28.10.2014

Viikatemies, mene jo pois!

Vuosi sitten saattoi vielä törmätä tällaiseen näkyyn.
Tämä vuosi on ollut hyvä muuten, mutta viikatemies tuntuu vierailleen joka toisen koirallisen ystävän huushollissa. Facebook on täyttynyt suru-uutisista ja osanotoista. Nykyaika on muuten siitä kiva, ettei tällaisen jälkeen tarvitse soittaa kaikille tutuille erikseen...

Sen lisäksi, että oma Papumme lähti taivaaseen huhtikuussa, on samaan jengiin liittynyt meidän kanssa useamman vuoden asunut Mini-mäyräkoira ja monta muuta näiden kahden ikätoveria. Kesällä lähtivät hienot rhodesiankoirat Milka ja Fanny, joista jälkimmäinen oli Polkan mummo. Sunnuntai toi suru-uutisen Polkan lenkkikaverin, Stickan-russelin lähdöstä.

Vaikka vanhojen koirien kuolema on odotettavissa, tuntuu se silti pahalta. Ehkä pahinta on varautua tulevaan ja miettiä päätöstä, koska mahtaa olla oikea aika päästää irti. Minusta se ei ole paras koiranomistaja, joka käyttää pienen omaisuuden koiran eläinlääkärissä hyppyyttämiseen vaikka tietää, että väistämätön on edessä. Rakkautta on päästää irti silloin, kun sen voi vielä tehdä arvokkaasti. Meillä yksikään koira ei tule kitumaan sairautensa vuoksi vain siksi, että olisin kykenemätön tekemään vaikeita päätöksiä.

Pahinta kaikesta on kuitenkin nuoren koiran lähteminen. Eilinen toi järkyttävän uutisen, että Polkan Niilo-pentu oli lähtenyt paremmille koiralenkkimaille. Ikää Niilolla oli reilu vuosi. Koira sairasti, veriarvot olivat pielessä ja lopulta mitään ei ollut tehtävissä. Täällä minäkin olen pillittänyt, vaikkei se hitto soikoon ollut edes minun koirani. Toleranssini näille uutisille on nyt vaan vähän heikko. En tiedä Niilon omistaja, luetko tätä, mutta olet kovasti ajatuksissa.

25.10.2014

Verta pakkiin


Tämä asia on pitänyt saada aikaiseksi jo pidemmän tovin - nimittäin viedä Polkka luovuttamaan verta. Edellisestä kerrasta on aikaa puolisentoista vuotta, tosin Polkkahan ehti tehdä pennutkin tässä välissä.

Päivän hyvä työ tuli tehtyä ja joku onnettomuuteen joutunut tai sairastunut koira saa tästä verensiirron. Nykyisin Hattulan Univetissä luovutettava veri pääsee entistä paremmin käyttöön, kun se voidaan erotella ja pakastaa. Silti veren tarve on usein akuutti.

Reissu ei tosin mennyt meidän osaltamme ihan putkeen. Polkka ei meinannut nukahtaa millään ja oli vielä toisenkin piikin jälkeen osittain hereillä. Verta ei irronnut normaalin 450 millilitran sijaan kuin 200 ml. Ja koira oli loppuillan sekaisin kuin seinäkello. Pissasi pedilleenkin, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen rauhoituksen jälkeen. Mutta niin oli kuulemma käynyt luovutusseurana olleelle Darallekin.

Kiitokseksi urheudesta Polkka sai ison ruokasäkin. Me naurettiin, että tällaisessa lapsiperheessä koirat joutuvat tienaamaan ruokansa itse. Tarkemmat faktat koiran verenluovutuksesta löytyy edellisen kerran päivityksestä. Suosittelen menemään, jos vaan sattuu omistamaan kriteereihin sopivan koiran!

23.10.2014

Maanantailenkillä Forssassa








Pakattiin Suvin kanssa maanantaina aamupäivällä koirat autoon ja matkattiin Forssaan lenkkeilemään. Ja voi kristus, mitkä peltorallit saatiinkin aikaan. Polkka oli ihan rakettikunnossa ja kyttäsi vaan koko ajan, josko joku jahtaisi sen verran että saisi kiskaistua kunnon hepulit. Ja olihan niitä jahtaajia, Boris ja lauma mustia paimenia. Lopulta Polkka oli ihan märkä, rapainen ja uupunut. Mutta niin onnellinen.

Kun koirista oli juoksutettu pahimmat virrat pois, järjestettiin jengi vielä perinteiseen ryhmäkuvaan. Ekaa kertaa tällä kokoonpanolla, muuten. Vasemmalta ylhäältä: Polkka, Otti, Bro, Dara, Boris, Igor ja Ruu.

