4.9.2013

Pennut lähti, ahdistaa

Auttaako muovipanta ahdistukseen?
Polkan kotiinpaluu on sujunut hyvin ja huonosti. Hyvät uutiset ensin: koirat tulevat oikein hyvin toimeen keskenään. Ei mitään kyräilyä edes alussa, kaikki on kuin ennenkin (tai siis silloin, kun koirien väleissä ei ollut ongelmia). En minä niihin enää uskalla täysin luottaa, tietenkään. Mutta tilanne on siis kaikin puolin hyvä.

Sitten huonot uutiset: Polkalla on eroahdistus. Yksinolo ei ole ollut koskaan sen vahvimpia puolia, mutta viimeiset pari vuotta koira on pärjännyt työpäivän verran yksin kotona portin takana omassa huoneessaan. Se ei ole tehnyt pariin vuoteen mitään tuhoja ja painelee aina yksin jäädessään koirapedille nukkumaan. Vaan ei enää.

Ensimmäisenä päivänä se oli reilun tunnin yksin (lue: mäykyt portin toisella puolella). Kotiin tullessa kaikki huoneen tekstiilit oli levitelty ympäriinsä ja ikkuinoiden paperikaihtimet hypitty lyttyyn. Kotiin tullessa haukkuminen kuului parkkipaikalle asti. Taitaa vähän ahdistaa, ajattelin mutten kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Muutaman päivän kuluttua jätin koiran kolmeksi tunniksi yksin. Se oli hypännyt koiraportin (132 cm) yli, levittänyt vauvan kaurapuuropaketin ympäri keittiön lattiaa ja syönyt kasan yksittäispakattuja koiran lihatikkuja (tämä selvisi vasta myöhemmin, koira okseni viisi yötä lihatikkujen foliokuoria). Meillä on puuhasteluongelma, ajattelin ja hain ison näyttelyhäkin varastosta. Vahvistin häkin paketilla nippusiteitä, muuten se pidättelee koiraa alle puoli minuuttia.

Seuraavana päivänä lähtin koeluontoisesti tunniksi pois kotoa ja laitoin koiran häkkiin. Kotiin palatessa huuto kuului taas ulos asti, koira läähätti häkissä ja silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Se oli kiskonut koirasohvan päiväpeiton häkkiin ja silpunnut sen. Tajusin, että meillä on pahemman luokan ongelma: pentujen luota pois joutuminen oli laukaissut koirassa eroahdistuksen.

Polkan yksinolo-ongelmat ovat olleet aiemmin tylsyydestä johtuvaa puuhastelua, eroahdistusta sillä ei ole mielestäni ollut. Olen huono uskomaan vippaskonsteihin, mutta monien suositusten jälkeen tilasin sille rauhoittavan Adaptil-pannan. Panta on harmaata muovia ja haisee yrteille. Ainakin yritän uskoa sen tehoon, toivottavasti koirakin. En oikein tiedä muutakaan keinoa, paitsi tietenkin alkaa opettaa 4-vuotiaalle koiralle yksinolon alkeita.

Tällä viikolla Polkka (ja rauhoittava tukihenkilö Maissi) ovat kulkeneet autossa mukana. Autossa koira odottaa aivan rauhassa vaikka kolmekin tuntia. Voitte kuvitella, että vauvan ja kahden koiran mukana raahaaminen käy työstä. Vaan eipä ole vaihtoehtoja, jos meinaa kotoa poistua. Ja onneksi olen vauvan kanssa päivät kotona, muuten ei olisi mitään mahdollisuutta tällaiseen pelleilyyn.

Eniten ihmettelen sitä, että koira on täysin normaali muuten, paitsi yksin jäädessään. Onko sillä muka silloin liikaa aikaa ajatella? Ajattelevatko koirat niin?

Toki seonnut mammakoira säälittää minua, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että myös raivostuttaa. Tässä se nyt vaan jotenkin korostuu, miten helppoa oli elää kesä pelkkien mäykkyjen kanssa. Ne voi ottaa minne vaan mukaan ja antaa kenelle tahansa hoitoon. Ne eivät varastele, eivät tuhoa ja osaavat olla yksin kotona. Polkka puolestaan on projekti, jota täytyy aina erikseen miettiä. Se ei ole koira, vaan elämäntapa.

