18.3.2013

Mikä kevätpäivä!

Hyvää lääniä juosta!
Sunnuntaina oli taas mitä mainioin ulkoilukeli. Saatiin harvinaista lenkkiseuraa, Pasi raaski jättää ikuisen remppatyömaansa täällä kotona ja lähteä lenkille mukaan. Sitä raukkaa saattaa vähän jännittää jäällä liikkumiseni, tällä massalla en ikinä pääsisi avannosta ylös, jos sinne pulahtaisin. Itse olen varsin luottavainen jään kestävyyteen tuolla meidän reitillämme ja ovathan yöt edelleen tosi kylmiä, viime yönäkin elohopea kävi -24 asteessa.

Päivällä keli oli nollassa ja aurinko lämmitti jo ihan oikeasti. Mikäs siinä oli kävellessä. Tällä kertaa ei onneksi edes nähty sitä kettua, joka vähän juoksutti koiria perjantaina. Jään poikki reteästi juossut kettu ei huomannut meitä eikä me sitä, ennen kuin oli liian myöhäistä. Onneksi se sai eksytettyä innokkaat perskärpäset kaislikkoon.

Ei hitto, meikämäykky on jäätiköllä.

Kevätkoirat.
Polkka onnistui löytämään jäälle aiemmin tällä viikolla hukkaamansa narulelun ja siitäkös riemu syntyi. Ehkä osansa asiaan oli myös ihanalla riepotuskaverilla, joka jaksoi kiskoa ja heitellä lelua ihan niin kauan kuin Polkka halusi. Minä en jaksa, hyvä kun saan jalkojeni juureen pudotetun lelun poimittua maasta...



Lentävä afrikkalainen.
Ja sitten tuli hepuli...

15.3.2013

Ei juuri mitään

Puhuiko joku muutoksista?
Täällä ei ole tapahtunut mitään. Ei kerrassaan mitään. Aamupäivisin koirat ottavat aurinkoa sisällä ja iltapäivällä tehdään lenkki metsässä tai jäällä. On niin paljon kivempaa, kätevämpää ja turvallisempaa juoksuttaa jengi vapaana kuin tehdä remmilenkkejä. Viimeisellä tosi liukkaalla kelillä tajusin, ettei omien koirien hallitseminen riitä. Yhdestä pihasta paukkasi jalkoihin rähisemään kaksi valkoista pikkukoiraa ja kaksi russelia. Ihme, etten kaatunut siinä rytäkässä. Inhottava muutenkin hirttää omat koirat remmeissään ihan vaan siksi, että nilkoissa napsii ärhäköitä pihakarkulaisia.

Kahden edellisen juoksun perusteella Polkan juoksun alkamista odotettiin helmikuun puolivälin tienoilla. Ei näkynyt, eikä näy tai kuulu vieläkään. Koira on nuuskinut kaikki keltaiset läikät ja merkkaillut yli kuukauden päivät, eli luulisi juoksun sieltä tulevan. Mutta eihän juoksu tietenkään tule ajallaan sen ainoan kerran, kun sitä odottaa tulevaksi.
Polkka lainaa toista koirapetiä Eliselle.
Koirat ovat saaneet viime viikkoina vauvasiedätystä lähipiirin beibibuumin ansiosta. Papun synttäreillä eteisen lattiaa koristi kolme turvakaukaloa! Kaikki koirat ovat tosi kiinnostuneita vauvavieraista. Papu ja Polkka tutkivat ihmistoukkia kohteliaan sivistyneesti, mutta Maissi menee onnesta sekaisin. Se paukuttaa hännällä kopan kylkeen ja yrittää nuolla vauvaparan naamaa. Make Makkaraa yhtään paremmin tuntevat tietävät, että nuoleminen on aika intensiivistä. Meidän tapauksessa lapsen ensimmäiset sanat voivatkin olla "Maissi ei".