21.10.2014

Viikonloppu Lunan kanssa

Tyylikkäänä lenkillä.
Kahden koiran ja pikkulapsen talouden viikonloppumenot ovat toisinaan vähän haasteellisia. Jos mummu ja vaari näyttävät vihreää valoa, on vielä sijoitettavana kaksi koiraa. Viime viikonloppuna apuun tuli Jukka, joka toivotti Polkan tervetulleeksi yökylään. Yksi Polkan pennuista, Luna asustaa Jukan ja Pepin luona.

Polkka sujahti Lunan lokoisalle sohvalle kuin olisi aina makoillut siinä. Vähän piti murista hulvattoman kakaran leikkiinkutsuille, mutta siinä ne retkottivat pöydän alla ihan vierekkäin sillä aikaa, kun me kahvittelimme.

Kaksikolla meni siis oikein hyvin, tai niin meille ainakin kerrottiin (huomatkaa terve epäluulo apinaan omaan rakkaaseen koiraan liittyen). Myöhemmin tulleen tiedon mukaan mutsi oli perehdyttänyt lapsensa ovikellolle haukkumisen saloihin. Polkka on ihan kamala maalaistollo ja antaa kyllä kuulua, jos joku on ovella. Lapsensa oli oppinut yhdessä vuorokaudessa saman taidon. Kiitos ja anteeksi Jukka ja Peppi! En edes uskalla ajatella, minkä perehdytyksen Luna saa mahdollisella seuravalla kerralla...


Lapsi tuulettaa, äiti näyttää nyrpeältä.
Maissi jäi lopulta meidän seuraamme ja pääsi hotellilakanoihin yöksi. Mikäs tuollainen maailman helpoin pikkukoira on kuljettaa mukana - se nukkuu hotellihuoneessa hipihiljaa, ulkoilee sivistyneesti ihan missä vaan, eikä tuollaista edes kukaan pelkää. Maissi todellakin sai nukkua sängyssä, ainakin ennen kuin minulla meni hermo sen paikanvaihtamiseen ja nakki sai häädön kevythäkkiinsä. En tajua, miten joku voi nukkua koiran kanssa! Minä herään joka kerta, kun elukka vaihtaa asentoa tai tunkee lähemmäksi peiton alla. Onneksi tämä koskee vain koiria.

Samaan aikaan hotellissa.
Polkan viikonloppukuvat: Jukka Puljujärvi

14.10.2014

Erilaista lenkkeilyä


Meidän arkinen lenkkeilyrutiini on muutoksessa. Vinskin ollessa pikkuvauva, lenkitin koirat aina päiväuniaikaan vaunujen kanssa. Keväällä siirryttiin rattaisiin, eikä niissä nukkumisesta tullut enää mitään. Siirryimme lenkkeilemään päikkäreiden jälkeen, rattaiden kanssa tietenkin. No nyt sitten homma on taas kerran muutoksessa, kun rakas lapseni haluaakin kävellä itse!

Puolitoistavuotiaan ihmistaimen fysiikkaa ja päänliikkeitä paremmin tuntevat tietävät, ettei tuollaisen natiaisen kävelyvauhti huimaa päätä. Sen lisäksi huomio kiinnittyy kaikkiin ihaniin kiviin, keppeihin ja heinänkorsiin. Tai koiranpaskoihin. Ollaan matkustettu sänkipellolle rattailla ja jaloiteltu siellä. Että voi muuten yksi sänkipeltokin olla mielenkiintoinen paikka.



Oltiin tänään Suvin kanssa lenkittämässä koiralaumaa metsäautotiellä. Suvin pakattua omansa autoon, otin Maissin ulos jaloittelemaan ja irrotin jälkikasvuni rattaista. Pienen hoipertelun ja kaatuilun jälkeen kulku puunjuurien ja keppien seassa alkoi sujua. Ja mikä riemu siitä tulikaan, kun Vinski keksi alkaa poimia keppejä maasta ja heitellä niitä Polkalle! Polkka noukki kohteliaasti kaikki kepit, mutta näytti vähän kysyvältä vaatimattoman heittomatkan kanssa... Lapsi nauraa rätkätti onnellisena joka kerta, kun koira poimi hänen viskaamansa kepin.

Että ehkä niistä alkaa jopa olla iloa toisilleen, lapsesta ja koirista nimittäin.

