28.8.2014

Sänkipeltojen aika!



Jihuu, sänkipellot ovat taas täällä! En odota loppukesää, mutta kun loppusuoralla oleva kesä on tosiasia, saapuvat sänkipellot ilahduttamaan meitä. Köpsöttelyn sijaan täällä on vedetty viime aikoina melkoisia sänkkäriralleja. Polkan lisäksi myös Maissi 12v. on ollut ihan irti. Ensin juostaan ikääntynyt mäykkyruho läkähdyksiin ja sitten aletaan kaivella myyriä heinäkasoista. Joo-o, on se joskus saanut saalistakin!




Polkka ei voi käsittää heinäkasoissa kaivelua, tietenkään. Vaikka kerran se sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan - otti kopin Maissin hengettömäksi ravistamasta myyrästä ja nielaisi sen. Tämä kaikki tapahtui ehkä sekunnin sadasosassa. Tai ainakaan en ehtinyt sanoa yhtään mitään, ennen kuin koko upea liikesarja oli suoritettu loppuun. Mutta mikäs siinä, oikeastaan. Luomua parhaimmillaan!

Tänään sain muuten vihdoinkin aikaiseksi käydä Kennelrehun autolla. Koirat ovat syöneet nappulaa melkein koko kesän ja siitäpä vasta on ollutkin huono omatunto. Tajuan kyllä, miten älytöntä huono omatunto kyseisestä asiasta on. Nyt on taas jauhelihaa, kalkkunaa ja lohta kuppeihin.

3 kommenttia:

-m- kirjoitti...

Mä en kestä tuota Makkaraa! <3

Mutta Kennelrehu. Juuri kun luulin, ettei pakasteisiin mahdu enää mitään, ahdettiin niihin eilen 10 kg ydinluita ja 5 kg kalkkunaa, tosta noin vaan. (Okei, tunnustan, meni jo vähän Tetrikseksi). Arkkupakastin <3 !

Riik kirjoitti...

Arkkupakastin on kyllä ihan parhautta! Tosin mä haaveilen salaa sellaisesta tosi fiksusta pakastinkaapista, missä olisi oma osasto kaikille tuotteille. Nyt marjat, lihat ja ihmisten ruoat on iloisesti sekaisin, eikä arkusta löydä ikinä mitään...

Riik kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.