28.12.2012

Rukka Blizzard -talvitakki

Vähän lerpattaa takaa, kuminauhat pitäisi fiksata.
Polkka sai joululahjaksi Rukan talvitakin. Takki oli vähän heräteostos M&M:n nettikaupasta -20 prossan alennuksesta ja hankin sen siis sovittamatta. Mietin pitkään takin palauttamista, mutta koska se on niin nätti (miten fiksua!), päätin pitää sen. Takissa on ihan toimiviakin juttuja, mutta vähän voisi Rukka vielä tehdä tuotekehitystä. Tai ehkä takki toimii jonkun mallisilla koirilla, tiedä sitten?


Etujalkojen aukot on melkoisen isot!
Takin plussia ovat paksuus (sen täytyy olla tosi lämmin), fiksut heijastimet, korkea kaulus (jos minulta kysytään, olisi hupun voinut korvata ihan vaan korkealla kauluksella), suojaavuus rinnan kohdalta ja fiksu kiinnityssysteemi (lumilukon tyylinen vyö ja kunnon tarrat). Miinuksia tulee kummallisista takajalkakuminauhoista (tosin ainahan ne joutuu fiksaamaan itse) ja etujalkojen aukoista (mitä kaavoituksessa oikein on ajateltu, takki ei todellakaan suojaa etujalkojen lihaksia millään tavalla!). Huppu ei sekään ole remmilenkillä kovin kätevä. Eniten ihmettelen juuri tuota etukappaleen mitoitusta, takin mainoksissakin kirmaa weimarinseisojia hangessa lavat paljaina.

Plussaa kaulan ja rinnan suojaavuudesta!
Lopputulos on suunnilleen sama kuin ToppaPompassakin - takki toimii parhaiten kun sinne pukee alle fleecehaalarin. Ihan ok muuten, mutta lauhan kelin lumihankilenkeillä koira tukehtuu kuumuuteen moisessa viritelmässä. Kovilla pakkasilla yhdistelmä on oikein mainio. En tiedä, onko kunnollisen lumelta suojaavan etukappaleen tekeminen aivan mahdotonta, mutta ei sellaista taida olla missään talvimanttelissa? Hurtan uusi Ultimate ei ole yhtään kummempi, eivätkä nämä mittojen mukaan teetettävät Helsittaret ja muutkaan.

Turhamaisena kommenttina vielä sen verran, että takki on parhaimman näköinen näkemäni koiran talvitoppis. Lisäpisteet kankaan kuosista, olisko ensimmäinen kerta kun joku tekee talvimanttelin oikein kuosilla varustetusta kankaasta?

Rukka Petsin nettisivut ovat tosi surkeat (oikeastaan aivan käsittämätön suoritus tänä päivänä!), facebook-sivulta löytyy enemmän tietoa tuotteista.

Ja kuten kuvista näkyy, myös Maissi oli kovin kiinnostunut poseeraamaan mustassa talvitakissaan.

11 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Tuo kuosi on kyllä hauska! :) Käyttääköhän kukaan noita huppuja, joita koirantakkeihin laitetaan? Ts. pysyyköhän ne edes päässä? :)

Tuija kirjoitti...

Laitas hei Rukalle kommenttia kuvan kera, että mikä järki isoissa etujalkojen rei'issä. Milkalla käytössä edelleen paras takki on Jennin tekemä nallefleece. Hurtan mantteli menettelee noiden pitkisfleecien kanssa, mutta ilman "alusvaatteita" kainaloita palelee :/

Riik kirjoitti...

Tuo alusvaateongelma on oikeasti paha! Muuten ihan mainio ToppaPomppakin kerää isot lumipaakut etukappaleen sisään. Vai onko Polkka ainoa umpihangessa juokseva nakupelle? :D

Ei se huppu pysy päässä ainakaan Polkalla, en sitten tiedä pysyykö jollakin hitaasti liikkuvalla pikkukoiralla?

Palautteen joutui muuten jättämään Rukka Petsin facebook-seinälle, mistään ei löytynyt yhteystietoja tai sitten olen vaan tosi puusilmä.

Wiivi kirjoitti...

Meillä Rukan sademantteli mäykyllä ja toimii todella hyvin!! Materiaali niissä on todella toimiva, ei laske vettä läpi vaikka hanan alla pitäis piiiiiiiiiiitkään!
Hurtan manttelit ei mielestäni ole niin hyvät.. Rukan mantteli Istuu hyvin pepusta/mahasta/rinnasta - kaikkialta. Mahtava!

