29.8.2012

Tunnustan!

Polkan virallinen tunnustuskuva.

Kaikkien keppostelijoiden kantaäiti, Punainen Paholainen Polkka osallistui Hau Hau Championin facebook-kuvakisaan, jonka aiheena oli "tunnustan". Ideana oli ottaa kuva tuhmuuksia tehneestä koirasta ja laittaa kuvaan paperilla oleva tunnustus.

Polkka on nykyisin niin siivo kaveri, että jouduttiin lavastushommiin. Koiran ilmeistä tosin näkee, että pöydästä varastamisesta on keskusteltu joskus aiemmin. Tuhokuviahan meillä on aika liuta, mutta olisi ollut vähän epäreilua photoshopata tunnustuslappu kuvaan jälkikäteen.... Alkuperäisen idean mukaisia Dog shaming -kuvia löytyy tästä.

Kisa ratkeaa ensi maanantaina, eniten tykkäyksiä saanut kuva palkitaan. Polkan kuvaa pääsee tykkäämään tästä. Me tosin ollaan jo voitettu, kaikille osallistujille nimittäin luvattiin postittaa koiranherkkuja!

Tässä vielä kuvaussession kaksi helmeä:





26.8.2012

Pitkästä aikaa koiranäyttelyssä


Käytiin tänään pitkästä aikaa näytillä, melkein kotikulmilla eli Tervakoskella. Oli kerrassaan hauska päivä, aurinko paistoi ja seuraan liittyi paljon hyviä tyyppejä. Päivi, Johanna, Noora ja Kaapo, Tuija ja Nina, kiitos iloisesta näyttelypäivästä!

Tuomarina oli australialainen Vicky Schneider ja Polkka lopulta VAL ERI3, SA. Arvostelu meni näin: Smaller size. Well balanced. Very good head, strong topline. Very good angulations and spring (?) at rib. High tailset (no ei kyllä ole!). Moves a little wide in front.

Ihan jees arvostelu siis ja oltiin Vickyn kanssa muuten ihan samaa mieltä, mutta Poksun häntä ei kyllä oikeasti ole mitenkään korkealla. Sama taisi löytyä useamman muunkin koiran arvostelusta. Mitä pienistä, asialliset hommat oli hoidettu ja voitiin siirtyä huvituksen puolelle.

Vähän jotain tarjoilua tähänkin tuoliin, kiitos!


Mikään ei ole tärkeämpää, kuin hyvät eväät.

Johanna oli tehnyt salaattia marinoiduista jokiravuista, Päivi feta-aurinkotomaattifocacciaa ja minä leivoin punaherukka-marenkipiirakan. Saatiin aikaiseksi hyvä piknik ja ruokittua myös oikein mieluisat yllätysvieraat.

Lopuksi käytiin Poksun kanssa vähän shoppailemassa ja hankittiin Gaioksen värikkäältä kojulta uusi aktivointilelu Nina Ottossonin Dog treat Maze. Lelu on vielä testaamatta, koska ollaan kaikki liian väsyneitä moiseen aktiviteettiin. Hitto, että näyttelypäivä voikin väsyttää ihmisen ja hänen elukkansa. Polkka tosin testasi kojulla ollutta testilelua sen verran innokkaasti, että sai muutaman muunkin vakuuttumaan ja ostamaan sen koiralleen.


Porukan nuorimmat, Kaapo ja Oiva.


Hyvä päivä: silittäjiä ja herkkuja aktivointilelusta.

24.8.2012

Pussikriisi

Mutsi hei, elukka on MUN uudessa prinsessapedissä!

