Valokuvausta ja kavereita

Ottakaa nyt niitä kuvia, me ollaan råtan kanssa valmiina!

Sunnuntaina oli todellinen koirapäivä (niin kuin nämä aiemmat eivät olisi sellaisia olleet...). Janne järjesti koirakuvauspäivän ja olin mukana auttamassa. Ensin otettiin muutamia potretteja Polkasta. En malta odottaa lopullisia kuvia, varsinkaan muotokuvaa Poksusta råtta suussa! Kuvattavat olivat kaikki tuttuja ja olipa hauska nähdä kaikkia rhodeystäviä, niin ihmisiä kuin koiriakin, pitkästä aikaa.

Polkka ehti päivän aikana tietenkin myös juoksemaan kavereiden kanssa. Ulkona oli mitä ihanin kevätpäivä ja käytiin ihanan Nandon kanssa pikkulenkillä ja sukulaisremmin kanssa vähän pidemmällä eli jäällä juoksemassa. Porukassa oli Polkan lisäksi velipuolet Niro ja Rico, veli Ego, aitoafrikkalainen Neela ja aina yhtä charmantti Gimli. Hyvät laukat saatiin aikaan!

Poksu johtaa joukkoa.

Polkka.

Kun ei jaksa juosta, voi nuuskia.

Ego ja Polkka.

Gimli ja nuoriso.

Neelaa lentää ja nauraa.

Egon kanssa voi jakaa vaikka råtankin!

Häntä koipien välissä

Lelun saa pizzalaatikostakin.

Osallistuttiin lauantaina rhodeyhdistyksen järjestämään Vappu Alatalon motivaatioseminaariin. Toivoin seminaarista apuja koiran palkkaamiseen muutenkin kuin nameilla ja toisaalta palkkaamattomuuteen pitkän suorituksen aikana. Päivä alkoi hyödyllisellä luennolla, joka sai ajattelemaan palkkaamisen monia mahdollisuuksia. Tokoa treenatessa suorituksen voi aloittaa vaatimattomalla palkalla ja edetä siitä parempaan. Hyvä ajatus, olen itse käyttänyt aina samaa namia läpi treenin.

Paljon oli asiaa siitäkin, ettei koira saisi saada asioita ilmaiseksi, vaan vaikkapa rhoden pitäisi ansaita auringonläikässä nukkuminen. Tätä ei tosin meillä aleta soveltaa, minulle koira on ensisijaisesti rakas perheenjäsen ja vasta toiseksi harrastuskaveri. Parempaa työskentelymotivaatiota varmasti saisi koiran oikeuksia rajoittamalla, se on niin totta.

Pystyy se sentään seuraamaan.

Luennon jälkeen katsottiin kaikkien koirien ongelmia tai muita työstämistä vaativia asioita. Muiden suorituksia oli hauskaa ja opettavaista seurata, mutta ikävä kyllä meidän oma osuus meni aivan persiilleen. Polkka olisi vaatinut pienen totuttelun uuteen tilaan (se makasi koko päivän autossa odottamassa omaa vuoroaan ja tuli pikkuiseen halliin vasta suorituksen alkaessa) ja sai arkailukohtauksen. Yllättäen se ei suostunut leikkimään lelulla, mutta lopulta koira saatiin skarpiksi ja leikkisäksi pizzalaatikkoon laitettujen lihapullien avulla. Mainio idea! Sain kotiläksyksi leikittää koiraa lihapullilla täytetyllä sukalla, mitä aionkin kyllä testata.

Sen jälkeisestä osuudesta tuli lähinnä mieleen 90-luvun ratsastusvalmennus. Sain huutia pienestä ei-iloisesta koirankutsumisäänestä ja käskyksi tehdä äänen avaamisliikettä "kunnes tulee pissat housuun". Olin lopulta niin hämilläni, että ihmettelen yleensäkin sitä, että kurkustani kuului edes mitään. Ehkä olin vain herkkänahkainen, mutta olisi kai ollut parempi lähteä kesken pois?

Suorituksesta tehtiin seuraamispätkä, joka meni oikein mallikkaasti. Olin iloinen Polkan hyvästä kontaktista. Lähdettiin kuitenkin molemmat pois häntä koipien välissä. Onneksi muiden osuudet tarjosivat paljon oppia ja ideoita, oma osuutemme ei ainakaan ohjaajaa motivoinut tai tarjonnut apua koulutusongelmiimme. Oikeastaan päinvastoin.

Ehkä tämä ahdistus johtuu siitä, että olen muutenkin viime aikoina pohtinut sitä, onko minun paikkani kuitenkaan treenikentillä vakavan koiraharrastuksen parissa. Vai sittenkin vain rennoilla metsäpoluilla kävelemässä?

Työpaikan talviulkoilupäivä

Hyvä meininki.

Vietettiin tänään työporukan ulkoilupäivää Aulangolla. Käytiin ensin jäällä lenkillä (hiihtäjä vakuutteli jään vielä kestävän Metsäkylänlahdella...) ja suunnattiin sitten tekosaarten kodalle paistamaan makkaraa ja syömään muita eväitä. Kaakaota ja korvapuusteja, makkaraa, kasvistikkuja ja pasteijoita. Eikö eväät olekin aina tärkein osa ulkoiluretkeä?

Nelijalkaisten edustuksesta huolehtivat Polkan ja Maissin lisäksi Ruuti ja Finley. Ainoana uroksena Finley koki melkoisia onnenhetkiä. Polkka liehitteli komeata irlantilaista leikkiin välillä aika rajustikin. Ruuti pinkoi perässä suu auki ja Maissi nuuski lähinnä omiaan.