11.3.2013

Verta luovuttamassa

Ei, en uskalla lähteä mukaan!
Tiesittekö,että koira voi luovuttaa verta? Tällä hetkellä koirien veripankki löytyy ainakin Yliopistollisesta eläinsairaalasta Helsingistä ja Vethausista Hattulasta. Verta tarvitaan liikenneonnettomuuksissa, kyyn puremissa ja joskus leikkauksissa. Lenkkikaverit Polkka, Boris ja Dara tekivät perjantaina jotain muuta, kuin tavallisen riehumispainotteisen metsälenkin. Ehkä pelastivat jonkun koiran hengen, eipä sitä koskaan tiedä.

Vethausin kriteerit verenluovuttajakoiralle ovat terveys (ei mitään perussairautta tai lääkitystä), 2-7 vuoden ikä, yli 30 kg paino (Polkka 28,5 kg pääsi kyllä mukaan), säännölliset rokotukset ja loishäädöt, Suomessa asuminen viimeisen vuoden ajan, eikä saatuja verensiirtoja.

Koira luovuttaa saman verran verta kuin ihminenkin, eli 450 ml.
Ensimmäisenä eläinlääkäri teki jokaiselle koiralle terveystarkastuksen. Sen jälkeen kaikilta otettiin verinäyte, joka analysoitiin. Samalla selvisi myös koiran veriryhmä, joita ei muuten ole kuin kaksi erilaista eli + ja -. Plusveri sopii plusmerkkisille ja miinusveri molemmille, siksi miinusveri olisi kysytympää. Meidän kaikki koirat olivat plusmerkkisiä. Tosi mielenkiintoista, että veriryhmä on osittain myös rotukohtainen asia! Enpä tiennyt tuotakaan. Muutenkin reissu tarjosi paljon mielenkiintoista uutta tietoa.

Boris ottaa lepoa.
Kun rhodekolmikko oli todettu päteviksi verenluovuttajiksi, ne laitettiin kevyesti unten maille ja nostettiin toimenpidepöydälle. Veri (450 ml) otetaan kaulalaskimosta ja koira saa saman verran nestettä suoneen. Periaatteessa luovuttamisen voi tehdä ilman rauhoitusta ja ilmeisesti Helsingissä toimitaankin aina näin? Nyt kevyestä rauhoituksesta tulee viikon doping-karenssi näyttelyitä ja kilpailuja ajatellen. Meitä se ei tällä kertaa haitannut. Veri valui nopeasti pussiin ja sen jälkeen koirat saivat herätepiikin ja kävelivät omin jaloin autolle. Ilta meni vähän krapulaissa tunnelmissa omalla sohvalla, mutta seuraavana päivänä Polkka juoksi ihan normaalin jäärallilenkkinsä. Eikä muutenkaan vaikuttanut mitenkään voimattomalta.

Poksu tositoimissa.
Jokainen koira sai kiitokseksi 13 kg ruokasäkin (Hill´s large breed) ja mitalin (hih!). Oli myös mielenkiintoista nähdä verikokeiden tulokset, eipä Polkasta ole koskaan tällaista analyysiä tehty. Arvot olivat kuulemma tyypilliset ns. urheilukoiralle eli hemoglobiini oli korkealla. Matalana tuloksissa näkyy yksi arvo, joka kuulemma korreloi korkean hemoglobiinin kanssa.

Suosittelen lämpimästi verenluovutusreissua kaikille kriteereihin sopivan koiran omistaville. Päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen ja uusia luovuttajia kaivataan koko ajan. Me mennään ehdottomasti uudelleen loppuvuodesta, kunhan Polkan pentuhomma on hoidettu. Koira saa luovuttaa verta neljän kuukauden välein eli kolme kertaa vuodessa. Lisää toimenpiteestä voi kysyä ja ilmoittautua mukaan: susanna.niittymaki(a)vethaus.fi.

Koirat tosin saattoivat olla vähän pettyneitä päivän sisältöön. Ne riemastuivat ihan suunnattomasti nähdessään toisensa ja kuvittelivat pääsevänsä juoksemaan johonkin ihanaan paikkaan. Totuus oli vähän toinen, näistä treffeistä ei seurannut kuin uneliaan hutera olotila jokaiselle afrikkalaiselle...

Polkan veriryhmä on +.

Verikokeiden tulokset (kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla).

10.3.2013

Tuulta ja aurinkoa

Polkan erikoisuus: puskahepulit.
Tämä viikko on tarjonnut aurinkoisia, mutta hurjan tuulisia kevättalven päiviä.Ollaan lenkkeilty muutamaa päivää lukuun ottamatta jäällä. Jäällä oleva lumi kantaa koiria ja ne voivat rallattaa missä haluavat. Etenkin Maissi juoksee omilla tutkimusretkillään pitkin kaislikoita. Polkka pysyttelee lähempänä minua tai kauemmas erehtyessään tulee täyttä laukkaa katsomaan, että kaikki on hyvin. Sellainen se on aina ollut - jos nukkuisimme makuuhuoneen ovi auki, se kävisi monta kertaa yössä katsomassa että olen kunnossa. On ärsyttävää, mutta myös vähän liikuttavaa herätä koiran viiksien hipaisuun naamalla (Polkan paremmin tuntevat tietävät, että sen naamaa koristaa hurjan pitkät hiiriviikset). Pasin unen valvominen ei vaadi mitään tarkastuskierroksia.

Torstaina kävimme juoksemassa ja iltapäiväteellä Leon luona. Tuulisen lenkin jälkeen teetä juodessa mietimme Cecilian kanssa, miten Polkka onkaan aikuistunut. Nykyisin se käy keittiön lattialle nukkumaan, kun me ihmiset istumme pöytään. Joskus se ratsasi kaiken syötäväksi kelpaavan kaikkialta ja veti sen jälkeen Leon kanssa laukkaa ympäri taloa. Vaikka pennut ovatkin ihania, onni on aikuinen koira!

Ilonpitoa Leon kanssa.
Koirat ovat kotosalla ollessaan keskittyneet bongaamaan auringonläikkiä. Liikehdintä alkaa heti aamulla kun avaan verhot - missä on paras läikkä ja kuka siirtäisi koirapedin siihen kohtaan. Ellei kukaan avulias siirrä, porukka huokaisee ja kolahtaa paljaalle lattialle nukkumaan. Yleensä olen niin kiva, että jaksan siirrellä petejä, ainakin muutaman kerran. Eipä näinä rauhallisina päivinä ole juuri muutakaan tekemistä ollut.

Nyt kun vaan lumet sulaisivat nopeaan, niin päästäisiin terassille ottamaan aurinkoa. Viime kesänä valmistunut terassi olisi aivan omiaan meidän laiskoja aamuja varten. Jos vaikka tulevana kesänä ei sataisi ihan koko aikaa, niin terassille voisi olla jotain käyttöä. Viime kesänä siinä taidettiin istua kokonaiset kaksi kertaa...

Koko orkesteri sohvalla.

Peti just siinä parhaassa läikässä.

Aurinko tekee raukeaksi.

5.3.2013

Ja ajatus oli...?

Rotta ruokakuppiin ja kuppi puhtaaksi.
Koirien aivoituksista ei ihan aina saa kiinni. Yhtenä iltana Polkka lotkaisi iltaruokansa menemään ja syöksyi kiireesti toiseen huoneeseen - hakemaan råttaa. Pudotti råtan kuppiin ja suoritti asianmukaisen ruokakupin puhtaaksi nuolemisen. Ihan äkkiä voisi kuvitella, että råtta olisi ollut jotenkin tiellä. Mutta ei, sitä siirreltiin kuonolla sen mukaan, mikä kohta ruokakupista kaipasi eniten kiillotusta.

Ruoan jälkeen koira meni tyytyväisenä omalle sohvalleen nukkumaan. Råtta oli ruokakupissa seuraavaan aamuun saakka. Siitä se olikin ergonomista poimia mukaan aamupissareissulle, ei tarvinnut kumarrella lelukorin edessä.

Ota näistä ajatuksista nyt sitten selvää.

2.3.2013

Kevätsää lämmittää!

