4.5.2012

Kakkaa ja laukkaa

Käytiin keskiviikkona Boriksen tiluksilla Forssassa. Kotiin tuomisina kiskottiin mukana peräkärryllinen hevosenkakkaa perunamaata rehevöittämään. Polkan mielestä mikään ei ole sen parempaa, kuin juosta ensin kavereiden kanssa pitkin peltoja ja sen jälkeen kerätä porukalla kakkaa. Meidän lapioidessa apina nappasi suullisen sieltä ja toisen täältä ja kaasutti karkuun. Välillä se söi heinää ja olinkin varma, että autoon ilmestyy aromikkaat kakkaoksut kesken matkan. Mutta mitä sitä nyt hyvää kakkaa oksentamaan?

Ruman lapsen kaveri en aio olla.

Polkka oli innoissaan Boriksesta ja törkeä Igorille (alias Rumalle lapselle), kuten aina ennenkin. Boris saa nuuskia persauksesta ja töniä ja haastaa leikkimään, mutta Igor saa samasta toiminnasta hammasta. Jotenkin Polkka ei vaan puhu samaa kieltä paimenten kanssa. Nahkacollie Sintti taitaa olla ainoa paimen, jonka kanssa Poksu on saanut hyvät leikit aikaan?



Kakkakuorman kanssa kotiin palasi väsynyt afrikkalainen. Onnistuneet treffit veivät mehut Punaisesta paholaisesta. Ehkä se näki unta unelmien forssalaisprinssistä Boriksesta, jonka pihasta löytyy joka koiran unelma eli lantala? Talvella Boriksen luota viiden päivän hoidosta kotiuduttuaan Polkka kakkasi kaksi päivää melkein pelkkää hevosenlantaa...

Nyt Sanna ne herkut tänne!

Ei kommentteja: