28.10.2013

Syksy saa, masentaa!

Hei herätä mut, kun tuut lenkiltä!
Surkeat syyskelit ovat täällä. Vesisade, pimeys ja rapa masentavat vuosi toisensa jälkeen ihan yhtä paljon. Tulisipa talvi nopeasti. Tai edes sen verran pakkasta, että maa jäätyisi. Joka vuosi sama laulu, mutta meidän hiekkatie on muuttunut mutatieksi. Siihen uppoavat niin koiran tassut, omat kumpparit kuin vaunutkin. Viime viikolla tielle ajettiin niin paljon soraa, etteivät vaunut meinanneet kulkea siinä. Mutta eipä hätää - tien pohja on niin huono, että vähäiset kunnostustoimenpiteet valuvat hukkaan kuin vesi hanhen selästä. Tällä viikolla suurin osa sorasta löytyy jo tien vierustan ojasta.

Lenkkeilijät menivät viime viikolla lakkoon. Papu on kuuro, mutta jostain syystä myös Polkka kuuroutuu kelien muuttuessa syksyisiksi. Sama kaava toistuu joka päivä: puen rimpuilevan ja päikkäritarvetta kirkuvan vauvan, itseni ja koiran sekä lämmitän vauvan maitopullon. Vauva vaunuihin ja maitopullo suuhun. Jos on hyvä tuuri, niin vauva nukahtaa. Ellei ole, niin se kiljuu ja lenkkiä pakoileva Polkka on piiloutunut jonnekin peittojen alle. Ja kuuroutunut kutsuhuudolle. Käyn hakemassa koiran ja sillä välin Maissi on kadonnut jonnekin kuopankaivuuhommiin.

Sadekelillä olen luopunut päivän toisesta lenkistä ja porukka saa ulkoilla illalla vaan omassa pihassa. Paitsi tietenkin jos mennään Polkan kanssa kaverilenkille. En muuten kuulu siihen ihmistyyppiin, jolle on kunnia-asia raahata koiria perässä pakollinen kaksi tuntia joka ilta, satoi tai paistoi. Toisethan rehvastelevat sillä, että joka päivä tehdään sama lenkki, huvitti koiria tai ei.

Minusta se on jotenkin älytöntä. Ellei ketään kiinnosta lenkkeillä, tehdään pienempi kierros ja mennään kotiin nauttimaan takkatulesta. Miksi tehdä elämästä liian vaikeaa? Ei minulla ole mitään tarvetta kiillottaa ahkeran koiranomistajan sädekehää tekemällä joka päivä hampaat irvessä samanlainen lenkki, vaikka sitten koiria perässä vetäen. Taidetaan olla yhtä laiskoja ja mukavuudenhaluisia koko porukka.

Mutta voi se lyhytkin sadelenkki ottaa päähän, kuten kuvista näkyy:



23.10.2013

Ihania pakkaspäiviä

Reippaana sunnuntailenkillä.



Viime viikonlopun ulkoilukelit olivat ihan täydelliset syyskeleiksi. Muutama aste pakkasta ja aurinkoa. Maa jäätyi, mutta aurinko lämmitti ihanasti. Polkka esiintyi sen verran katkarapuna, että sai päällensä villaloimen (W-woolin aluskerrastoksi hankittu villaloimi on oikein hyvä näille keleille). Kyllä ne on takkikelit nyt - onhan herranjestas jo lokakuu!

Mutta ihan oikeasti, mitä sitä nikottelemaan takittamisen kanssa. Kun on hankkinut lyhytkarvaisen koiran, niin sille heitetään nuttu niskaan. Polkka tuntuu olevan vähän kylmänarka jopa rhodeksi. Kai se on osittain tottumiskysymys kuitenkin? Pokemonin prinsessaa on puettu ja se sitä se osaa myös vaatia.

Muutama viikko sitten lenkkeiltiin poikkeuksellisesti ihmisten ilmoilla (otin koirat kätevästi mukaan muskarireissulle ja lenkitin ne ennen laulusessiota) ja takitettu koira sai aikaan huvittavan keskustelun:

Vastaan tullut noin satavuotiaan näköinen mummo: ai miksi tuolla koiralla on takki päällä?
Minä: sitä palelee, turkki on niin lyhyt ja ohut
Mummo: vai niin
Mummo: niin pidätkö sinä noita koiria sitten sisällä? (hyvin hämmästyneenä)
Minä: pidän kyllä, ei tällaiset tarkene pelkästään ulkona
Mummo: no kai se on mistä tykkää...

Ei jäänyt mummon kanta epäselväksi...

21.10.2013

Aurinkokennot


Täällä ladataan kiivaasti aurinkokennoja päivä päivältä pimenevän syksyn varalle. Kun aurinko alkaa paistaa, etsii Polkka kiireesti parhaan aurinkopaikan ja asettuu siihen. Tänään auringonsäde osui ihanasti päähän, kun kiipesi yläkertaan ja kävi nojatuoliin makaamaan.

Nojatuoli on koirasohvan lisäksi ainoa koirille sallittu nukkumapaikka niiden omien petien lisäksi. Tuoli on ollut Polkan ehdoton suosikki ihan pennusta asti. Nykyisin tuoli on melkeinpä pelkän Polkan käytössä - mäykkyjen matalilla jaloilla ei nimittäin kiivetä yläkertaan... Joku tietenkin saattaa heltyä kantamaan, mutta se on aika harvinaista herkkua.

20.10.2013

Ensilumi

Näettekö, kuinka Polkka nauttii ensilumesta?
Meillä satoi viikonloppuna lunta! Olen aivan juuri päässyt yli ajatuksesta, että kesä meni jo. Nyt sitten sataa lunta ja vuosi alkaa olla lopuillaan. Henkilökohtainen vuosikello on vähän sekaisin.

Tänään sain sentään aikaiseksi kaivaa esiin pipot, lapaset sun muut talvikamppeet. Huomasin omistavani viidet toppahousut. Olen niin epäjärjestelmällinen, että en löydä entisiä talven alkaessa ja kuvittelen, etten omista kunnollisia toppahousuja. Ehkä perustan henkilökohtaisen muistikirjan, jonka ensimmäinen merkintä kuuluu "älä hyvä ihminen osta toppahousuja". Rehellisesti sanottuna käytän sitä paitsi toppahousuja aivan äärimmäisen harvoin, lähinnä yli -20 asteen pakkasilla. Muuten menen kunnollisilla gore-housuilla ja lisään vain välikerrosta. Mutta se toppahousuista.

Eläinrääkkäystä, avatkaa ovi!
Lauantaina aamulla maa oli siis valkoinen ja koirat perin juurin järkyttyneitä. Polkka otti aamu-ulkoilulle råtan mukaan henkiseksi tueksi. Siinä se istui keskellä pihaa pehmolelu suussa ja korvat luimussa. Joskus, ihan joskus vain mietin, että tämä meidän koirajengi on aika omalaatuista. Missä on sellaiset tavalliset peruskoirat? Ei ainakaan tässä osoitteessa.


Lenkin jälkeen mentiin iltaan saakka tällaisissa tunnelmissa (huomatkaa erityisesti sojottava takajalka ja vatsan päälle aseteltu rätta):


Huomasin samalla, että neljän vuoden jälkeen tämä(kin) blogi alkaa toistaa itseään. Saakelin sääpäiväkirja! Aiempien vuosien ensilumitarinat menevät näin: 2010, 2011 ja 2012. Vuodelta 2009 ei ole merkintää ensilumesta. Jäi ehkä lumet huomaamatta siinä hullussa pentumeiningissä?

