Lomanen

Ei juuri mitään tekemistä.

Vietettiin viime viikolla vuorokauden mittainen loma vailla oikeastaan mitään tekemistä. Loma sijoittui uudelle Viking Gracelle ja oli juuri sellainen totaalisen tyhjänpäiväinen vuorokauden mittainen risteily, jolla ei edes käyty missään maissa. Minulle se sopi hyvin, en olisi jaksanutkaan juosta kauppoja kiertelemässä. Vuorokausi kului lähinnä syöden ja oleskellen. Sopi tähän tilanteeseen oikein mainiosti!

Laiva oli positiivinen yllätys, lähinnä epälaivamaisuutensa vuoksi. Merimiesromantiikka oli korvattu pelkistetyllä sisustuksella. Sitä en tiedä, kuinka kauan kokolattiamatot (miksi niitä käytetään edelleen?) ja design-huonekalut kestävät laivakansaa, nythän Grace oli seilannut kokonaiset kaksi viikkoa.

Prinsessa ja pojat aamukerjuulla.

Polkka oli reissun ajan hoidossa Sannan tiluksilla Boriksen ja Igorin jakamattoman huomion kohteena. Prinsessa oli (kai) käyttäytynyt muuten ihan mallikkaasti, mutta onnistunut ryöstämään poikien iltaruoan eli 600 g lihaa. Joutuihan se olemaan kokonaiset kaksi tuntia häkissä (ihan vain turvallisuussyistä, talossa on kissojakin) sillä välin, kun Sanna oli pitämässä ratsastustuntia! Elukka oli murtautunut häkistä ja jäi kiinni seisoessaan sängyllä katsomassa ulos ja ulvomassa. Tarkempi tarkastelu osoitti kadon käyneen tiskialtaassa, jossa koirien lihat olivat sulamassa.

Illalla meille kotiutuikin varsin väsynyt ja turpea prinsessa. Koira kaivautui röhnöttämään omalle sohvalleen ja makasi siellä oikeastaan vielä seuraavankin päivän. Mitä nyt kävi välillä ulkona kakkaamassa täyttä hevonsenkakkaa... Ilmeisen hyvä reissu siis. Kiitos ja anteeksi Sanna ja Johannes! Ja vähän tietty Boris ja Igorkin, joiden iltaruoka katosi ahneempaan kitaan.

Oma sohva kullan kallis.

Älkää häiritkö juuri nyt.

Mäykyt puolestaan olivat kaupunkilomalla Jannen ja Marjon luona. Ne eivät olleet sikailleet, tai sitten hoitopaikka oli liian korrekti kertomaan yksityiskohtia. Vähän seniili mummokoira ei olisi lähtenyt meidän mukaan, kun menimme hakemaan koiria. Se vaan parkkeerasi Marjon viereen ja tuijotti meitä epäuskoisesti. Voi Papua, pian mittariin napsahtava 15 vuotta alkaa kieltämättä jo näkyä...

Mummolla oli hyvä kaupunkiloma.