7.10.2014

Agilityä kakaroille

Tuonne putkeen? Ihan oikeesti?
Polkan pentujen Päivi-kasvattaja järjesti lauantaina agilitypäivän kasvateilleen. Paikalla oli Polkan ja Neelan pentuja, eli B- ja C-pentuja. Meille tuttu lenkki- ja treenikaveri Suvi koulutti ja minä yritin jotenkin auttaa parhaani mukaan. Lähinnä taisin juoruilla mukavien pennunomistajien kanssa ja ottaa muutaman tosi epätarkan valokuvan. Menihän se päivä niinkin ja oikein mukavasti menikin. Oli kiva nähdä pentuja taas pitkästä aikaa ja urospentuja en ollut nähnyt ollenkaan.

Ei oikeasti voinut kuin ihmetellä pentujen toimintatarmoa ja avoimuutta. Vähän vallattomiahan ne tuossa iässä tahtoo olla, mutta tosi innokkaita ja hyviä tekemään hommia. Vähän ihmettelin, että millä niitä on siellä Feanorsilassa ruokittu ennen luovutusikää... Jollakin ihmeaineella, mikä ei ollut käytössä vielä Polkan pentuaikaan?

Osa pennuista veteli vähän hepulirallia ympäri hallia (hyvin rimmaa muuten), mutta tuollainen nyt tasaantuu ajan kanssa, varsinkin kun treenaa vähän hallintaa. On paljon helpompi suitsia villiä koiraa, kuin puhaltaa virtaa laiskaan lotjakkeeseen. Tai ehkä minun on helppo sanoa, en ole koskaan omistanut mitään supervilliä estetykkiä. Mutta kivoja ja lupaavia pentuja, harrastakaa nyt ihmiset niiden kanssa jotakin! Ja olkaa iloisia pentusistanne.


Tehtiin Polkan kanssa ratapätkä ennen pentujen treenin alkua. En tiedä innostuiko Polkka yleisöstä vai mitä tapahtui, mutta se oli oikein innokkaalla ja hyvällä treenituulella. Vähän se kyseli halliin tullessa, että kenen kanssa täällä tänään tehdään hommia (ollaan siis ohjattu sitä Suvin kanssa molemmat) mutta lähti hyvin mukaan treeniin. Jopa niin hyvin, että hyydyin jonnekin koiran perään ja eka ohjaussuunnitelma meni ihan pieleen. Suvilta tuli vähän haltuunottovinkkiä ja sillä saatiin homma toimimaan. Kuten kuvista näkyy, olen hätää kärsimässä nopsan koiran kanssa. Ihan turha se on toivoa koiralle lisää vauhtia, kun ei pysy itse perässä!

Kiitos Suvi treenistä, ehkä tämä taas antoi vähän uskoa mun ja Polkan yhdessä tekemiseen.




Hieno päivä, hyvä kouluttaja, ihanat koirat ja mukavat koiranomistajat. Ei ole mikään oma lehmä ojassa, mutta totean silti, että onhan se nyt ihan mahdottoman hienoa, että kasvattaja järjestää tällaisia koulutuspäiviä.

Polkan kuvat: Päivi Sormunen

4.10.2014

Vauvoista ja koirista


Ehkä yleisin viimeisen puolentoista vuoden aikana minulle esitetty kysymys on, miten koirat ja lapsi ovat tulleet toimeen. Eikä siinä mitään, kysymys on hyvä ja tärkeä. Oikeastaan koko raskausaika meni tuttujen ja tuntemattomien spekulointiin siitä, miten koirat hyväksyvät uuden perheenjäsenen. Itse en ollut asiasta erityisen huolissani (raskaushuuruissa?) vaan ajattelin, että hyväksyyhän ne kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Sitä paitsi koirat ovat meillä selkeästi koiria, eivät mitään turkispukuisia lapsia. Ja koska koiria on useita, ne ovat tottuneet jo ennestään jakamaan huomion.

Sain paljon vinkkejä koirien ja vauvan ensikohtaamiseen. Kenties huvittavin neuvo oli tuoda sairaalasta kakkavaippa koirille haisteltavaksi. Kakkavaippa? Neuvoja ei tiennyt, että meillä asuu Euroopan pahin paskansyöjä, mutta kuitenkin. Mitään kommervenkkejä ei tehty, vauva vaan laitettiin kaukalossaan lattialle. Koirat kävivät katsomassa ja totesivat, että tällainen.



