Rhodesiankoiran huumorintaju

Koira maassa, rhode pöydällä.

Rhodesiankoirat ovat siitä hauskaa porukkaa, että niillä on oikeasti huumorintajua. Uiminen on hauskaa, mutta sadekelillä ei pysty lenkkeillä. Tai jos lenkillä alkaa sataa eikä ole sadetakkia mukana, voi juosta lähimmän ison puun alle uikuttamaan. Niinkin kaunis koira kuin rhode onnistuu usein näyttämään valokuvassa siltä, kuin sitä olisi hakattu kaksi päivää. Se istuu lysyssä, korvat luimussa ja alistunut ilme naamalla. Ihan vain siksi, että on käsketty istumaan persuksensa päälle.

Huumorintajuisen koiran kanssa harrastaminen ei ole aina yksinkertaista. Tai se kysyy huumorintajua myös omistajalta. Polkka oli ilmoitettu viikonloppuna kisaamaan agilityssä ja se päätti alkuviikosta, ettei p-y-s-t-y hyppäämään rengasta. Ei vaan pysty. Kesäkuun kisoissa se hyppäsi renkaan sivusta viimeisellä radalla ja sitä ennen teki saman noin vuosi sitten. Väliin mahtui onnistuneita rengassuorituksia.

Ehkä se vaan haluaa pitää hulluja koiranaisia vähän jännityksessä?

Ja sitten lopulta kisarata näyttää tältä. Minua jännitti niin, että meinasin pissata housuun. Tosin tuosta kyseisestä renkaasta jos olisi tunkenut sivusta, olisi saattanut vähän tuntua kylkinahassa.

Mutta siis kyllä, Suvi ja Polkka tekivät viikonlopun kisoissa toisen kolmosluokan nollan. Aika oli jotain -10 sekuntia eli ripeää menoa ainakin rhodesiankoiraksi. Ei tuolla rakenteella ihan kauhean paljon lujempaa pistellä. Hieno homma, eihän tästä tiimistä voi olla kuin ylpeä! Edellisten kisojen jälkeen alla oli yksi (tuo renkaan osalta epäonnistunut, muuten ihan hyvä) treenikerta.

Tuntumaa agilityn kolmosluokkaan

Polkka ja Suvi kävivät maanantaina iltakisoissa Tampereella ottamassa vähän tuntumaa agilityn kolmosluokkaan. Olin siis itsekin mukana eväsvastaavan ja yleisen huoltojoukon roolissa. Suvin vaatimaton tavoite oli tuplanolla, mistä olin tietenkin jo valmiiksi ihan järkyttynyt. Mutta ei se kuulkaa kaukana ollut!

Polkka siirtyi kolmosluokkaan keväällä ja kiikutin sen tässä välissä kaksi kertaa Suville treenattavaksi. Siinä ne teki jotain rataa ehkä viisi minuuttia ja homma hyvä.

Mutta siis niin, maanantainakin kulki oikein hyvin. Ekalta radalta tuli hyvä nolla -10,35 aikaan. Toinen rata meni sekin sujuvasti, kunnes juuri ennen maalisuoraa Polkka keksi vanhan kunnon jekkunsa ja hyppäsi renkaan sivusta. Turha jossitella, mutta nollahan se olisi ollut sekin. Mutta silti: perhanan Pokemon!

Iloista ja sujuvaa työskentelyä oli taas enemmän kuin ilo katsella. Olen niin iloinen siitä, että Polkka on löytänyt itselleen täydellisen ohjaajan. Minulle sopii teenkeittohomma ihan hyvin.

Nopein koira tykitti ekan radan johonkin -17 sekunnin aikaan. Polkan ja voittaneen koiran ero oli siis seitsemän sekuntia. Tästä voi jokainen päätellä, onko rhodesiankoiralla oikeasti mitään jakoja agilityn kolmosluokassa. Ehkä tässä kisataankin enemmän itseä vastaan ja jokainen nolla on aina pieni voitto. Ja tärkeintä tietenkin, että koiralla ja ihmisillä on hauskaa.

Kevät vaihtui kesäksi

Täällä sitä ollaan edelleen, vaikka blogi onkin viettänyt hiljaiseloa. Toukokuu vaihtui kesäkuuksi, vaikka sää onkin ollut enemmän keväinen kuin kesäinen. Tosin tällaisia nämä kesäkuut taitavat yleensä olla. Aurinko on paistanut ainakin täällä etelässä melkein joka päivä, vaikka vähän viileää onkin ollut.

Koirat ovat keskittyneet makoilemaan terassilla aurinkoa ottamassa. Maissille tulee aina ensin kuuma ja se siirtyy varjoon. Polkka retkottaa paikallaan niin kauan, että olo on selkeästi tukala. Ystävän rhodesiankoiran saatua lämpöhalvauksen samasta huvista muutama vuosi sitten, olen kiskonut Polkkaa välillä varjoon viilentymään. Jalostus on kai tuhonnut näiden elukoiden kyvyn arvioida auringossa vietettävää aikaa?