Meillä on eletty tällä viikolla koirien suurta petikriisiä. Kaikki alkoi siitä, kun Papu repi pussinsa (yritin etsiä pussiaiheista postausta, mutta en löytänyt. Kyseessä oli siis ns. pussilakanalla vuorattu koiranpatja, jonka sisällä Papu nukkui vaikka miten kauan) hajalle. Kyllästyin vanusilppuun ja siirsin pussin vaatehuoneeseen odottamaan fiksaamista. Yhden koirapedin väheneminen sai aikaan kriisin. Papu ei ollut tyytyväinen mihinkään petipaikkaan ja hyppyytti koko muuta laumaa ylös milloin miltäkin pediltä (Polkka ja Maissi siirtyvät, kun Harmaa Eminenssi käskee).

Keksin omasta mielestäni toimivan väliaikaisratkaisun laittamalla yhden koirapedin lasikuistin lattialla olevan puutarhakalusteiden pehmustekasan päälle. Papu ilahtui silmin nähden - hänen arvolleen sopiva prinsessapeti, enää herne puuttui patjan alta. Yllättäen myös muut keksivät uudenkarhean nukkumismahdollisuuden ja siihen on jonotettu ahkerasti.


Tää on hei niin hyvä, etten ala väistään.


Maissi toteaa tilanteen vakavuuden. Elukalla ei ole aikomustakaan siirtyä.


Pygmit hävisi, käännän kylkeä.


Saakelin elukka, olen hyvin tyytymätön.

Papu painosti Polkkaa luopumaan nukkumapaikasta ehkä tunnin, puolitoistakin. Lopulta Harmaa Eminenssi tyytyi kohtaalonsa ja lampsi suurieleisesti koirahuoneeseen nukkumaan. Tämä halveksittu nukkumapaikka koostuu isosta Marimekon koirapedistä ja varta vasten mummokoiralle hankitusta pehmoisesta pikkupedistä. Mutta se ei ole mitään pussiin tai prinsessan tyynykasaan verrattuna! Ehkä otan otteluvoiton ompelukoneesta ja korjaan mummokoiran pussin käyttökuntoon...

22.8.2012

Hurtta Motivation viilennystakki

Persauksista nafti, muuten vähän reilu.

Harkitsin kaksi kesää Hurtan viilennystakin hankkimista, elokuun alussa sain vihdoin aikaiseksi Musti&Mirrin nettikaupan muikean alennuksen innoittamana. Normaalihinnalta noin 60 € maksavalle takille jäi hintaa 19 €. Takin idea on pitää koira viileänä kesäkuumalla vaikkapa treenivuoroa odotellessa, olematta kuitenkaan märkä koiran ihoa vasten. Takki kastellaan kylmällä vedellä, puristetaan kuivaksi ja laitetaan koiran päälle. Viilentävä vaikutus perustuu siihen, että takista haihtuu vettä.

Ainakaan minun näppivoimillani takkia ei saanut väännettyä niin kuivaksi, etteikö helmasta putoilisi vesipisaroita. Toisaalta takkia käytetään ulkona, eihän se niin haittaa. Polkka kummasteli viileää viritystä ja nuoli huolestuneena rhodehappoa (lue: vesipisaroita) etujaloistaan. Mutta toden totta: märäksi kasteltu takki ei jättänyt koiran turkkia yhtään märäksi! 60 cm kokoinen takki oli persauksista vähän lyhyt, mutta muuten reilu. En jaksanut alkaa vaihtamaan, seuraava koko olisi varmasti ollut kauttaaltaan liian iso.

Varsinainen käyttötestaus eli kesäkuuman agility-treenit taitaa siirtyä ensi kesälle. Sen verran syksyiseltä sääennuste näyttää. Kohta saa varmaan kaivaa fleecetakin aamuvarhaisen lenkkejä varten.

Hurtalta näyttää muuten tulleen kaksi rhodeystävällisen näköistä tuotetta syksyn markkinoille, lämpötakki ja soft shell -pusakka. Voi, miten tuo pinkki lämpötakki kävisikin Polkalle hyvin! Kodinhoitohuoneen koirahylly tosin pullistelee entisistäkin hankinnoista, täytyy vallata lisää tilaa koirakamppeille, jos meinaa vielä hankkia jotakin... Ai niin, mutta eihän me todellakaan tarvita enää yhtään koirantakkia lisää!