15.10.2013

Koirien keskellä kasvanut

Meillä kasvetaan kirjaimellisesti koirien keskellä.
Polkka yllätti tässä taannoin meidät kaikki. Vinski leikki lattialla omilla leluillaan ja Polkka löhösi sohvallaan. Yhtäkkiä se nousi sohvalta ja risteili aikansa jotakin etsien. Råtta! Koira käveli lelu suussa lattialla leikkivän vauvan viereen ja pudotti lelun sille. Vauva lähti ryömimään kohti råttaa ja Polkka seurasi vierestä tapahtumia. Vinski nappasi koiranlelun ja alkoi nuolla sitä tyytyväisenä (tietenkin! Koirien ja vauvan yhdistelmä ei ole tarkoitettu pöpökammoisille...). Hetken katseltuaan Polkka rojahti takaisin sohvalleen.

Vauvan ja koirien yhteiselossa on jotakin tosi liikuttavaa. Tietenkin tarkkana saa olla ihan koko ajan. Mutta on niistä valtavasti iloa toisilleen - iloisimmat naurut vauvassa kirvoittaa ohi kävelevä koira. Tai siis ainakin koirista on iloa lapselle, en tiedä, mikä on mielipide toiseen suuntaan...

Yllä olevaa kuvaa ei muuten ole mitenkään aseteltu. Olin kuvaamassa pihalla aivan muuta, kun katse kiinnittyi samaan paikkaan hakeutuneeseen porukkaan. Maissi oli tapansa mukaan kaivamassa kuoppaa jossakin pihan perällä.

10.10.2013

Merri kävi kylässä


Rakas äitini, nyt laitetaan ranttaliksi!
Janne ja Merri kävivät kyläreissulla maanantaina. Voi mikä mötkäle kolme kuukautta vanha Merri oikein onkaan - siitä taitaa tulla vähän suurempi kuin karvan verran yli ajarajan kokoisesta äidistään... Polkka kyllä ilahtui tyttärensä näkemisestä, mutta pihariehut oli äkkiä riehuttu.

Sillä välin kun ihmiset kahvittelivat ja Polkka loikoili sohvallaan, ehti Merkkari lajitella läpi äitinsä lelukorin ja testailla aktivointileluja. Vinski-vauva osoitti oikeita koiramiehen elkeitä nauramalla ääneen Polkalle, joka komensi irvistellen tytärtään ja Merrille, joka haukkui äitinsä komennolle. Eikö vauvojen kuuluisi pelätä moista mekkalaa?


Ensin lähtee lapasesta äidillä...

... ja sitten tyttärellä.

7.10.2013

Rotuyhdistyksen agility-koulutuksessa

My way or no way.
Osallistuttiin Polkan kanssa sunnuntaina rhodeyhdistyksen järjestämään agility-koulutukseen. Koiraa on treenattu tänä vuonna tasan kerran (samalla viikolla), joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Tiistaina apinan ratkaisu ohjausyrityksiin oli vaan juosta esteet läpi mahdollisimman nopeasti. Ei mitään takaakiertoja, yli vaan ja palkkaa hakemaan.

Sunnuntaina treenattavana oli vanha tuttu Polkka. Se lähti ekalle ratapätkälle täynnä vauhtia ja intoa. Vauhti ropisi sitä mukaa, kun rataa jouduttiin ottamaan uusiksi. Lopulta kahden noin viisi minuuttia kestäneen treenipätkän jälkeen hallista poistui hyvin kyllästyneen näköinen elukka. Kun minulle neuvottiin ohjaustekniikkaa, koira haahuili ympäri hallia (ellen käskenyt sitä istumaan paikallaan) skannaamassa mahdollisia nameja lattiahiekasta tai muiden ihmisten taskuista. Kun pyysin sen takaisin, se näytti hakatulta.

Mutta kun se teki töitä, se teki tarkasti, hyvin ja innolla. Niin meitä kouluttanut Laurakin totesi. Ja kehui koiran vauhtia.

Mutta tässä ollaan jälleen kerran meidän ikuisuusongelman parissa. Ohjaaja tarvitsee paljon treeniä oppiakseen ohjaustekniikkaa ja koira ei puolestaan kestä toistoja. Polkka tekee kerran ja sillä hyvä. Jo yksi uusintayritys syö sen motivaatiota. Aivan kuin se ajattelisi, että "tee yksinäsi, ellei kelpaa". Minun pitäisi tietenkin palkata sitä myös epäonnistuneesta suorituksesta ja olla näyttämättä, että pieleen meni. Mutta koira lukee minua niin hyvin, että hoksaa kyllä vaikkapa hypänneensä väärään suuntaan tai syöksyneensä putkeen A-esteen sijaan.