Mäykkyjen elämää vauva ei hetkauttanut millään tavalla, Polkka puolestaan vahti vauvaa alkuun. Kävi esimerkiksi tarkistamassa meillä vierailleiden ihmisten kantamukset, ettei vauvaa oltu pakattu mukaan. Vaunulenkit menivät alusta alkaen hyvin. Kiitin itseäni siitä, että koirilla oli ollut tiukka remmikuri aiemminkin. Tässä vaiheessa olisi ollut tylsää alkaa opettaa kahta tai kolmea koiraa kulkemaan vasemmalla puolella vetämättä ja puolta vaihtamatta... Eikä muuten treenattu ennen vauvan syntymää tyhjillä vaunuilla, vaikka joku sitäkin ehdotti.

Kevät ja kesä menivät hienosti. Koirat hakeutuivat aina nukkumaan vauvan lähelle. Toisinaan koko porukka makoili samalla vauvan leikkimatolla. Koirat eivät ikinä juosseet vauvan yli tai tönineet sitä tai muutakaan asiatonta.


Syksyllä vauva lähti ryömimään ja tuli mutkia matkaan. Koirat olivat avoimen järkyttyneitä - kai ne olivat laskeneet sen varaan, että uusi perheenjäsen olisi vain paikallaan. Koirat olivat vauvan kiinnostuksen kohde numero yksi, kuinkas muuten. Se ryömi koirien pedille ja kiskoi mäykkyjä karvoista. Polkka sai olla rauhassa sohvallaan, ei tosin kovin kauan. Tähän väliin voi todeta, että puolivuotias vauva ei ymmärrä minkään sortin kieltoja eikä edes pelätä murisevaa koiraa. Vauvalle kyllä muristiin ja näyteltiin hampaita (mäykyt) satunnaisesti.

Yhtäkkiä tajusin, että nyt oltiin siinä tilanteessa, missä on helppo todeta että koira ei sopeutunut lapseen ja etsiä elukalle uusi koti. Me ostimme alakertaan neljä (!) porttia ja ripottelimme koirien pedit porttien taakse. Lapsi oppi nimittäin nopeasti konttaamaan ja oli ihan jatkuvasti nukkuvien koirien niskassa hyppimässä. Koirat rentoutuivat, kun nukkumisrauha palasi. Ne oppivat nopeasti pyytämään portin taakse omalle paikalle nukkumaan. Kaikkia porttisysteemi ei tietenkään miellyttänyt - sain kuulla etteivät koirat totu lapseen ikinä, kun niitä tällä tavalla eristän. Koirat saivat varmaan enemmän sääliä kuin koskaan ennen, vaikka oikeastihan ne lähinnä nukkuvat sisällä ollessaan.


Säädimme ainakin puoli vuotta porttien kanssa. Sitten tuli kevät, lapsi täytti vuoden ja aloimme viettää paljon aikaa omalla pihalla. Koirat eivät enää ottaneet paineita lapsesta, ne vaan väistivät sitä. Yritin palkata niitä parhaani mukaan tästä innovaatiosta - väistämisestä nimittäin. Meno rentoutui selkeästi sisätiloissakin. Koirat alkoivat taas hakeutua lapsen lähelle, tosin ihan vaan siksi, että lapsi oppi heittelemään niille kaikenlaista syötävää. Koiria oli tässä vaiheessa yksi vähemmän, sillä jouduimme hyvästelemään 16-vuotiaan Papun. Se ei vaikuttanut laumajärjestykseen, höppänä mummokoira toimi viimeiset ajat muutenkin ihan omana yksikkönään.

Portit ovat paikallaan edelleen (ne ovat kätevät muutenkin, kuin koiria ajatellen) ja koirille taataan nukkumarauha. Laitan selkeästi väsyneen ja omaa rauhaa kaipaavan koiran edelleen portin taakse nukkumaan. Muuten koko porukka toimii ja leikkii yhdessä. Paitsi lapsen ruokailun ajaksi koirat menevät pois keittiöstä, muuten kaikki ruoka heitellään niille. Ruokailun päätteeksi arvotaan keittiön siivouksesta vastaava elukka.


En tiedä, miten homma olisi mennyt jos olisin noudattanut yleisintä neuvoa annat niiden vaan olla keskenään, kyllä ne tottuu. Olisiko lapsi yhtä sormea vajaa tai olisiko tilanne kärjistynyt sellaiseksi, että joku koirista olisi joutunut etsimään uuden majapaikan? Vaikea sanoa. Olen sitä mieltä, ettei koiriin voi koskaan luottaa sataprosenttisesti. Eikä holtittomaan pikkulapseen varsinkaan.

