1.5.2015
Miten rapaiseksi voi lenkkipolku mennä?
Mitä tapahtuu metsäreitille, kun sataa kaatamalla ja metsäkoneet ajelee siinä hetken aikaa? Kas tällä tavalla. Voi jeesuksen kristuksen rapa, en ole hetkeen nähnyt tällaista! Maissi läpsytti menemään ihan sujuvasti, mutta Polkkaa ällötti. Vaikka kotimatkalla afrikkalainen meinasi nuortua vappupäivän kunniaksi ja vetää mutahepulilaukat. Tuli sitten järkiinsä ja sipsutti metsän puolella.
On vähän huumorintaju koetuksella rapa-aiheen kanssa muutenkin. Meidän pihaan kaivetaan sekä uusia likakaivoja, että laajennusosan perustuksia ja nyt tiedetään sekin, että pienen multakerroksen alla on aivan helvetinmoinen savi. Tarttuu hyvin koirien tassuihin ja kulkeutuu sisälle.
Kaikesta manaamisesta huolimatta tänään oli hieno kevätpäivä ja löydettiin mutaosuuden jälkeen kuivaakin väylää kulkea. Valko- ja sinivuokkoja kaikkialla ja koivutkin hiirenkorvalla. Ihana, ihana kevät! Mudasta huolimatta.
24.4.2015
Tule mukaan Koiran vuoteen!
Ei syytä huoleen, jos blogin päivitystahti tuntuu vähän turhan hitaalta. Polkka ja Maissi ovat nimittäin vahvasti edustettuina tänään startanneessa Koiran vuosi -projektissa. Luvassa on kuvatarinoita kaksikon meiningistä ja ihan tavallisesta koira-arjesta.
Koiran vuosi löytyy sekä facebookista, että instagramista. Käy seuraamassa ja tykkäämässä!
11.4.2015
Kesätukka
Maissi sai tänään kesätukan, vihdoinkin! Olen odottanut sopivan lämmintä kevätpäivää tehdä kyseinen homma ulkona terassilla ja tänään se sitten oli. Jos karkkarin ajelee sisätiloissa, löytyy karvatuppo jostakin nurkasta vielä parin viikon päästäkin.
Oikeasti tällainen koira kuuluu tietenkin trimmata nyppimällä eikä koneella ja saksilla, mutta seniori-ikäisen Maissin karva ei vaan enää irtoa nyppimällä. Mitä sitä koiraa kiusaamaan, kun homman voi hoitaa helpommallakin? Turkki on pysynyt yllättävän tummana ja hyvälaatuisena muutaman vuoden konehommista huolimatta.
Maissi kökötti pöydällä tyytyväisenä sen tunnin, mitä toimitukseen meni. Nyppimistä se aikanaan inhosi, mutta koneella ajelu on sen mielestä ihan jees. Kun homma oli valmis, juoksi mummeli pienet pihanympäryshepulit. Kevyt olo, selkeästi!
8.4.2015
Rapalenkillä
Voi jeesus, että on muuten rapaista. Tai siis ainakin meillä täällä maalla. Käytiin maanantaina metsä(autotie)lenkillä Suvin lauman kanssa ja jopa Polkka oli melkein korvia myöten kurassa. Eikä se edes juossut pahimmista rapakoista, kuten paimenet tekivät. On muuten hassua, miten näillä meidän lenkeillä afrikkalaiset kulkevat omana porukkana ja paimenet omana. Poikkeuksia ei tehdä paitsi silloin, kun Polkka saa hepulin ja yrittää ottaa nuorimman beussin eli Ruun kiinni.
Tie oli osittain vielä lumen peitossa ja sieltä mistä ei ollut, ihan järkyttävän rapainen ja täynnä kuralammikoita. Ei siis ihan hetkeen tänne lastenrattaiden kanssa...
Lenkkiä seuraavana yönä Polkka oksensi kokonaisen (!) kuusenkävyn. Niinhän sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Vanhempi lenkkikaveri-beussi oli päästä hengestään vähän aikaa sitten syötyään metsälenkiltä kaikenlaista epämääräistä roskaa. Mutta meidän rauhallinen ja fiksu Polkka? En voi vieläkään käsittää, miksi se oli sellaisen syönyt. Onneksi käpy tuli ulos samaa kautta, kuin vatsaan menikin!
25.3.2015
Råttia saa taas Ikeasta!
![]() |
| Onhan niillä vähän värieroa, vanhalla ja uudella råtalla. |
Minulla ei ole ollut asiaa Ikeaan hetkeen, mutta onneksi ystäväni toimi råttakuriirina ja toi ostosreissultaan kaksi uutta hohtavan valkoista råttaa (muun väriset oli loppu. Olen ihan vakuuttunut, että näitä ostetaan lähinnä koirille).