Yäk, tästähän tippuu rhodehappoa!

20.8.2012

Universumin hirvein flunssa

Kannattaa sairastaa koirasohvalla - aina on joku lämmittämässä.

Sain Budapestistä, lentokoneesta tai mistä ikinä maailman hirveimmän flunssan. Kuumetta on jatkunut nyt viisi päivää ja olen totaalisen kyllästynyt sohvalla makaamiseen, niistämiseen ja mehun lämmittämiseen. Olen sitä paitsi aivan jumissa liikkumattomuudesta, en todellakaan kestä tällaista makoilua! Ja henkisesti jumissa tästä mitään-tekemättömyydestä. Tänään luin työsähköposteja ihan vain itseä huvittaakseni.

Pasi on hoitanut koirat koko sen ajan, kun olen houraillut sängyn pohjalla. Lauantai-iltana olin mielestäni niin kunnossa, että lähdettiin illalla leffanhakureissun yhteydessä juoksuttamaan koirat läheiselle metsäautotielle. "Kyllä jaksan kävellä hitaasti puolisen tuntia" -vakuutteluni päättyi siihen, että minut talutettiin aivan valkoisena ja pyörtymispisteessä takaisin autoon. Että jos nyt vaikka ottaisi ihan iisisti pari päivää?

Eniten harmittaa se, että jouduttiin jättämään lauantain agi-kisat väliin. Kyllä söi naista! Toisaalta keli oli miltei hellelukemissa, koira puolentoista kuukauden treenitauon jäljiltä ja tuomari tunnettu tiukoista ihanneajoistaan. Ei me varmaan mitään nollaa olisi pingottu kuitenkaan, mutta silti jäi harmittamaan.

Huomennakin jää treenit väliin, en edelleenkään pysty juoksemaan. Suututtaa.

Paluu arkeen

Hellekelin lenkkeilijät.

Oli oikeastaan tosi mukava palata takaisin arkeen reissun jälkeen. Vaikka välillä tekee hyvää saada vähän lomaa orkesterista (olenkohan vähän huono koiranomistaja...?), palaa kotiin kuitenkin aina mielellään. Vaikka arki toistaa samaa ikuista kaavaansa "aamulenkki-töihin-iltalenkki-ruokaa-jotain koti/pihahommia-koirat pihalle-nukkumaan" pidän kuitenkin siitä.

Viime viikolla oli muutama hellelukemia tavoitellut päivä. Koirat olivat aika laiskoja, tehtiin silti pari metsälenkkiä. Jengi tyytyi köpöttelemään polulla, kunnes jostain pelmahtanut kyyhkysparvi sai porukan terästäytymään hetkeksi. Sen jälkeen käveltiin taas polulla.


Koirien mielipide hellekelissä poseeraamisesta.


Sylirotta.

Koirista erityisesti Polkka oli ilahtunut meidän kotiinpaluusta. Mäykyille on ehkä ihan sama, kuka ne käyttää ulkona ja laittaa ruokakupin eteen, mutta Punaisen paholaisen päässä saattaa liikkua enemmän ajatuksia. Elukka on aika laiska ja hellyydenkipeä, pelkään sen olevan tulossa valeraskaaksi. Ekan juoksun jälkeen se oli monta kuukautta ihan patalaiska, toisen jälkeen ei ollut (juuri) mitään oireita. Saapa nähdä, kuinka nyt käy.

15.8.2012

Lomalla Budapestissä

Puukylän koirasomiste.

