17.12.2010

Talvimenoa


Menin torstaina töihin vasta kahteen, eli ennätettiin koirien kanssa kerrankin vaikka mitä! Ensin käytiin Polkan ja Maissin kanssa talvitreenipaikassa ottamassa vähän tottista ja muutamaa estettä. Polkalla oli ihan hulluna virtaa ja se sähelsi vähän miten sattui. Olipahan ainakin tekemisen iloa! Paikkamakuu onnistui, samoin luoksetulo. Liikkeestä maahanmenossa ja sivulletulossa piti vähän sohlata.

Lopuksi tehtiin vähän pujottelukeppejä. Pääsin ensimmäistä kertaa ohjaamaan koiraa menemällä itse etuperin peruuttamisen sijaan. Edistystä on siis tapahtunut! Polkka myöskin hakee oikeaa aloituspaikkaa tosi näppärästi. Hyvä siitä tulee! Treenien jälkeen tehtiin peltolenkki. Lunta on jo niin paljon, että pellolla saa tarpoa ihan tosissaan. Pakkasta ei ollut pahasti, mutta viima oli inhottava. Töihin lähtiessä koirat painuivat tyytyväisinä pehkuihin.




Mutta mitäs tapahtuikaan yölliseen aikaan? Heräsin 4.30 siihen, kun Polkka pyytää ulos. Könysin ihmeissäni pois sängystä, sehän oli hoitanut molemmat asiansa illalla vielä 23 aikoihin. Väliovet olivat auki kylmälle kuistille asti ja lattialla ehkä kolmasosan syöty koirapuuroastia, joka oli siis viety illalla kuistille jäähtymään. Ei siis ihme, jos kakkahätä yllätti!

Ehkä me ihmiset muistamme taas vähän paremmin lukita apinan yöksi koiraportin taakse. Ja juuri kun Poksu on vähän rauhoittunut tuon ruoan varastelun kanssa - se jopa nukkuu nykyisin yöt, eikä keskity skannaamaan ruoanmurusia keittiön työtasoilta. Tai niinhän me ihmiset luullaan. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että ruokarosvo jäi ilman aamuruokaa. Ja oli hyvin nyreänä sen johdosta.

Yöpalaa.

4 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Poksu kiittää ja kumartaa yöpalasta! :D Miten mulle tulee niin meidän Ronja Ryövärintytär mieleen noista Polkan tempauksista.

Noora kirjoitti...

Kyllä Ronjakin on nyt 9-vuotiaana tosi kiltti koira. Että sitä odotellessa, Riikkis :))

Tuija kirjoitti...

jätti vihannekset syömättä.

Riik kirjoitti...

Niin, enää 7,5 vuotta...

Ja Polkkahan siis oli syönyt lähinnä ne vihannekset koirapuuron päältä! Pari pussia sekavihanneksia ja vähän riisi-ohrapuuroa.