Kaikkiaan koulutuksesta jäi hyvä fiilis. Tykkäsin Lauran tavasta kouluttaa ja sain uusia ajatuksia. Lisäksi oli mukava seurata muiden rhodesiankoirien työskentelyä, niitä kun näkee kuitenkin aika harvoin. Joukossa oli minun mittapuullani mainion näköisiä koiria, sellaisia reikä päässä juoksevia. Sellaista koiraa haluaisin itsekin kokeilla kouluttaa.

Polkan suorituksestakin jäi ihan hyvä fiilis. Jos Poksu olisi ihminen, se pitäisi joulukuussa vuoden aikana pitämättä jääneet sairaslomat. Sellainen se vaan on.

6.10.2013

Iloinen jälleennäkeminen

Nyt on meininkiä!
Polkka näki viime viikon lauantaina tyttärensä Merrin ensimmäistä kertaa pentujen luovutuksen jälkeen. Se nuuski pentua tarkkaan ja väittäisin, että tunnisti omakseen. Kuinka kauan koirat muuten tunnistavat omat pentunsa? Minulla ei ole mitään käsitystä asiasta.

Treffit olivat iloiset. Koirilla ja meillä ihmisillä oli oikein hauskaa. Merri on oikein reipas pieni pentunen ja osasi hienosti rauhoittua omalle pedille nukkumaan, vaikka paikalla oli mielenkiintoisia vieraita. Kiltisti se pötkötti omalla pedillään ja Polkka-mutsi Jannen ja Marjon sohvalla. Siinä se kuulemma aina nukkuu (vaikka ei tule kotona ei ole mitään asiaa ihmisten sohvalle). Merri sai siis kodin meidän koirien luottohoitajien, Jannen ja Marjon luota.

Pentu näytti asettuneen oikein mukavasti taloksi. Keittiöstä löytyi Peten koiratarvikkeen laatikoita sen verran, että sanoisin pennun tarvikkeiston olevan kunnossa... Ja kuten kuvista voi päätellä, sama oranssi pukee sekä äitiä, että tytärtä.

Merrin seikkailuja voi seurata tästä.





Kuvat: Janne Kaakinen

5.10.2013

Oikein hyvä lenkkiviikko

Toisinaan kaikki kuvat näyttävät tältä...
Meillä on ollut oikein mainio viikko. Koirat käyvät välillä sääliksi tässä nykyelämässä. Jokapäiväiset metsälenkit ovat vaihtuneet remmilenkkeihin vaunujen vieressä. Käydään aamupäivällä noin tunnin remmilenkki ja illalla Pasin tultua töistä yritetään päästä ulkoilemaan ilman vauvaa. Eihän se aina onnistu. On työmatkoja, remonttia ja muita kiireitä. Eivät koirat onneksi mene pitkin seiniä. Maissi reilu 11 vuotta on jo selvästi vanha koira ja Polkkakin rauhoittunut aika paljon. Papu ei ole tässä talossa asuessa enää kunnon lenkkejä edes tehnyt, ihan jotain pieniä kierroksia vain.

Mutta tähän viikkoon. Se oli aktiviteetilta juuri sellainen, kuin haluaisinkin. Tiistaina treenattiin agilityä, keskiviikkona lenkkeiltiin Nean rhodejen kanssa, torstaina Suvin lauman kanssa ja perjantaina ajettiin tapaamaan Ceciliaa ja Leoa. Tänään tehtiin vain pieni lenkki omalla porukalla ja huomenna treenataan taas agilityä. Polkan kunto on edelleen vähän huono, se on selvästi väsyksissä tästä kaikesta.