Ihana baana juosta!
Tällä viikolla päästiin jo lämpimien kevätpäivien makuun. Aurinko paistoi tosin vain niinä päivinä, kun lenkkeilimme omalla porukalla. Tiistaina Sannan ja Suvin laumojen kanssa ulkoillessa oli pilvistä ja tuulista ja torstaina Leon ja Cecilian kanssa lenkkeillessä satoi vettä. Polkka-prinsessa askelsi nyreänä oranssissa kevättakissaan, joku dorka omistaja oli jättänyt sadetakin kotiin. Kyllä se siitä sitten tokeni ja sai vähän riehuttua Leon kanssa. Takaisin pihaan tultaessa Polkka jonotti päättäväisesti talliin, prinsessa halusi sateelta turvaan. Kummasti noin hienolle naiselle kuitenkin näyttää maistuvan hevosenkakka...

Keskiviikkona oli aivan ihana kevätpäivä ja tehtiin reipas kävelylenkki jäällä pitkin kelkkauria. Seurana oli vain muutamia hiihtäjiä ja pilkkimiehiä, vaikka oli hiihtolomaviikko ja kaikki! Kamerakin ulkoili pitkästä aikaa, vaikka rehellisyyden nimissä todettakoon että nykyisin on vähän hankala könytä ylös kuvatessaan koiran tasolla. Onneksi Polkka on sen verran iso, että siitä saa kätevästi tukea vetäessään itseään ylös.








1.3.2013

Hitaasti, mutta varmasti

Mutta hetkinen, minnekäs ne koirat oikein hävisivät?
Reilut kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ei ihminen ole enää notkeimmillaan, sen on saanut todeta tällä viikolla. Polkan saa hyvin hihnaan, mutta mäykkyjen kanssa kumartelu vaatii taktiikkaa. Eikä koirien remmejä kannata pudottaa lattialle, sillä niitä on vaikea saada sieltä ylös.

Oikeasti kaikki on mennyt ihan mielettömän hienosti, ollaan tehty koko viikko 1-2 tunnin mittaisia lenkkejä. Maanantaina ihasteltiin neuvolassa terveydenhoitajan kanssa hienoa säätä. Sanoin lähteväni jäälle juoksuttamaan koiria kunhan pääsen neuvolasta. "Seuraavaksi ajattelin kysyä vointiasi, mutta se taitaa olla ilmeisen hyvä", totesi terkkari. Niinpä.

Koko raskauden aikana Pasi on käyttänyt koirat lenkillä kokonaiset kaksi kertaa siksi, etten ole jaksanut lähteä. Tottakai olen onnekas, että olen voinut koko ajan näin hyvin. Toisaalta koirien kanssa ei ole varaa maatua sohvalle karkkipussin kanssa - Pasi on niin paljon töissä ja työmatkoilla, että vaihtoehdot ovat yleensä lähteä lenkille tai pissattaa koirat omassa pihassa.

Lenkkeily on toki tällä hetkellä normaalia hitaampaa, tunnin kierrokseen tuhlaantuu puolitoista tuntia. Onneksi sillä ei ole mitään väliä, koirat ovat tyytyväisiä kun saavat juosta pidempään irti. Remmilenkeillä niitä ehkä ärsyttäisi hitaasti perässä raahustava omistaja. Välillä lenkkeily saa koomisia piirteitä. Yli tunnin metsälenkillä täytyy järjestää itsellekin pissatauko ja sekös koiria kummastuttaa. Ensimmäisillä kerroilla Polkka olisi tuijottanut kyykistyvää omistajaa suu auki, jos vaan olisi osannut. Se haisteli lunta ja katsoi minua hämmentyneenä - nyt tuo vähän hitaalla käyvä mamma on alkanut jo merkkaillakin!

Usein sanotaan, että koirat vaistoavat omistajansa raskauden ja muuttavat käytöstään. Minä en ole huomannut meidän jengissä mitään eroa normaaliin. Ihan samalla tavalla niitä kiinnostaa lähinnä ruoka, koiranherkut, lenkkeily (paitsi Papua) ja hyvä lämmin nukkumapaikka kuin aina ennenkin.