Vietettiin viikko helteisessä Budapestissä. Pääpaino oli edellisvuosien tapaan Euroopan suurimmassa kulttuurifestari Szigetissä, mutta viikon aikana ehtii monenlaista muutakin. Koko ajan oli aurinkoa ja hellettä, oli ihana päästä vielä viikoksi oikeaan kesään ennen syksyn saapumista. Viikko tarjosi bändien ja esitysten lisäksi iloista seuraa, ruokaa, kylpylöitä, ostoksia ja eläintarhavisiitin.

Lemmikkisäännöt.

Festarialueelle sai tuoda edellisvuosien tapaan koiria, tietyin säännöin. Koira (tai muu lemmikki) piti olla tunnetusti rauhallinen, sillä piti olla hihna ja kuonokoppa, asianmukaiset rokotukset ja tunnistusmerkintä ja se piti rekisteröidä alueelle saavuttaessa. Monimutkaiset säännöt, olisikohan helpompaa (ja eläinystävällisempää) kieltää koko eläinten tuominen alueelle? Tällä kertaa näin muutaman koiran jopa päälavan läheisyydessä, mikä on aivan järjetöntä. Ehkä lemmikit vielä menevät muutaman kilometrin pitkän saaren rauhallisemmissa osissa, mutta keskelle hirveää väkimylläkkää ja meteliä tuodut koirat kävivät sääliksi.


Kahvilan koirat.

Unkarin koirakulttuuri on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Suuri osa koirista kipitti irrallaan, mutta selvästi omistajan hallinnassa. Hauskimmat olivat erään aamiaispaikan koirat, saksanseisojan näköinen (sekarotuinen?) uros ja pikkuinen pentu. Ne painelivat ympäri kahvilaa tsekkaamassa asiakkaiden eväitä. Tarjoilija yritti anteeksi pyydellen hätistää lautastani kurottelevaa pentua muualle. Yritin vakuuttaa, että näky on ennemmin kotoinen, kuin häiritsevä. En päässyt missään vaiheessa selville siitä, kenelle koirat kuuluivat. Tarjoilijalle vai jollekin asiakkaalle?


Ja se aamiainen.

Festarin päätyttyä teimme visiitin eläintarhaan. Olin lukenut kyseisestä eläintarhasta ennakkoon ja sen piti olla ihan kunnollinen. Ja oikeastaan se olikin, elämillä oli suhteellisen kivat ja viihtyisät tilat. Jääkarhut, leijonat ja tiikerit olisi voinut taas poistaa eläintarhan valikoimasta, kunnollisen tilojen järjestäminen niille taitaa olla mahdotonta? Ainakin ne onnistuvat näyttämään masentuneilta eläinparoilta. Toisin kuin vaikkapa Korkeasaaressa, eläimiin sai koskea. Kameleita pääsi ruokkimaan ja esimerkiksi laiskiaisia torkkui jonkun tropiikkitalon penkeillä ja käytävillä. Meikäläisittäin aika erikoista.


Arvatkaa, kuolasiko?


Aika fiksu vuohi!

Sillä välin Hattulassa Janne ja Marjo pitivät taloa pystyssä ja huolehtivat koirista ja viljelyksistä. Kaikki oli mennyt mainiosti ja meitä vastassa oli tyytyväinen koirajengi. Papu oli yllättänyt ja ollut suorastaan villinä! Mummeli oli oikein lähtenyt lenkille ja muutenkin töninyt ihmisiä äksönin (vai herkkujen?) toivossa. Poksu oli ollut vähän laiska, mutta suostunut sentään juoksemaan Jannen kanssa kahdeksan kilsan lenkin. Ekalla yrittämällä se oli jolkutellut perässä haukotellen... Maissi oli kuulemma ollut oma hurmaava itsensä.




Polkka oli käynyt myös tapaamassa valtavaa irlanninsusikoiraa. Punainen paholainen oli ollut suurelle kuolaavalle miekkoselle nyreän äreä. Mietin jälkikäteen, ettei Poksu ole nähnyt noin isoa koiraa koskaan aiemmin! Ehkä sitä oli vaan jännittänyt ihan kauheasti? Kuvien perusteella Poksu näyttää kutistuneelta pikku pinseriltä.