Alku oli helppoa, keskivaihe säätämistä ja nyt taas tuntuu siltä, että lapsesta ja koirista on iloa toisilleen. Tietenkään minulla ei ole enää melkein rajattomasti aikaa koiraharrastukseen tai metsälenkkeihin. Aika paljon meillä lenkkeillään tylsästi rattaiden kanssa koirat hihnassa ja se vähän harmittaa. Aika paljon lenkkeillään myös rattaissa tylsistystä kirkuvan lapsen kanssa... Osa kakaroista on rauhallisia ja osalle sattuu tässä lotossa samanlainen tuuri kuin meille, eli pikkutyyppi, jolle paikallaan istuminen on maailman vaikeinta.

Vaikka jotkut palaset koirien elämässä ovat huonontuneet, on tässä nykymallissa myös etunsa. Olen kotona lapsen kanssa, joten koiratkaan eivät joudu juuri olemaan yksin. Olemme lenkkien lisäksi paljon omassa pihassa, tosin Polkka ei osaa arvostaa tätä etuisuutta kuin hellepäivinä... Ja ehkä koirilla on ihan kivaa lapsen kanssa, ainakin toisinaan.


Koirien kanssa kasvanut lapsi ei osaa pelätä koiria, ei hyvässä eikä pahassa. Julkisilla paikoilla tarvitaan tarkkuutta, kun lapsi yrittää mennä halaamaan jokaista vastaan tulevaa koiraa. Mutta toisaalta lapsi osaa jo olla vieraiden koirienkin kanssa - tänään kaverin 2-vuotissynttäreillä oli koiranpentu, jolle lapsi heitteli innoissaan palloa. Tuntuu uskomattomalta, että 1,5 -vuotias lapsi osaa jo leikkiä koirien kanssa, mutta toisaalta Polkka on ollut aina sille tärkeä leikkikaveri. Iso rhodesiankoira osaa muuten leikkiä lelunvetoleikkiä ihan uskomattoman nätisti pikkulapsen kanssa!

Rakkaalla lapsellani on myös muutamia koiriin liittyviä erityistaitoja. Hän osaa kumartua juomaan koirien vesikupista (tästä ollaan neuvolassa ihan hys hys), ensimmäiset sanat taisivat olla hauhau ja kun naapurissa haukkuu koira, lapseni huutaa päättäväsesti hiijaa! Julkisilla paikoilla liikuttaessa koiran näkeminen aiheuttaa välittömän haukkumiskohtauksen. Haukkumisen päätteeksi lapsi saattaa komentaa itseään hiijaa!


En tiedä, olenko oikeasti yhtään viisaampi tässä koirien ja lapsen kanssa elämisessä, mutta muutaman tärkeän asia löydän listattavaksi. Mieti siis näitä, kun talossa on koira tai koiria ja saat lapsen:

1. Koirat ansaitsevat ruoka- ja unirauhan. Kesken ruokailun tai unien niskaan rysähtävä lapsi on ei-toivottu seuralainen

2. On helppo jämähtää kotiin vauvan kanssa, mutta yritä antaa koiralle omaa harrastus- ja lenkkiaikaa

3. Nukkuuko koirasi sängyssä? Minne meinasit laittaa lapsen nukkumaan? Vauvaa on helpointa imettää yöaikaan omassa sängyssä, mutta mahtuuko koko porukka sinne?

4. Vähän edelliseen kohtaan liittyen: unohda vauvan nukuttaminen jakkaralle nostetussa äitiyspaikkauslaatikossa ja osta heti kunnon pinnasänky. Ei tarvitse ainakaan miettiä, että kaataako koira vauvan nukkumavirityksen. Meillä oli käytössä Stokken syöttötuoliin laitettava Newborn-kaukalo, jossa vauva viihtyi päivällä, eikä ollut lattialla koirien seassa

5. Ole rento. Tarkka täytyy olla ja ennakoida, mutta sinun tulee samalla viestittää koirille, ettei uusi perheenjäsen ole maailmanloppu. Älä kiellä koiraa nuuskimasta tai nuolaisemasta vauvaa

6. Käytä tervettä järkeä. Koira tulee toimeen oman lapsen kanssa, mutta lapsen kaverisynttäreiden aikaan koiran voi olla parempi odotella yhdessä huoneessa tai vaikka autossa. Kaikilla vierailla lapsilla ei ole mitään hajua siitä, miten koiraa käsitellään

22.9.2014

Polkka tyrmistyy: leipää lampaille?