Kavereiden kanssa juokseminen metsässä tai pelloilla on ihan ehdottomasti parasta aktiviteettia Polkalle. Ei sitä kauheasti remmilenkit innosta ja omalla porukalla metsässä se tyytyy vain hölkkäämään eteenpäin.


Leo ja Polkka.
 En tiedä onko Polkka rauhoittunut, vai oliko se vain väsynyt perjantaihin tultaessa, mutta peltolaukat Leon kanssa jäivät vähän vaatimattomiksi. Joskus koirat mennä reuhasivat koko tunnin lenkin ajan. Nyt Polkka keskittyi lähinnä metsästämään hevosenkakkaa. Ei auttanut mikään huutaminen, siellä se paineli aitauksissa skannaamassa kakka-apajia. Lopulta tarhaan tunkeminen aiheutti mojovan sähköiskun kuonoon. Siitä apina järkyttyi aivan silmin nähden, tosin jatkoi muutaman hetken päästä kakkakasojen tonkimista...

Tämän viikon yhteenvetona todettakoon, että olemme kovin onnekkaita kun meillä on näin paljon mukavia lenkkikavereita!

4.10.2013

Auringonottoa lokakuussa

Viimeiset aurinkoenergiat talteen.
Loppuviikon sää on ollut aivan uskomaton. Auringossa on niin lämmintä, että orkesteri haluaa maata terassilla aurinkoa ottamassa. Ja onhan sentään lokakuu!

Minulta meni hetki edes tajuta, mitä porukka pyörii eteisessä jonottamassa. Avasin ulko-oven ja tyypit katsoivat minua helpottuneina. Ei kun koirapedit pihalle ja porukka ulos tuulettumaan. Sopiihan se!



3.10.2013

Hyvät iltariehut

Ensin vähän tutustutaan.
Lenkkeiltiin keskiviikkoiltana uusien kavereiden, Heron ja Numan kanssa. Numa-pennulla on ikää 8,5 viikkoa ja olihan se niin uskomattoman pieni ja suloinen. Reippaasti pentunen kipitti meidän perässä, mitä nyt välillä liftasi sylikyytiin. Polkka nuuski pentua vähän hämmentyneenä, ja päätti sitten käynnistää kunnon rallit Heron kanssa.

Kuten kuvista voi päätellä, Polkalla oli ihan tosi kivaa. Hero ei ehkä ihan ollut puskarallien mies, mutta hyvä painimatsi ainakin saatiin aikaiseksi. Niin, eikä uros yrittänyt kertaakaan selkään. Mikä herrasmies!





Ei voi olla mitään suloisempaa!



1.10.2013

Back in business - agitreeneissä

Valmiina treeneihin.
Olipa mielenkiintoista treenata agilityä noin vuoden treeni- ja kisatauon jälkeen. Meidän seuran talvikauden treenit starttasivat tänään ja saatiin ihanaa kyllä harkkapaikka koko talvikaudelle. Hoksasin maksaa lisenssinkin ihan viime metreillä. Nyt sitä tuntee itsensä taas huippu-urheilijaksi, oikein lajivakuutus ja kaikki!

Polkan mielestä treenit olivat tietty ai-van väärään aikaan. Afrikkalainen oli juuri käpertynyt mukavasti sohvalleen. Sain kirjaimellisesti raahata sen autoon. Mutta treenipaikalla se virkistyi ja juoksi niin lujaa, että meitä toissakesänä valmentanut koutsikin oli ihan kysymysmerkkinä. Ja tietenkin myös minä, joka yritin tehdä kaiken maailman sylikäännöksiä ja valsseja tuli hännän alla juoksevan koiran kanssa. Mutta hyvä näin, oikein hyvä. Ilmeisesti tauko ja kotona vähentynyt huomion määrä on tehnyt elukalle hyvää.

Sunnuntaina jatketaan rotuyhdistyksen agility-koulutuksen merkeissä. Kisakentille taidetaan palata ensi keväänä. Olin pessimisti treenin kulkemisen suhteen ja maksoin pelkän harkkalisenssin...