uida (koirat, oma talviturkki on kesän 2012 peruja...) ja syödä hyvin. Leiripaikkaa ei voi olla suosittelematta, jos siis joku on koiraleirin tukikohtaa vailla. Hienot puitteet ja hyvät koulutuskentät.

Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle väsyneinä, mutta iloisina. Koirat muuten nukkuivat kaksi päivää leirin jälkeen. Olisipa kasvattaja järjestänyt tällaisen leirin silloin, kun minulla oli ensimmäinen oma koira! Vaikka sopii tämä leirielämä minulle vieläkin. Taidan änkeä leirille kouluttamaan myös ensi kesänä. Tai sitten ihan vaan leiriläiseksi, tiedä tuota.

Viikonloppu kului suurimmaksi osaksi näissä asemissa.

Kuvat: Terhi Lehto