Polkka ja Jussi uimasilla.
Treenattiin tänään agilityä toista kertaa ulkona. Lämmintä oli töistä tullessa +22 ja päädyin radikaaliin ratkaisuun: purkitin Polkalle loppupalkaksi fifiruokaa eli cesaria. Pikku Pokemon ei nimittäin rakasta mitään niin paljon kuin fifikoirien ruokaa! Annospussista tulee ruokaa viiteen rasiaan ja palkkaan kontakteilla normaalisti kädestä, mutta loppupalkka tulee radan päässä rasiasta. Homma todettiin toimivaksi, Polkalla oli yllättävän hyvin virtaa alkukesän ensimmäistä oikeasti kuumaa päivää ajatellen. Täytyy vaan jotenkin jatkojalostaa tätä ajatusta, sillä purkkiruoan piti olla meidän extrahyvä kisapalkka.
Vähän meillä meni koiran kanssa sukset ristiin viimeisen radan kanssa, kun rasianvientiapurini jätti rasian paikalleen epähuomiossa ilman kantta. Rata kulki yhden mutkan aika läheltä rasiaa ja Polkka paineli nenä vipattaen etsimään fifiruokaansa. Ehdin ennen koiraa ja laitoin kannen päälle. Poksu oli eri mieltä ja jäi nyrpeänä tuijottamaan rasiaa. Jouduin ihan oikeasti maanittelemaan sen takaisin töihin "jos en saa ihanaa rasiaa, en juokse typeriä esteitä", nyrpisteli koira kuin mikäkin pissis. Saatiin lopulta rata kunnialla loppuun. Polkan eduksi sanottakoon, että kepit menivät ihan yhtä hyvin molemmilta puolilta!

Afrikkalaisen talviturkki heitetty!
Illan paras osuus oli kuitenkin vielä jäljellä - uimareissu treenikavereiden kanssa. Seuraan liittyi Polkan ja Maissin (treeneissä mukana seuraneidin ominaisuudessa) lisäksi kaksi russelia, nahkacollie ja cockeri. Koirat tulivat hyvin juttuun keskenään ja niillä oli tosi hauskaa! Maissi ui tapansa mukaan koko rannassaoloajan lenkkiä, muut tekivät pieniä uimapyrähdyksiä ja juoksivat rallia.
Maissin uimalenkit näyttivät jossain vaiheessa vähän huolestuttavilta, koira näkyi enää pienenä pisteenä. Huutelin sitä lähemmäs hyvissä ajoin ennen pois lähtemistä ja kun me kaikki muut lähdimme kävelemään takaisin metsään, tykitti märkä maastonakki täysillä perään. Ilmeisesti Makkara ei halunnut jäädä yksin metsälammelle keskellä Renkoa... Olipa kivat treenit ja uimareissu. Kesä on ihan parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti