7.10.2014

Agilityä kakaroille

Tuonne putkeen? Ihan oikeesti?
Polkan pentujen Päivi-kasvattaja järjesti lauantaina agilitypäivän kasvateilleen. Paikalla oli Polkan ja Neelan pentuja, eli B- ja C-pentuja. Meille tuttu lenkki- ja treenikaveri Suvi koulutti ja minä yritin jotenkin auttaa parhaani mukaan. Lähinnä taisin juoruilla mukavien pennunomistajien kanssa ja ottaa muutaman tosi epätarkan valokuvan. Menihän se päivä niinkin ja oikein mukavasti menikin. Oli kiva nähdä pentuja taas pitkästä aikaa ja urospentuja en ollut nähnyt ollenkaan.

Ei oikeasti voinut kuin ihmetellä pentujen toimintatarmoa ja avoimuutta. Vähän vallattomiahan ne tuossa iässä tahtoo olla, mutta tosi innokkaita ja hyviä tekemään hommia. Vähän ihmettelin, että millä niitä on siellä Feanorsilassa ruokittu ennen luovutusikää... Jollakin ihmeaineella, mikä ei ollut käytössä vielä Polkan pentuaikaan?

Osa pennuista veteli vähän hepulirallia ympäri hallia (hyvin rimmaa muuten), mutta tuollainen nyt tasaantuu ajan kanssa, varsinkin kun treenaa vähän hallintaa. On paljon helpompi suitsia villiä koiraa, kuin puhaltaa virtaa laiskaan lotjakkeeseen. Tai ehkä minun on helppo sanoa, en ole koskaan omistanut mitään supervilliä estetykkiä. Mutta kivoja ja lupaavia pentuja, harrastakaa nyt ihmiset niiden kanssa jotakin! Ja olkaa iloisia pentusistanne.


Tehtiin Polkan kanssa ratapätkä ennen pentujen treenin alkua. En tiedä innostuiko Polkka yleisöstä vai mitä tapahtui, mutta se oli oikein innokkaalla ja hyvällä treenituulella. Vähän se kyseli halliin tullessa, että kenen kanssa täällä tänään tehdään hommia (ollaan siis ohjattu sitä Suvin kanssa molemmat) mutta lähti hyvin mukaan treeniin. Jopa niin hyvin, että hyydyin jonnekin koiran perään ja eka ohjaussuunnitelma meni ihan pieleen. Suvilta tuli vähän haltuunottovinkkiä ja sillä saatiin homma toimimaan. Kuten kuvista näkyy, olen hätää kärsimässä nopsan koiran kanssa. Ihan turha se on toivoa koiralle lisää vauhtia, kun ei pysy itse perässä!

Kiitos Suvi treenistä, ehkä tämä taas antoi vähän uskoa mun ja Polkan yhdessä tekemiseen.




Hieno päivä, hyvä kouluttaja, ihanat koirat ja mukavat koiranomistajat. Ei ole mikään oma lehmä ojassa, mutta totean silti, että onhan se nyt ihan mahdottoman hienoa, että kasvattaja järjestää tällaisia koulutuspäiviä.

Polkan kuvat: Päivi Sormunen

1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

Kiitos vaan Suvi ja Riikkis vielä kerran!! Huippupäivä!!