Käytiin taas viime viikolla lenkkeilemässä Leo-rhoden ja Stitch-russelin kanssa. Lenkkireitti kulki lammashaan ohi ja pääsimme ruokkimaan suloisia lampaita! Tai siis minä ruokin, Polkka oli ihan järkyttynyt siitä, että hyvää syömäleipää tarjoiltiin noille typerille valkoisille eläimille. Katsokaa vaikka sen ilmettä tuossa valokuvassa.

Entä sitten rakas lapseni? Ihan yhtä järkyttynyt hänkin oli, eikä suostunut millään ojentamaan leipää lampaille. Tunki vaan kauhistuneena kuivat leivät omaan suuhunsa ja tuijotti lampaita. Näin meillä.

Kiitos kuvasta ja lenkkiseurasta Cecilia ja koirat.

15.9.2014

Kun Polkka ja Suvi nollan tekivät


Vietettiin Suvin kanssa lauantai agilitykisaamassa Forssassa. Tai siis Suvi kisasi ja minä olin eväsvastaava. Päivän aikataulut olivat ihan sekaisin ja loppujen lopuksi reissusta tuli 11 tuntia pitkä, mutta päivä oli tosi hauska! Aurinko paistoi ja Sanna ja vauva kävivät tervehtimässä meitä kentän laidalla.

Itse kisoista sen verran, että Suvi juoksi kuusi starttia, joista puolet oli puhtaita ratoja eli nollia. Polkka teki ekalta radalta vitosen (yksi harmittava rima alas) ja toiselta nätin nollaradan. Agilityn kakkosluokassa kaikki nollat eivät ole LUVA (luokanvaihto) -nollia, joita siis tarvitaa kolme seuraavaan luokkaan siirtymiseen. LUVA-nollien määrä riippuu kisaajien määrästä ja tällä kertaa niitä oli kolme nopeinta nollaa. Polkka oli tietenkin se neljäs ja hävisi kolmannelle alle sekunnin.

Hyvää vauhtia Pokemon kuitenkin pisteli, ekan radan ihanneaika oli 36 sekuntia ja Polkan aika 31,42 ja toisella radalla ihanneaika 44 sekuntia ja Polkka laittoi menemään aikaan 35,26. Olin tosi iloinen hyvistä suorituksista ja siitä, että koira toimii vihdoinkin. Hienoa Suvi ja Polkka, olette mainio tiimi!

Ensimmäistä rataa voi katsoa tästä.

P.S. Arvatkaa mikä on Polkan mielestä parasta tässä ns. oikeisiin käsiin päätymisessä? No se, ettei kisareissuilla tarjota enää vettä, vaan oikeiden urheilukoirien palautumisjuomaa! Polkka on ollut aina tosi huono juomaan reissussa, mutta tätä juotavaa se oikein himoitsee.

Kuva: Johanna Lyömilä

10.9.2014

Mitä syyskuun päiviä!

Hiki!
Käytiin perjantaina treenaamassa ja peltolenkillä Suvin ja koirien kanssa. Tai siis Suvi otti Polkan kanssa muutaman pätkän agilityä omalla kotikentällä (josta olen vähän kateellinen, oikeastaan sekä kentästä että koirani toimivuudesta...). Oli ihan kesäkeli, varjossa joku +20 ja auringossa paljon enemmän.

Treenipätkän jälkeen tehtiin peltolenkki ja koirat juoksivat taas itsensä mukaviksi. Polkka oli niin kuumissaan, että paljasti pimeän puolensa ja kävi rapaojassa rypemässä viilentymässä. Siinä missä vesisade on maailmanloppu, mutainen oja peltojen välissä on jotain ihanaa. Ota nyt sitten selvää tuosta afrikkalaislogiikasta!

Polkka on selkeästi vähän huonossa kunnossa kesähelteiden ja remmilenkkien (koska lastenrattaat) jäljiltä. Mutta eiköhän tämä tästä taas, kun saadaan arjen myötä koirakaverilenkit säänölliseen ohjelmistoon. Eihän nyt vaan mikään liikuta rhodea paremmin, kuin vapaana sekoilu toisen samanmoisen kanssa.


Riviin järjesty! 
Rotuparit ja yksinäinen bordercollie.


8.9.2014

Eläinkoe nimeltä "Polkka saa osaavan ohjaajan"


Meidän kesän treenikausi meni ihan persiilleen. Mitä sitä kaunistelemaan. Ensin satoi kaatamalla vettä, sitten Pokka steriloitiin. Sen jälkeen alkoivatkin yli kuukauden kestäneet helteet. Polkan optimaalinen treenikeli on +18 astetta pilvipoutaa ja sellaista ei juuri tällä ulkotreenikaudella nähty.

Katsoin koko kesän laiskaa, löysäilevää koiraa ja mietin, onko se jotenkin jumissa tai onko sillä joku vikana. Polkka pudotteli rimoja, kaatoi pituutta, tuli kepeiltä kesken pois ja hyppäsi renkaan sivusta. Lopulta en keksinyt muuta syytä, kun ettei sitä vaan yksinkertaisesti huvita. Tehtiin koko kesä ohjaustekniikkatreeniä pienillä ratapätkillä ja sitä jos mitä Polkka inhoaa. Se vaan haluaisi tykittää menemään suoria pätkiä, mutta sillä treenillä ei paljon agilityn kakkosluokassa pärjätä.

Kun tultiin syksyyn, olin ihan valmis heittämään hanskat tiskiin. Jos ei huvita, sitten ei huvita. Voidaan me tehdä muutakin kuin agilityä (paitsi tokon kanssa en enää ala hakkaamaan päätäni seinään). Suvi treenasi Polkan kanssa kerran-pari joskus kun olin raskaana ja siitä sainkin idean - vaihdetaan koiralle parempi ohjaaja! Polkkaa nimittäin ärsyttää ihan suunnattomasti oma pysähtely ja ohjauskuvioiden miettimiseni ja tietenkin aavistuksen sekava ohjaustyylini. Toisaalta on niin kovin vaikea kehittyä itse, kuin koira ei kestä toistoja. Ellei mene laakista oikein, suunnistaa Polkka autolle mököttämään. Kehity siinä sitten aloittelijasta taitavaksi ohjaajaksi...

Suvikin oli kiinnostunut moisesta eläinkokeesta ja ilmoitin Polkan kotikisoihin kahteen starttiin. Radat olivat tosi koukeroiset ja hankalat ja kaksi hylättyä rataahan sieltä napsahti. Eipä niitä tuloksia tehnyt kukaan muukaan. Mutta koira kääntyi esteille hyvin ja teki niin innolla hommia, ettei moista työskentelyä ollut nähty koko kesänä. Jäi tosi hyvä fiilis. Ehkä tämä eläinkoe vielä uusitaan?

Jälkimmäistä rataa voi vakoilla tästä. Rata ei näytä vaikealta, mutta se on ennen kaikkea sujuvan ohjaustyylin ansiota. Kiinnittäkää huomiota myös vesisateeseen - ei haittaa koiran työskentelyä! Minua ärsyttää koirarotuihin liittyvät olettamat, mutta onhan sillä nyt rhodesiankoiraksi ihan hyvä vauhti päällä.

Nyt ollaan kaiketi tilanteessa, jossa minulla on (ihan) toimiva agilitykoira, joka on kuitenkin parhaimmillaan ihan jonkun muun kuin minun kanssani...

Kuva: Johanna Lyömilä

2.9.2014

Syyslenkki ihanan Leon kanssa

Riehut rypsipellossa.
Ajeltiin maanantaina pitkästä aikaa Leon luokse lenkkeilemään. Leo lukeutuu Polkan parhaisiin ystäviin, niihin, joihin tutustuttiin nuorena. Olen päätynyt kehittämään sellaisen teorian, että koirat tulevat parhaiten juttuun niiden lajitovereidensa kanssa, joihin onnistuvat tutustumaan nuorina. Jos siis puhutaan oman lauman ulkopuolisista koirista. Vaikkapa Polkka ja rhodenarttu Dara tuskin olisivat sydänystäviä, jos tapaisivat toisensa nyt ensimmäistä kertaa...

Oli vähän sellainen kyllä maalla on mukavaa -lenkki. Nautittiin syysauringosta, ihasteltiin kauniita lehmiä ja hevosia, nähtiin monta kurkiauraa ja koirat vetivät täyttä laukkaa pelloilla. Polkka keksi uuden hauskan huvin, rypsipellossa piehtaroinnin nimittäin.

Tänään ilmassa ei ollut minkäänlaista viitettä seesteisestä keski-ikäistyneestä koirasta, vaan apina veti minkä tassuista lähti. Ja ilohan se on sellaista meinkiä katsoa.