Kaksi uutta råttaa kirvoitti melkoisen hepulin sekä lapsessa, että koirassa. Råttien kanssa juostiin ja niitä heiteltiin ympäriinsä. Ja leikittiin vetoleikkiä. Joku on joskus sanonut, että koira on henkisesti 2-vuotiaan lapsen tasolla. Uskon sen, molempien touhu näytti ihan yhtä älyvapaalta. Mutta tietenkin tosi onnelliselta.
Jos joku ei vielä tiennyt, niin ennen råtanhakureissulle lähtemistä voi kunkin Ikean råttasaldon tarkastaa tästä. Kyllähän se nyt harmittaisi, jos tulisi hukkareissu!
24.3.2015
Namihaaste
Pitihän siihen Polkan ja Maissinkin osallistua, somessa kiertäneeseen namihaasteeseen nimittäin. Koira maahan makaamaan ja se ympäröidään koirannappuloilla tai joillakin pienillä herkkupaloilla. Paikallaan pitäisi malttaa olla ainakin sen aikaa, että omistaja saa valokuvan otettua.
Polkka makasi omalla suoritusvuorolla paikallaan kuin patsas. Viisi koirasta otettua kuvaa ovat kaikki tismalleen samanlaisia. Ei tainnut edes silmää räpäyttää, odotti vaan syömislupaa.
Maissille homma oli askeleen haastavampi. Se nappasi ensimmäisen nappulan suuhunsa ja näytti ällistyneeltä, kun kielsin. Sen jälkeen nakki makasi paikallaan kummastunut ilme naamalla. Jos olisi ilkeä, sanoisi että silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Mutta onnistui!
Kokeilkaapa tätä omien koirienne kanssa.
15.3.2015
Uusi agilityn kolmosluokkalainen
Enpä olisi viime kesänä Polkan kisakokeilusta Suvin kanssa sopiessani uskonut, että ne on viidet kisat ja kakkosluokan serti. Minulla oli jonkun sortin henkilökohtainen kriisi siitä, että mitä tämän harrastuksen ja koiran kanssa teen. Suvi lupautui testaamaan, miten Polkka kulkisi hänen kanssaan.
Ekoihin kisoihin tyypit treenasivat kerran. Hankalat radat ja kaksi hyllyä. Seuraavista kisoista tulikin yksi nolla jokaisista. Forssassa nolla ei ollut nousunolla, joten siksi Polkka ennätti kerätä niitä neljä. Lajia tuntemattomille selvityksenä siis sen verran, että kakkosluokasta nousee kolmosluokkaan kolmella nollaradalla (lue: alle ihanneajan juostu puhdas rata), mutta kaikki nollat eivät ole nousunollia. Niin sanottujen nousunollien lukumäärä riippuu osallistuvien koirien määrästä.
Treenikertoja Suvilla ja Polkalla on takana ehkä viisi. Siksi onkin ihan käsittämätöntä, miten kaksikon yhteistyö toimii niin saumattomasti. Taitava ohjaaja tietenkin ja onhan Polkkaakin treenattu (meikäläisen todella osaavissa käsissä, hah hah), mutta luulisi yhteisen sävelen löytymisen ottavan silti aikansa?
Niin siinä vaan sitten kävi, että lauantain kisojen ensimmäiseltä radalta tuli se viimeinen luokkanousuun tarvittava nolla. Rata ei ollut todellakaan mikää helppo (jos minä olisin ohjannut koiraa, olisin ehkä lähtenyt kotiin sen nähtyäni) ja Polkan nolla oli ainoa. Punainen paholainen vaihtoi luokkaa siis tyylikkäästi voitolla. Toiselle radalle se ei tietenkään voinut enää osallistua, vaan jaettiin kisaherkut seuraneitinä toimineen Daran kanssa ja lähdettiin aurinkoisen kevätpäivän lenkille.
![]() |
| Seuraneiti Dara ja kisakoira Polkka. |
Tietenkin minua naurattaa myös tämä oma asenteeni kisaamiseen. On ihan parasta ajaa kisapaikalle, lämmittää ja jäähdyttää koira, kuvata ehkä suoritus videolle ja nauttia kioskin antimista. Ei mitään sellaista veret seisauttavaa kisajännitystä, kun joku muu astuu suden suuhun (vaikka jännittää minua siltikin aina ihan törkeästi). Ja sanon tämän kaiken sen jälkeen, kun olen treenannut koiraani agilityä varten viisi vuotta.
Mutta saapa nähdä mitä tuleman pitää. Onneksi olemme hitaassa Hämeessä, ei sitä tarvitse tänään tietää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