Tota toppaversioo en ole kokeillut mäykyllä. Kahdel mäykyl hurtan toppamanttelit ja toisen takki vetää kaiken lumen sisään -> lyhensin itse mahaläppää inan verran = ei enää ongelmaa. Olen huomannut myös, että mahaläpän tulee olla tarpeeksi kireällä, koska (meidän metrimakkaroilla ainakin) kovassa menossa mahaläppä 'valuu' inan niskaan päin -> irtoaa mahaläppä ihosta irti ja näin kerää sitä lunta.

Mut todella hyvännäköinen takki :-)

Riik kirjoitti...

Hei Wiivi, minkä kokoiset mäykyt sulla on ja mikä koko Rukan mantteleista? Mietin, että löytyisikö Maissille sopiva ko. merkin toppamantteli. Sovittamalla se tietty selviää :).

Maissihan on aika jytky ja painaa reilut 11 kg. Hurtan mäykkykoko 42 ei mene sille edes päästä läpi ja ns. normaalikoot ovat sitten väärän mallisia.

Wiivi kirjoitti...

Meidän mäykyt on kääpiöitä (urokset n 6kg), uroksille menee Hurtan 42 koon mantteli ja nartulla (n 5kg, todella pitkä runkoinen) on Rukan sademanttelista 33cm (joka on nykyään selänmitalta juuri ja juuri sopiva, kun tuo ostettiin sille pentuna), vyötärönsäätöä siinä on todella paljon joka meillä onkin aina minimissä! Sademanttelissahan tuo säätö on tarroilla, jotka pysyy todella hyvin ja on näppärä säätää koiran ympäryskoon mukaan.

Uskoisin tuosta seuraavan koon menevän normikokoiselle. Ja noissahan helpottaa pukemista se, että rinnassa on ne napit! :) Ja muistaakseni mulle liikkeessä sanottiin, että Rukan haalarista on mäyräkoirakoko (joka on meidän kääpiöille liian iso). Mut paljon fiksumpi mitoitus noissa on kun Hurtan puvuissa!

Riik kirjoitti...

Niin mä vähän arvelinkin, että kääpiöitä :). Takkien mäykkykoot tuntuu olevan mitoitettu käppänille ja pienille normikokoisille. Pompastakaan ei ole olemassa Maissille sopivaa kokoa. Kun selän pituus riittää, niin etukappale roikkuu kireimmilläänkin maassa ja jalanreiät kasvaa niin isoiksi, että etutassut luiskahtaa takin sisään. Mutta kyllä me käydään se Rukkakin sovittamassa, ilman muuta :)

Suski, Saana ja Unna kirjoitti...

Itse katselin tuota samaa takkia, ja päätin sitten kuitenkin vaihtaa viimetingassa Hurtan Ultimate lämpötakkiin (Enkä ole katunut hetkeäkään, vaikka hinta oli aikamoinen!!). Takit ovat kestäneet pahimmatkin lumikaahailut ja painit ja lunta ei ole mennyt sisälle takkiin (tai sitten meillä on ollut aikamoinen tuuri, nimittäin pomppa tuntuu imevän kaiken lumen sisälle ;) Saana tykkää tosi paljon ultimatesta, se ei ole kertaakaan ollut kylmän arka se päällä, tietty tassuista on saattanut palella. Seuraavana hankintana onkin tossut, onko sinulla kokemuksia mitkä olis hyvät? Sellaiset rhoden kestävät ;)

Riik kirjoitti...

Polkka on pärjännyt tähän saakka omatekoisilla fleece-tossuilla, meillä ei siis ole kokemusta ostotossuista.

Rukalla näytti olevan jotain ihan fiksun näköisiä, mutta ei mitään tietoa tossujen toimivuudesta... Kerro toki jos päädyt testaamaan!

Suski, Saana ja Unna kirjoitti...

Ja omatekoiset pysyy jalassa hyvin metsälenkeillä yms? Itse en ole näppärä käsistäni, joten en edes yritä väkertää tossun tossua :) Ehkä joku tuttava voisi väkerrellä.. mutta joo. Taidan nyt vaan vielä kysellä ja lopulta varmaan päädyn ratkaisuun ja ostan jonkinmoiset tossut. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan ja uusi vuosi ;) Mahtavaa uutta vuotta sinne teidän laumalle!

Riik kirjoitti...

Kiitos samoin sinne teille!

En mäkään ole itse niitä tossuja tehnyt... Ne on siis ihan vaan fleeceä ja niissä on kaksi tarranauhaa per tossu. Pysyy kyllä jalassa, kun hirttää tarpeeksi tiukalle. Ja kyllä ne lämmittää kovalla pakkasella, pystyttiin tekemään viime talvenakin tunnin lenkkejä melkein -30 pakkasessa fleecehaalarin, takin ja tossujen kanssa.