Olipa muuten kummallista tulla kotiin alkuiltapäivästä koirat lenkitettyinä! Hämmentävä tunne, ei oikein tiedä mitä tekisi.

Nyt päästiin asiaan, sanoo Poksu.

Ja sitten tuli väsy.

Käytiin lenkillä

Polkka ottaa ilon irti.

Käytiin tänään lenkillä Suvin, Sannan ja koirien kanssa. Joukkuejako paimenet vs. afrikkalaiset oli paimenten hyväksi 4-3. Ja huvittavaa kyllä, kaverijako lenkillä menee joukkueiden mukaan. Paimenilla on omat jutut ja afrikkalaiset kipittävät omassa seurassaan. Puolentoista tunnin lenkki kävi kuntoilusta, kun kukaan ei ollut hoksannut aurata meidän reittiä. Hanki kantoi ehkä joka kolmannella askeleella ja muuten upotti. Koiria se kantoi tietenkin paremmin.

Ruuhkaa polulla.

Polkka keskittyi lähinnä resuamaan poikaystävänsä (Poksullahan on useita sellaisia...) Boriksen kanssa. Boris on innokas Polkan persauksen perään, mutta Poksu itse ei tee tilannetta kovin helpoksi Borikselle - se tönii ja kiehnää ja puskee Borista persauksellaan! Ehkä meidän pitäisi ottaa joku äiti-tytär -keskustelu siitä, miten hieno nainen käyttäytyy...

Ihana ihana Bobo.

... joka säikähtää kurittamista.

Ja on aika ketteräkin!

Pakollinen ryhmäkuva. Korvat on hassusti vähän jokaisella.

Sunnuntai

Meininki kohdillaan.

Sunnuntaina oli ihana aurinkoinen kevätpäivä. Kelit ovat lämmenneet niin kunnolla, että lumessa tarpoessa tulee hiki. Ehkä pitkistä kalsareista voisi jo luopua? Ja jättää välifleecen takin alta pois? Polkka on edelleen ulkoillut takitettuna, viime vuoden blogipäivityksiä selatessa huomaan, että olen ottanut siltä takin pois maaliskuun lopussa. Voi näitä kevättunnelmia!

Pasi teki aamusta lumitöitä melkein pari tuntia ja Maissi kaivoi koko sen ajan lumitunnelia. Hirveä raivoaminen vaan kuului kinokseen kaivetusta kuopasta, kun maansiirtomakkara kaiveli menemään. Papu ja Polkka nukkuivat takan edessä, kuinkas muuten. Lumihommien ja vieraiden iltapäiväkahvituksen jälkeen lähdettiin koko porukka lenkille.

Maalaispatsas.

Tanssitaanko?

Pus.

Make Makkaran projekti.

Papu miettii lenkille lähtöä, mutta päätyy auringonläikkään sisällä.

Koirien remminaulakko on valmis! Mutta miksi siinä on neljä koukkua...

Mä voin auttaa!

Hei kerro, mitä sä teet.

Maissi on aina siellä missä tapahtuu. Aina. Makkara saa sata kertaa päivässä lähtöpassit erilaisista auttamisyrityksistä ja norkoiluista ja aina se on siinä vieressä kyttäämässä. Jos vain jotenkin voisi osallistua. Lähtöpassit saatuaan se huokaisee raskaasti ja laahustaa pois, tullakseen viiden minuutin päästä uudelle tiedustelulennolle. Rankka elämä Makkaralla.

Mikä tää reikä tässä on?

Tänä viikonloppuna Maissi on yrittänyt auttaa chilintaimien istuttamisessa ja linnunpönttöjen maalaamisessa. Vahingoilta vältyttiin, vaikka molempiin hommiin sisältyy pieni riski. Yhtään taimea ei katkennut ja koira on edelleen ruskeanmusta. Valmiita pönttöjä onkin sitten tutkittu huolellisesti. Linnun mentävään reikään voi työntää kuonon ja vetää antaumuksella henkeä. Ei sentään mennyt nuppi sekaisin maalihöyryistä.

Nam, sanoiko joku sanan pikkulintu?

Zombieiden suuri ystävä

No siis aihe nyt vaan kiinnostaa mua.

Polkan yksinolo on mennyt viime kesästä asti oikein hyvin. Pokemon on päivät yksin koirahuoneessa portin takana. Aiemmin sillä oli Maissi seurana, mutta syksyisen kahinan jälkeen Maissi on viettänyt päivät keittiössä, portin toisella puolella. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Kesällä tapahtuneen ryhtiliikkeen vuoksi olen tullut huolimattomaksi koirahuoneen järjestämisen kanssa. Koska huone toimii alakerran olohuoneena, lojuu tasoilla kaikenlaista tavaraa. Eilen telkkaritasolle oli jäänyt dvd. Antilta unohtunut, Jannelta lainattu Walking dead -telkkarisarjan tuotantokausi.

Kotiin palatessa dvd:n kannet oli avattu ja cd poistettu kotelosta. Kansissa oli kaksi hampaanreikää ja naarmu. Cd:ssä muutama naarmu. Miten koira on voinut saada cd:n ulos kuorista noin siististi? Siinähän saa ihminenkin käyttää näppivoimaa.

Tänään kotiin palatessa lattialla oli taas zombie-dvd! Mitä ihmettä? Avasin laatikoston ja kyllä, cd oli runnellussa kotelossaan. Hetken raivoisan mietinnän jälkeen tajusin, että kotelossa olikin ollut kaksi cd:tä, joista toinen oli jemmattu myöhempää käyttöä varten.

Sitä tarina ei kerro, oliko sankarimme yrittänyt käyttää dvd-soitinta. Ehkä Pokemon on salaa suuri zombieiden ystävä, eikä sellainen nynny pikkytyttö kuin me luulemme?