P.S. Polkan blogi täytti muutama päivä sitten viisi vuotta! Kaikki lähti aikanaan liikkeelle tästä. Nyt puoli vuosikymmentä ja 610 päivitystä myöhemmin Polkan elämä ei ole yhtä tapahtumarikasta kuin aivan alussa, mikä näkyy myös päivitystahdissa. Mutta toivottavasti jaksatte pysyä mukana siitä huolimatta!

7.10.2014

Agilityä kakaroille

Tuonne putkeen? Ihan oikeesti?
Polkan pentujen Päivi-kasvattaja järjesti lauantaina agilitypäivän kasvateilleen. Paikalla oli Polkan ja Neelan pentuja, eli B- ja C-pentuja. Meille tuttu lenkki- ja treenikaveri Suvi koulutti ja minä yritin jotenkin auttaa parhaani mukaan. Lähinnä taisin juoruilla mukavien pennunomistajien kanssa ja ottaa muutaman tosi epätarkan valokuvan. Menihän se päivä niinkin ja oikein mukavasti menikin. Oli kiva nähdä pentuja taas pitkästä aikaa ja urospentuja en ollut nähnyt ollenkaan.

Ei oikeasti voinut kuin ihmetellä pentujen toimintatarmoa ja avoimuutta. Vähän vallattomiahan ne tuossa iässä tahtoo olla, mutta tosi innokkaita ja hyviä tekemään hommia. Vähän ihmettelin, että millä niitä on siellä Feanorsilassa ruokittu ennen luovutusikää... Jollakin ihmeaineella, mikä ei ollut käytössä vielä Polkan pentuaikaan?

Osa pennuista veteli vähän hepulirallia ympäri hallia (hyvin rimmaa muuten), mutta tuollainen nyt tasaantuu ajan kanssa, varsinkin kun treenaa vähän hallintaa. On paljon helpompi suitsia villiä koiraa, kuin puhaltaa virtaa laiskaan lotjakkeeseen. Tai ehkä minun on helppo sanoa, en ole koskaan omistanut mitään supervilliä estetykkiä. Mutta kivoja ja lupaavia pentuja, harrastakaa nyt ihmiset niiden kanssa jotakin! Ja olkaa iloisia pentusistanne.


Tehtiin Polkan kanssa ratapätkä ennen pentujen treenin alkua. En tiedä innostuiko Polkka yleisöstä vai mitä tapahtui, mutta se oli oikein innokkaalla ja hyvällä treenituulella. Vähän se kyseli halliin tullessa, että kenen kanssa täällä tänään tehdään hommia (ollaan siis ohjattu sitä Suvin kanssa molemmat) mutta lähti hyvin mukaan treeniin. Jopa niin hyvin, että hyydyin jonnekin koiran perään ja eka ohjaussuunnitelma meni ihan pieleen. Suvilta tuli vähän haltuunottovinkkiä ja sillä saatiin homma toimimaan. Kuten kuvista näkyy, olen hätää kärsimässä nopsan koiran kanssa. Ihan turha se on toivoa koiralle lisää vauhtia, kun ei pysy itse perässä!

Kiitos Suvi treenistä, ehkä tämä taas antoi vähän uskoa mun ja Polkan yhdessä tekemiseen.




Hieno päivä, hyvä kouluttaja, ihanat koirat ja mukavat koiranomistajat. Ei ole mikään oma lehmä ojassa, mutta totean silti, että onhan se nyt ihan mahdottoman hienoa, että kasvattaja järjestää tällaisia koulutuspäiviä.

Polkan kuvat: Päivi Sormunen

4.10.2014

Vauvoista ja koirista


Ehkä yleisin viimeisen puolentoista vuoden aikana minulle esitetty kysymys on, miten koirat ja lapsi ovat tulleet toimeen. Eikä siinä mitään, kysymys on hyvä ja tärkeä. Oikeastaan koko raskausaika meni tuttujen ja tuntemattomien spekulointiin siitä, miten koirat hyväksyvät uuden perheenjäsenen. Itse en ollut asiasta erityisen huolissani (raskaushuuruissa?) vaan ajattelin, että hyväksyyhän ne kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Sitä paitsi koirat ovat meillä selkeästi koiria, eivät mitään turkispukuisia lapsia. Ja koska koiria on useita, ne ovat tottuneet jo ennestään jakamaan huomion.

Sain paljon vinkkejä koirien ja vauvan ensikohtaamiseen. Kenties huvittavin neuvo oli tuoda sairaalasta kakkavaippa koirille haisteltavaksi. Kakkavaippa? Neuvoja ei tiennyt, että meillä asuu Euroopan pahin paskansyöjä, mutta kuitenkin. Mitään kommervenkkejä ei tehty, vauva vaan laitettiin kaukalossaan lattialle. Koirat kävivät katsomassa ja totesivat, että tällainen.



