Ensimmäiset agility-epikset

Anna tänne se mun palkinto!

Osallistuttiin perjantaina Riihimäellä järjestettyihin epävirallisiin agilitykisoihin. Jos minulta olisi kysytty, ei olisi osallistuttu. Mutta Suvi oli sitä mieltä, että on korkea aika mennä epiksiin ja ilmoitti tulevansa meidän pihalle perjantaina. Ja ellen ottaisi Polkkaa mukaan, saisin lainakoiran. Mielessä kävi kuva ohjuksen lailla radalla kiitävästä Brosta ja ilmoitin ottavani Polkan mukaan.

Niinpä starttasimme Riksuun Polkan ja tsemppariksi lähteneen Otti-poikasen kanssa. Olin jännittänyt koko päivän ja tilanne vain paheni kisapaikalla. Rata ei ollut mikään suora möllipätkä, vaan 18 esteen ihan oikea ohjausta vaativa rata. Ilman keinua, keppejä ja rengasta tosin.

Rataan tutustuessa oma paketti oli vähän sekaisin. Muut olivat hävinneet radalta jo aikaa sitten, kun pyörin vielä miettimässä ohjauskuvioita. Viisi minuuttia tuntuu tuossa tilanteessa aika lyhyeltä! Sain ajatukset jokseenkin selviksi, vaikka jäin epäilemään muutamaa kohtaa ja koiran hinkua ryöstää radan lopussa putken väärästä päästä sisään.

Oman vuoron koittaessa en kuitenkaan ennättänyt jännittää, juosta vaan ja ohjata koiraa. Ja hyvinhän se meni! Kerran menin itse vähän jumiin ja lopussa meinasi tosiaan käydä se vahinko putken kanssa. Mutta ei käynyt! Polkka teki nollaradan aikaan 35,15 kun ihanneaika oli 50. Mentiin siis ihan reipasta vauhtia. Lopulta sijoituttiin toisiksi ja Polkka sai palkinnoksi ison puruluun. Olimme tyytyväisiä, molemmat! Video radasta löytyy tästä. Isot kiitokset Suville kaikesta tsemppauksesta. Ilman sinua olisin maalannut seiniä kotona miettien, että ehkä sittenkin olisi pitänyt lähteä...

Viitteitä hyvästä suorituksesta saatiin jo keskiviikkona oman ryhmän viimeisissä ulkotreeneissä. Vettä tuli kuin saavista kaataen koko radan rakennus ja koiran lämmittely. Omasta vuorosta puhumattakaan. Olin ihan varma, ettei Polkka tee yhtään mitään niin järkyttävässä säässä. Rata oli ihan kunnollinen 20 esteen pätkä, jossa mentiin kepitkin kahteen kertaan. Olin epäluuloinen. Polkka tykitti menemään niin lujaa kuin tassuista lähti ja teki virheettömän radan. Kepitkin se veti aivan oikein ja kunnon vahdilla (ensimmäinen kerta!). Radan jälkee tuijotimme kouluttajan kanssa toisiamme hetken. Sain käskyn mennä rata uudelleen. Toinen nappisuoritus.

Palkkasin koiran ja vein sen autoon. Voiko se olla niin fiksu, että tajuaa pääsevänsä takaisin kuivaan ja lämpimään autoon radan suoritettuaan? Onhan se voinut tähän mennessä jo oppia, että ongelmakohtia jäädään hiomaan pidemmäksi aikaa? Niin tai näin, treenit olivat koko ulkokauden parhaat. Mahtavaa tehdä töitä kaikkensa yrittävän koiran kanssa. Ihana, ihana Poksu!