8.7.2014

Helteinen viikonloppu koiraleirillä


Pakkasin perjantaina koirat ja kamalan tavara-arsenaalin (kahden koiran roinat vastaa hyvin yhden pikkulapsen vaatimaa tavaramäärää) autoon ja huristin Virroille Feanors-koirien leirille. Polkka on Feanors B-pentujen mutsi ja olin muutenkin lupautunut opastamaan pentusia omistajineen agilityn maailmaan.

Hauskaa oli! Vaikka viikonlopun aikana mietin kyllä muutaman kerran, että tämä on juuri sitä, mihin kannattaa vapaa viikonloppu tuhlata, kun on valvonut koko viikon hampaita tekevän lapsen kanssa. Päivät helteessä koulutuskentällä, illalla vähän liian pitkään valvomista ja sitten vielä koiraleireille yleensä aika tuntematon kuntopiiri (kerrankin ihmisetkin joutuivat kunnolla likoon), jonka jäljiltä onnuin menemään monta päivää ihan vain siksi, että olin niin saakelin jumissa.



Mutta kuten sanottu, oli tosi mukavaa kouluttaa motivoituneita koirakoita. Kentän laidalla oli ihan mahtava fiilis ja kaikki seurasivat toisten suorituksia innolla. Koirat toimivat tosi hyvin. Ensikertalaiset olivat käsittämättömän rohkeita, suurin osa meni esimerkiksi pussiin ihan tuosta vaan. Teimme viikonlopun päätteeksi neljän esteen rataa. En olisi ikinä uskonut, että päätämme viikonlopun moiseen suoritukseen. Terveisiä vaan kaikille leiriläisille, olitte mahtavia!

Polkka pääsi treenaamaan molempina päivinä sen verran, mitä noin +25 helteessä jaksoi. Sehän ei ole ihan kauhean paljon se. Myös leiriläiseksi ilmoittautunut Maissi-mäyräkoira suoritti nakkiagilityä ja sepä herätti vähän hilpeyttä. Muutenkin Maissi pärjäsi leiriläisenä oikein hyvin ja tuli juttuun huonekaverimme Gene-rhoden kanssa. Mutta Gene onkin herrasmies, joka otti yhden kimeän räsähdyksen persauksen haistelusta ja päätti sen jälkeen siirtyä jallittamaan potentiaalisempia narttuja.



Agilitykentällä seisomisen lisäksi ennätettiin lenkkeillä, uida (koirat, oma talviturkki on kesän 2012 peruja...) ja syödä hyvin. Leiripaikkaa ei voi olla suosittelematta, jos siis joku on koiraleirin tukikohtaa vailla. Hienot puitteet ja hyvät koulutuskentät.

Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle väsyneinä, mutta iloisina. Koirat muuten nukkuivat kaksi päivää leirin jälkeen. Olisipa kasvattaja järjestänyt tällaisen leirin silloin, kun minulla oli ensimmäinen oma koira! Vaikka sopii tämä leirielämä minulle vieläkin. Taidan änkeä leirille kouluttamaan myös ensi kesänä. Tai sitten ihan vaan leiriläiseksi, tiedä tuota.








Viikonloppu kului suurimmaksi osaksi näissä asemissa.

Kuvat: Terhi Lehto

Ei kommentteja: