Papu on poissa

Oppes Coppelia 24.2.1998-15.4.2014

Papu lähti eilen koirien taivaaseen. Suru on musertava, vaikka tiedän tehneeni oikein. 16-vuotias koira hiipui koko alkuvuoden ajan ja olimme jo pitkään menossa kohti väistämätöntä. Silti se sattuu. Oli kamalaa soittaa eläinlääkärille ja katsoa sen jälkeen koiraa silmiin. Kyllä, lähdemme viimeiselle matkalle.

Ehdimme kokea Papun kanssa monenlaista. Asua kuudessa eri osoitteessa, elää opiskelijaelämää, seurustella ja erota, saada työpaikan, muuttaa toiselle paikkakunnalle, mennä naimisiin ja saada lapsen. Ja olihan Papulla kaksi koirakaveriakin, joista se ei tosin rehellisyyden nimissä tainnut kauheasti välittää. Mutta ei Papu tehnyt siitä numeroa, sillä se oli aina korrekti. Tuli toimeen kaikkien koirien ja lasten kanssa ja oli joka tilanteessa kuin kotonaan. Sehän oli miltei kaikkialla irti (kunnes menetti kuulonsa) ja pysytteli ihan lähellä minua. Yhden kerran villissä nuoruudessaan Papu lähti jäniksen perään, muttei tehnyt sitä sen koommin.

Nuoruusvuosinaan Papu harrasti monenlaista. Näyttelyissä se palkittiin sertillä, tottelevaisuuskokeessa ykköstuloksella ja mejä-kokeissa jälkivalion arvolla. Se teki aina kaiken samalla keskittyneellä ilmeellä "joo joo, tiedän että tää on sulle tärkeää". Papu teki myös monen vuoden työuran toimistokoirana työpaikallani. Kaikki rakastivat sitä, jopa talon siivooja, joka toi Papulle joulu- ja pääsiäislahjan. Koskaan se ei tunkenut kenenkään luokse ja jos joku ei koirasta pitänyt, makasi se vähän sivummalla.

Papu oli tosi terve koira. Sen selästä löytyi nuorena kalkkeutumia, jotka oireilivat kahteen otteeseen. Eläinlääkäri neuvoi varautumaan pahimpaan. Kunpa olisin silloin tiennyt, että koira kuolee vanhuuteen 16-vuotiaana. En olisi murehtinut niin paljon. Mutta eihän elämästä koskaan tiedä. Selkä oli aivan oireeton viimeiset 14 vuotta.

Kerran Papulla oli nenäpunkkeja ja toisen kerran vikaa maksa-arvoissa. Muuten se ei tainnut käydä eläinlääkärissä kuin rokotuksilla ja steriloitavana.

Kesähuvi: pelastaa nappuloita vedestä.

Papu lempipaikallaan, sylissä.

Papu ja Vinski.

.

Kuinkahan kauan etsin katseellani tuota harmaata koirannaamaa?

 Tiedän, että suru helpottaa hiljalleen. Jonakin päivänä yhteiset muistot hymyilyttävät. Tänään ne saavat vielä kyyneleet silmiin. Ja varmasti vielä huomennakin. Lepää rauhassa, rakas pieni ystävä. En voi sanoin kuvailla, miten suuri merkitys sinulla oli elämääni!

Kevätretki kosiomiesten luo

Kenellä olikaan hulluimman näköinen koira...?

 Tehtiin tänään Polkan ja Vinskin kanssa mainio kevätretki Boriksen ja Igorin (tietenkin myös Sannan, Johanneksen ja ihanan pienen Saimin) tiluksille Forssaan.

Polkalla on ollut viime aikoina niin tylsää, että se on yrittänyt jopa leikkiä Papu-mäyräkoiran kanssa, siksipä oli aika järjestää afrikkalaiselle jotakin aktiviteettia. Ja sitähän saatiin. Hyvät peltorallit, joiden jälkeen koira poisti itsestään loput virrat ulvomalla autossa koko sen pari tuntia, mitä me ihmiset kahviteltiin sisätiloissa.

Polkan kevätmasennus on menneen talven lumia ja elukka on taas oma itsensä. Vaikka onhan se nykyisin jotenkin niin aikuinen - juoksee lenkillä muutaman spurtin ja tyytyy muuten hölkkäämään.

Tänään oli kuitenkin kiittäminen Borista ja Igoria. En nimittäin muista, koska koirani olisi viimeksi nukkunut koko illan näin raatona. Otetaanpa pian uusiksi, sillä raatokoira on mukava koira.