Kyllä, olen vähän väsynyt. Toivottavasti panta ja aika auttavat ja nopeasti!

P.S. Olisi mukava kuulla, jos jollakin on kokemusta vastaavasta tilanteesta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Löysin blogisi sattumalta, kun googlailin netistä "agilityn epiksien" merkitystä (olen ihan täysi amatööri agilityjutuissa..)

Tämän postauksen lukeminen oli kuin aikamatka noin neljän vuoden taakse, jolloin oma koiramme oli pentuiässä ja eroahdistuksissaan laittoi sosiaalisen elämämme aikalailla kokonaan uusiksi. Tähän väliin täytyy kuitenkin todeta, ettei koiramme eroahdistus ollut enää normaaliin pentuikään ja uuteen elinympäristöön totuttelemiseen liittyvää; taloudessamme kärsittiin eroahdistuksesta n. 9 kuukauden ajan siitä, kun pentu tuli meille noin kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä. Vaikka minulla ei siis ole varsinaisesti kokemusta aikuisen koiran eroahdistuksesta, päätin silti kommentoida.

En voinut jättää koiraamme hetkeksikään yksin. En päässyt (oikeasti) edes vessaan ilman, että koira hädissään teki tarpeensa lattialle. Tämä toistui joka kerta, kun koira jäi yksin, ja kuten sanottua, jo pelkkä eri huoneeseen sulkeutuminen riitti aiheuttamaan kyseisen reaktion. Meillä ongelmat rajoittuivat asioiden sisälle tekemisen lisäksi huutoulvontaan, ei niinkään paikkojen tuhoamiseen. En tiedä, oliko koiraa mahdollisesti kohdeltu kaltoin edeltävän omistajan toimesta (meille koira tuli vasta yhtä kotia jo kerran kokeiltuaan), mutta tuntui, että heti ensitapaamisestamme lähtien koira oli valtavan leimaantunut meihin ja aivan hirvittävän varovainen kaikkea ja kaikkia muita kohtaan.

Samoin kuin teillä, myös meidän koiramme viihtyi ja viihtyy edelleen autossa. Kun tajusimme, että autoon yksin jääminen ei aiheuttanut koiralle minkäänlaista ahdistusta (koiramme suorastaan viihtyi autossa myös yksikseen), rupesimme ottamaan koiran mukaamme autoon esimerkiksi ruokakaupassa käydessämme.

Jossain vaiheessa rupesimme miettimään, että autossa koira ei ehkä tuntenut oloaan ahdistuneeksi, kun sillä oli mahdollisuus tarkkailla ympäristöään (nähdä ulkona kulkevia ihmisiä, autoja, muita eläimiä...) Päätimme testata teoriaamme, ja asetimme kotona ikkunalautamme eteen tuolin, jolle hyppäämällä koiramme näki asunnostamme alas kadulle (asuimme tuolloin kerrostalossa).

Eroahdistus loppui kuin seinään, ja monet kerrat kotiin palatessamme koiramme näkyi ikkunassa istumassa ikkunalaudalla... :)

En tiedä, kasvoiko koiramme vain sattumalta ulos eroahdistuksestaan iän myötä silloin, kun me keksimme ikkunalaudan, vai oliko tällä ikkunassa keikkumisen mahdollistamisella osansa asiassa, mutta nykyisin meillä on koira, jonka voi huoletta jättää yksin kotiin pidemmiksikin ajoiksi.

Minulla ei oikeastaan ole jakaa juurikaan hyödyllisiä vinkkejä, mutta halusin kuitenkin jakaa meidän kokemuksemme. :)

Tsemppiä ja mukavaa syksyä!
-Laura

Riik kirjoitti...

Kiitos Laura pitkästä viestistä. Melkoinen show teilläkin on takana yksinolon opettamisen kanssa!

Meillä Polkka ei kulje perässä, vaan makoilee tyytyväisenä omalla sohvallaan. Siksipä tuo sen ahdistuminen tulikin yllätyksenä, mitkään merkit kun eivät viittaa eroahdistukseen! Myös Polkka katselee mielellään ulos ikkunasta istuen omalla sohvallaan :)

Toivotaan kovasti, että tämä ahdistus on ohi menevää sorttia!

Aurinkoista syksyä teillekin :)