Mene meneen, sanoo Poksu.

Valtavat kiitokset Jannelle ja Marjolle kotimiehinä toimimisesta! Onhan se mainiota lomailla, kun tietää että orkesteri on hyvissä käsissä. Koirien lomakuvat Jannen ja Marjon käsialaa.

4.8.2012

Potretti ja kuinka se otetaan

Tästä se lähtee!

Orkesteri kasataan ensin yhteen paikkaan. Tehdään selväksi, että meillä on tänään käytössä kuvauspalkkiot. Esimerkiksi Racinelin pihvitikkupalat saavat jengin kuulolle ja kiinnostumaan valokuvaajan toiveista. Samalla tehdään suunnitelma - kolme koiraa vierekkäin samassa kuvassa silmät auki ja katseet samaan suuntaan.

Jengi järjestellään rivistöön. Tässä auttaa huomattavasti, että toinen suorittaa järjestelyn ja koirien huomion kohdistamisen oikeaan pisteeseen ja toinen voi keskittyä kuvaamiseen.




Räps, räps, siinä se. Kuvaajan kannattaa olla aika nopea, sillä tieto kuvauspalkkiosta saattaa kirvottaa kuolapisaroita valokuvattavien huuliin... Välillä käydään palauttamassa rivistä karkuun laukkaava mummokoira, jonka lähimuistista on pyyhkiytynyt "odota" -käsky.

Lopuksi jaetaan kuvauspalkkiot.

2.8.2012

Polkka kolme vuotta!

Minulleko? Ihan oikeasti?

Huomasin tänään aamulla kalenteria selatessa ja tämän viikon kohdalle liimailtuja post it -lappuja siirrellessä, että tänäänhän on Polkan synttäripäivä! Kuinka olin saattanut unohtaa Punaisen paholaisen kolmannen syntymäpäivän? Päivänsankari itse rönötti tyytyväisenä sohvallaan toipumassa aamulenkistä ja sulattelemassa koirannappula-annosta. Päätin siirtää muistamisen iltaan.

Päivänsankarin kakku valmistui perinteisistä raaka-aineista: maksalaatikko, Cesar, pekoninakkeja ja koirankeksejä. Voiko hännällinen juhlaväki enempää toivoa? Kynttilä oli eräiden toisten juhlien jäämistöstä napattu, sitä en sentään ostanut koirasynttäreitä varten. Yleisen turvallisuuden säilyttämiseksi jätimme kynttilän sytyttämättä.


No jos vähän haistan?

Polkka oli tohkeissaan kakusta (se menee ihan sekaisin Cesarin hajusta, ehkä se on ollut entisessä elämässä westie tai joku muu pikku fifi?), eikä meinannut millään uskoa saavansa kiivetä nojatuoliin ruokapöydän eteen. Luvan kanssa se maistoi kakkua ihan varovasti ja tuijotti minua epäuskoisen näköisenä. Lopuksi kakku jaettiin kolmeen osaan ja arvoisat juhlavieraat eli mäyrämummot pääsivät nauttimaan tarjoiluista.


Ja lopuksi maistan!

3-vuotias Polkka on aika mainio kaveri. Sisällä se elelee lähinnä omalla sohvallaan, mutta ulkona riittää energiaa entiseen malliin. Polkka oli ihanan kiltti ja tottelee tosi hyvin, mitä sille sanoo. Yksinolo on sujunut ilman yllätyksiä jo reilun vuoden ajan. Koira tosin viettää edelleen päivät omassa huoneessa portin takana, oppihan se kerran avaamaan ulko-ovien lukot. Muutaman ensimmäisen vuoden työ siis kannatti, nyt käsissä on hieno koira! Toivottavasti meillä on edessä vielä pitkä kisaura ja sen jälkeen iloiset eläkepäivät.