Maissi viihtyy meidän kanssa pihatöissä iltamyöhään. Polkka jää lenkin ja ruoan päätteeksi sisälle nukkumaan, se on mielestään osuutensa hoitanut ja ansaitsee sohvapaikan loppuillaksi. Onneksi edes toinen koirista hyödyntää vaivalla aidattua pihaa, muuten voisi vähän harmittaa sekin panostus...

Miten rapaiseksi voi lenkkipolku mennä?

Mitä tapahtuu metsäreitille, kun sataa kaatamalla ja metsäkoneet ajelee siinä hetken aikaa? Kas tällä tavalla. Voi jeesuksen kristuksen rapa, en ole hetkeen nähnyt tällaista! Maissi läpsytti menemään ihan sujuvasti, mutta Polkkaa ällötti. Vaikka kotimatkalla afrikkalainen meinasi nuortua vappupäivän kunniaksi ja vetää mutahepulilaukat. Tuli sitten järkiinsä ja sipsutti metsän puolella.

On vähän huumorintaju koetuksella rapa-aiheen kanssa muutenkin. Meidän pihaan kaivetaan sekä uusia likakaivoja, että laajennusosan perustuksia ja nyt tiedetään sekin, että pienen multakerroksen alla on aivan helvetinmoinen savi. Tarttuu hyvin koirien tassuihin ja kulkeutuu sisälle.

Kaikesta manaamisesta huolimatta tänään oli hieno kevätpäivä ja löydettiin mutaosuuden jälkeen kuivaakin väylää kulkea. Valko- ja sinivuokkoja kaikkialla ja koivutkin hiirenkorvalla. Ihana, ihana kevät! Mudasta huolimatta.

Tule mukaan Koiran vuoteen!

Ei syytä huoleen, jos blogin päivitystahti tuntuu vähän turhan hitaalta. Polkka ja Maissi ovat nimittäin vahvasti edustettuina tänään startanneessa Koiran vuosi -projektissa. Luvassa on kuvatarinoita kaksikon meiningistä ja ihan tavallisesta koira-arjesta.

Koiran vuosi löytyy sekä facebookista, että instagramista. Käy seuraamassa ja tykkäämässä!

Kesätukka

Maissi sai tänään kesätukan, vihdoinkin! Olen odottanut sopivan lämmintä kevätpäivää tehdä kyseinen homma ulkona terassilla ja tänään se sitten oli. Jos karkkarin ajelee sisätiloissa, löytyy karvatuppo jostakin nurkasta vielä parin viikon päästäkin.

Oikeasti tällainen koira kuuluu tietenkin trimmata nyppimällä eikä koneella ja saksilla, mutta seniori-ikäisen Maissin karva ei vaan enää irtoa nyppimällä. Mitä sitä koiraa kiusaamaan, kun homman voi hoitaa helpommallakin? Turkki on pysynyt yllättävän tummana ja hyvälaatuisena muutaman vuoden konehommista huolimatta.

Maissi kökötti pöydällä tyytyväisenä sen tunnin, mitä toimitukseen meni. Nyppimistä se aikanaan inhosi, mutta koneella ajelu on sen mielestä ihan jees. Kun homma oli valmis, juoksi mummeli pienet pihanympäryshepulit. Kevyt olo, selkeästi!

Rapalenkillä

Voi jeesus, että on muuten rapaista. Tai siis ainakin meillä täällä maalla. Käytiin maanantaina metsä(autotie)lenkillä Suvin lauman kanssa ja jopa Polkka oli melkein korvia myöten kurassa. Eikä se edes juossut pahimmista rapakoista, kuten paimenet tekivät. On muuten hassua, miten näillä meidän lenkeillä afrikkalaiset kulkevat omana porukkana ja paimenet omana. Poikkeuksia ei tehdä paitsi silloin, kun Polkka saa hepulin ja yrittää ottaa nuorimman beussin eli Ruun kiinni.

Tie oli osittain vielä lumen peitossa ja sieltä mistä ei ollut, ihan järkyttävän rapainen ja täynnä kuralammikoita. Ei siis ihan hetkeen tänne lastenrattaiden kanssa...

Lenkkiä seuraavana yönä Polkka oksensi kokonaisen (!) kuusenkävyn. Niinhän sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Vanhempi lenkkikaveri-beussi oli päästä hengestään vähän aikaa sitten syötyään metsälenkiltä kaikenlaista epämääräistä roskaa. Mutta meidän rauhallinen ja fiksu Polkka? En voi vieläkään käsittää, miksi se oli sellaisen syönyt. Onneksi käpy tuli ulos samaa kautta, kuin vatsaan menikin!