Mäykkyjen elämää vauva ei hetkauttanut millään tavalla, Polkka puolestaan vahti vauvaa alkuun. Kävi esimerkiksi tarkistamassa meillä vierailleiden ihmisten kantamukset, ettei vauvaa oltu pakattu mukaan. Vaunulenkit menivät alusta alkaen hyvin. Kiitin itseäni siitä, että koirilla oli ollut tiukka remmikuri aiemminkin. Tässä vaiheessa olisi ollut tylsää alkaa opettaa kahta tai kolmea koiraa kulkemaan vasemmalla puolella vetämättä ja puolta vaihtamatta... Eikä muuten treenattu ennen vauvan syntymää tyhjillä vaunuilla, vaikka joku sitäkin ehdotti.

Kevät ja kesä menivät hienosti. Koirat hakeutuivat aina nukkumaan vauvan lähelle. Toisinaan koko porukka makoili samalla vauvan leikkimatolla. Koirat eivät ikinä juosseet vauvan yli tai tönineet sitä tai muutakaan asiatonta.


Syksyllä vauva lähti ryömimään ja tuli mutkia matkaan. Koirat olivat avoimen järkyttyneitä - kai ne olivat laskeneet sen varaan, että uusi perheenjäsen olisi vain paikallaan. Koirat olivat vauvan kiinnostuksen kohde numero yksi, kuinkas muuten. Se ryömi koirien pedille ja kiskoi mäykkyjä karvoista. Polkka sai olla rauhassa sohvallaan, ei tosin kovin kauan. Tähän väliin voi todeta, että puolivuotias vauva ei ymmärrä minkään sortin kieltoja eikä edes pelätä murisevaa koiraa. Vauvalle kyllä muristiin ja näyteltiin hampaita (mäykyt) satunnaisesti.

Yhtäkkiä tajusin, että nyt oltiin siinä tilanteessa, missä on helppo todeta että koira ei sopeutunut lapseen ja etsiä elukalle uusi koti. Me ostimme alakertaan neljä (!) porttia ja ripottelimme koirien pedit porttien taakse. Lapsi oppi nimittäin nopeasti konttaamaan ja oli ihan jatkuvasti nukkuvien koirien niskassa hyppimässä. Koirat rentoutuivat, kun nukkumisrauha palasi. Ne oppivat nopeasti pyytämään portin taakse omalle paikalle nukkumaan. Kaikkia porttisysteemi ei tietenkään miellyttänyt - sain kuulla etteivät koirat totu lapseen ikinä, kun niitä tällä tavalla eristän. Koirat saivat varmaan enemmän sääliä kuin koskaan ennen, vaikka oikeastihan ne lähinnä nukkuvat sisällä ollessaan.


Säädimme ainakin puoli vuotta porttien kanssa. Sitten tuli kevät, lapsi täytti vuoden ja aloimme viettää paljon aikaa omalla pihalla. Koirat eivät enää ottaneet paineita lapsesta, ne vaan väistivät sitä. Yritin palkata niitä parhaani mukaan tästä innovaatiosta - väistämisestä nimittäin. Meno rentoutui selkeästi sisätiloissakin. Koirat alkoivat taas hakeutua lapsen lähelle, tosin ihan vaan siksi, että lapsi oppi heittelemään niille kaikenlaista syötävää. Koiria oli tässä vaiheessa yksi vähemmän, sillä jouduimme hyvästelemään 16-vuotiaan Papun. Se ei vaikuttanut laumajärjestykseen, höppänä mummokoira toimi viimeiset ajat muutenkin ihan omana yksikkönään.

Portit ovat paikallaan edelleen (ne ovat kätevät muutenkin, kuin koiria ajatellen) ja koirille taataan nukkumarauha. Laitan selkeästi väsyneen ja omaa rauhaa kaipaavan koiran edelleen portin taakse nukkumaan. Muuten koko porukka toimii ja leikkii yhdessä. Paitsi lapsen ruokailun ajaksi koirat menevät pois keittiöstä, muuten kaikki ruoka heitellään niille. Ruokailun päätteeksi arvotaan keittiön siivouksesta vastaava elukka.


En tiedä, miten homma olisi mennyt jos olisin noudattanut yleisintä neuvoa annat niiden vaan olla keskenään, kyllä ne tottuu. Olisiko lapsi yhtä sormea vajaa tai olisiko tilanne kärjistynyt sellaiseksi, että joku koirista olisi joutunut etsimään uuden majapaikan? Vaikea sanoa. Olen sitä mieltä, ettei koiriin voi koskaan luottaa sataprosenttisesti. Eikä holtittomaan pikkulapseen varsinkaan.

Alku oli helppoa, keskivaihe säätämistä ja nyt taas tuntuu siltä, että lapsesta ja koirista on iloa toisilleen. Tietenkään minulla ei ole enää melkein rajattomasti aikaa koiraharrastukseen tai metsälenkkeihin. Aika paljon meillä lenkkeillään tylsästi rattaiden kanssa koirat hihnassa ja se vähän harmittaa. Aika paljon lenkkeillään myös rattaissa tylsistystä kirkuvan lapsen kanssa... Osa kakaroista on rauhallisia ja osalle sattuu tässä lotossa samanlainen tuuri kuin meille, eli pikkutyyppi, jolle paikallaan istuminen on maailman vaikeinta.

Vaikka jotkut palaset koirien elämässä ovat huonontuneet, on tässä nykymallissa myös etunsa. Olen kotona lapsen kanssa, joten koiratkaan eivät joudu juuri olemaan yksin. Olemme lenkkien lisäksi paljon omassa pihassa, tosin Polkka ei osaa arvostaa tätä etuisuutta kuin hellepäivinä... Ja ehkä koirilla on ihan kivaa lapsen kanssa, ainakin toisinaan.


Koirien kanssa kasvanut lapsi ei osaa pelätä koiria, ei hyvässä eikä pahassa. Julkisilla paikoilla tarvitaan tarkkuutta, kun lapsi yrittää mennä halaamaan jokaista vastaan tulevaa koiraa. Mutta toisaalta lapsi osaa jo olla vieraiden koirienkin kanssa - tänään kaverin 2-vuotissynttäreillä oli koiranpentu, jolle lapsi heitteli innoissaan palloa. Tuntuu uskomattomalta, että 1,5 -vuotias lapsi osaa jo leikkiä koirien kanssa, mutta toisaalta Polkka on ollut aina sille tärkeä leikkikaveri. Iso rhodesiankoira osaa muuten leikkiä lelunvetoleikkiä ihan uskomattoman nätisti pikkulapsen kanssa!

Rakkaalla lapsellani on myös muutamia koiriin liittyviä erityistaitoja. Hän osaa kumartua juomaan koirien vesikupista (tästä ollaan neuvolassa ihan hys hys), ensimmäiset sanat taisivat olla hauhau ja kun naapurissa haukkuu koira, lapseni huutaa päättäväsesti hiijaa! Julkisilla paikoilla liikuttaessa koiran näkeminen aiheuttaa välittömän haukkumiskohtauksen. Haukkumisen päätteeksi lapsi saattaa komentaa itseään hiijaa!


En tiedä, olenko oikeasti yhtään viisaampi tässä koirien ja lapsen kanssa elämisessä, mutta muutaman tärkeän asia löydän listattavaksi. Mieti siis näitä, kun talossa on koira tai koiria ja saat lapsen:

1. Koirat ansaitsevat ruoka- ja unirauhan. Kesken ruokailun tai unien niskaan rysähtävä lapsi on ei-toivottu seuralainen

2. On helppo jämähtää kotiin vauvan kanssa, mutta yritä antaa koiralle omaa harrastus- ja lenkkiaikaa

3. Nukkuuko koirasi sängyssä? Minne meinasit laittaa lapsen nukkumaan? Vauvaa on helpointa imettää yöaikaan omassa sängyssä, mutta mahtuuko koko porukka sinne?

4. Vähän edelliseen kohtaan liittyen: unohda vauvan nukuttaminen jakkaralle nostetussa äitiyspaikkauslaatikossa ja osta heti kunnon pinnasänky. Ei tarvitse ainakaan miettiä, että kaataako koira vauvan nukkumavirityksen. Meillä oli käytössä Stokken syöttötuoliin laitettava Newborn-kaukalo, jossa vauva viihtyi päivällä, eikä ollut lattialla koirien seassa

5. Ole rento. Tarkka täytyy olla ja ennakoida, mutta sinun tulee samalla viestittää koirille, ettei uusi perheenjäsen ole maailmanloppu. Älä kiellä koiraa nuuskimasta tai nuolaisemasta vauvaa

6. Käytä tervettä järkeä. Koira tulee toimeen oman lapsen kanssa, mutta lapsen kaverisynttäreiden aikaan koiran voi olla parempi odotella yhdessä huoneessa tai vaikka autossa. Kaikilla vierailla lapsilla ei ole mitään hajua siitä, miten koiraa käsitellään